perjantai 16. syyskuuta 2016

Kaunein joulu + arvonta





Ilona Pietiläinen on kirjoittanut aivan ihanan kirjan.
Tämä on kirja, joka sai muistelemaan lapsuutta, jonka kuvat toivat mieleen jopa makumuistoja.



Kerronpa ensin omasta taustastani.
Pienenä joulu oli iso juttu. 
Sitä alettiin odottaa jo ennen kuin pääsi avaamaan joulukalenterin ensimmäisiä luukkuja.
Vanhemmiten joulu menetti merkityksensä, uskontokin vaihtui toiseen ja ainoa asia mikä joulun ajasta on jäänyt elämään, on yhteinen aika perheen kanssa.
Kun Ilona kysyi, haluaisinko teille lukijoille arpoa yhden Kaunein joulu kirjan, ajattelin, että olisi vain reilua kertoa myös hänelle, että minä en itse vietä edes joulua.

 ( Ilona Pietiläinen )

Koska Ilona on Ilona ja aivan ihana ihminen, sain kirjan kuitenkin postissa itselleni.
Voitteko kuvitella, että oikeasti luin koko kirjan.
Mielestäni se olisi voinut olla talvikirjakin.
Kaikki, siis ihan kaikki, kirjassa oli kaunista.
Jos kirja alkaa näillä sanoilla:


Se ei voi olla muuta kuin kaunis kirja.
Mitä asioita Ilona on sitten kirjaansa kerännyt?
Mistä kirja kertoo?


Tein muistiinpanoja kirjaa lukiessa ja tällaisia asioita keräsin listaani.
Suolan kasvatus, Vallu, kukka-asetelmat, kranssit, saippuakuplat, jää, tulitikkutähti ja Neilikka!
Teidän pitää nähdä tämä kirja, että tiedätte miksi nämä sanat saivat minut innostumaan.


Kirja on täynnä kauniita kuvia.


Kuten postauksen alussa kerroin, sain teille ihanille lukijoilleni arvottavaksi tämän upean kirjan.
Arvonta on kaikille teille, jotka käytte blogiani lukemassa.
1 arpa anonyymeille 
2 arpaa kirjautuneille lukijoilleni
Kerro monella arvalla osallistut ja jätä yhteystietosi kommenttiin.
Arvontaa alkaa nyt ja päättyy ensi viikon perjantaina klo:23.59.

Kiitos Ilona kun mahdollistit tämän kivan arvonnan blogissani.

Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua!
Palailen blogiin taas maanantaina.
Lähden lasten kanssa viikonloppua viettämään ystäväni luokse <3






62 kommenttia:

  1. Kahdella mukana! Pakkohan tähän on osallistua, sen verran kiinnostaa saippuakuplat ja kranssit! ��

    VastaaPoista
  2. No ilman muuta tavoittelen tätä ihanaa kirjaa, kahdella arvalla. Mukavaa viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
  3. 2 arpaa. Kirja vaikuttaa olevan just mun juttuni. Joulu on niin paras juhla kaikista. Lisäksi juurikin kauneus ja kauniit kuvat jouluun(-kin) yhdistettynä saavat rentoutumaan ja hetkeksi voimaan hyvin. Kiva olisi tuota lukea/katsella. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  4. Outi, kiitos hurjasti ihana lukea kommenttisi - arvostan! Se, että kirjasta jäi sinulle kaikki tuo mieleen on ihan parasta <3

    VastaaPoista
  5. Niin ihana kirja ja Ilona <3 Kahdella mukaan ja kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
  6. Jo pelkästään nuo kuvat ovat niin ihania Ilonan kirjoissa, oikea aikuisten satukirja.
    Bloggerlukijana mukaan kahdella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Voi, miten ihana kirja. Kahdella arvalla mukana. <3

    VastaaPoista
  8. Voi, miten ihana kirja! Minulla alkaa ajatukset siirtymään jouluun aina syysiltojen pimetessä ja parasta joulunajassa on yhteinen puuhastelu lasten kanssa. Eipä ole pitkä siitä, kun he jo kyselivät, koska tehdään ensimmäinen piparitaikina?

    Tästä kirjasta löytyisi varmasti paljon uusia ideoita ja tunnelmointia joulunaikaan, joten ilman muuta mukana arvonnassa, kahdella arvalla!

    Mukavaa viikonloppua Sinulle Outi! 🌸

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa kirjaa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana <3

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana. Ihanalta näyttää kirja.
    Oikein mukavaa viikonloppua, nautitaan vielä kauniista ilmoista ja valosta!

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia ihanassa kirjassa. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ihana! Niin rakastan joulua ja koitan onneani kahdella arvalla!!

    VastaaPoista
  14. Mukana ihanan kirjan arvonnassa!
    t. Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kaksi arpaa. Suolaa kasvattelin viime vuonna itsekkin :)

    Ihanaa viikonloppua sinulle Outi <3

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  17. Ihana kirja. Kahdella mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kuulostaapa ihanalta kirjalta, joten täytyy osallistua. Mukana kahdella arvalla. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Joulu on minulle rakkauden -ja perheenjuhla ja mielelläni osallistun tuon kurjan arvontaan kahdella arvalla 😊

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana.
    Mukavaa viikonloppua teille kaikille.

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. ooo, tämän tahtoisin. Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukana, voi miten pehmoinen joulumieli kurkkii jo olan yli.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kuulostaa oikein ihanalta kirjalta. 2 arvalla mukana. jaana.niskanen@windowslive.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana, joulukirjat on I-H-A-N-I-A!
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Oih, ihana kirja! (:<3 Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdessa blogissa tänään vilahtanut joulukirja. Aina kannattaa yrittää eli arvontaan mukaan kahdella arvalla. minttu579@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana. Joulu on joulu, mutta en jaksa enää hössöttää hirveesti kaikenlaista juttua. Koristelu on käynyt vähiin, kynttilät ja valot riittävät mulle. Joulukuusi on ollut jo vuosia ikkunan takana ulkona.

    VastaaPoista
  29. Kivassa arvonnassa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  30. Olen hulluna joulun aikaan! Olisipa ihana päästä inspiroitumaan
    Ilonan joulukirjasta. Kahdella arvalla mukana tässä kivassa arvonnassa.

    Mukavaa viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
  31. Kahdella mukana! Jouluhullu minäni kaipaa juuri tätä opusta;)

    VastaaPoista
  32. No huh, onpa kauniita kuvia. Joulu on juuri parhaimmillaan kun se on ennemminkin talvea kuin ihan suoranaista joulua. Mukana arvonnassa yhdellä mahdollisuudella. flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  33. IIIIK....miten kauniita kuvia tuossa Ilonan kirjassa on! Tekisi mieli selata jo sitä ja katsoa miltä jouluisuus näyttää...
    Kahdella arvalla ja mukavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
  34. Ihana kirja. Yhdellä arvalla mukana.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  35. Aivan lumoavan kaunis kirja. mukana yhdellä.
    kirsti.p46@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tämän kirjan kyllä niin mielelläni ottaisin ♥ Kahdella arvalla mukana :))

    VastaaPoista
  37. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Ilona Pietilän kirjat ovat hurmaavia!
    Kahdella arvalla mukana :)

    ansamaria33(a)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihana kirja! Ja kivasti sen esittelit.
    Ilolla mukana arvonnassa - 2 arpaa :)

    VastaaPoista
  40. Aivan ihana kirja!! <3
    Mukaan arvontaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  41. oi.. olisipa ihana saada tämä kirja! Rakastan joulua! Ja Ilonan kirjat ovat upeita! Kahdella arvalla mukana.

    kati.takkunen@kotinet.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana! Ilonan kirjat ovat kyllä ihania :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana kahdella arvalla
    yksipienielefantti@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella mukaan 😊

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Vieläkö ehtii? Kahdella arvalla mukama. :)

    VastaaPoista
  46. Kahdella matkassa, täällä on todellinen jouluhöperö!

    VastaaPoista
  47. Ihana kirja! Yhdellä arvalla mukana.
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  48. Heii, tähän arvontaan on vain pakko osallistua: Ilonan kirjat ovat parhautta <3.

    VastaaPoista
  49. Olisi kyllä kiva saada uusia vinkkejä, sillä kohta joulukin on taas täällä.. yksi arpa. outijulia( at )gmail.com

    VastaaPoista
  50. Vautsi, nuo sun muistiinpanoissa mainitsemat asiat saivat kiinnostumaan tästä kirjasta vielä enemmän kuin mitä ennen sun postauksen lukemista :) Apuva, jouluun ei ole enää paljon aikaa! talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa! Ja iso iso kiitos tätäkin kautta kun sain käyttää kirjoitustasi wilma merkinnöistä apuna kun " höpinöitä"opeille pidin. Toivottavasti myös nuori mies saa kiitoksen kauttasi, halaa ja rutista lujasti omaa aarrettasi! Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorella herralla on alkanut yläkoulu tosi kivasti. Ole hyvä vaan, toivottavasti kirjoitus ei aiheuttanut opettajissa kovasti kiukkua. Kiitokset pojalle välitetty ja rutistus annettu. Käski sanoa sinulle terveisiä :D

      Poista
    2. Ylä-asteella on tilaa hengittää, joten oletettavaa, että helpottaa. Ja voit arvata, että herätti suuria tunteita, mutta sain aika monta " wilma " lainausta käyttöön teidän lisäksi ja olikin tarkoitus olikin herätellä toivottavasti edes joku heräsi;) ei lapset tahallaan vaan kun ei pysty, kehu, kiitä ja kannusta niillä pääsee niin paljon pidemmälle kuin huokaa, hauku ja huolestu!Anne

      Poista
  52. Kahdella arvalla mukana! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla osallistun. :) Vaikuttaa suloiselta talvikirjalta. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Tiputan kaksi arpalipuketta arvontakoriin, kirja näyttää todella houkuttavalle. Juuri tällaista joulu on parhaimmillaan.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  55. Airiina
    Ihana! Niin paljon rakastan joulua ja koitan onneani arvalla!

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  56. Juuri löysin blogisi! Heti jännäämään! Ihana joulukirja! Olen vähän tuurimartta joulun kaa! Joskusvenemmän, joskus vähemmän! Birgitta birgitta.makkonen53@gmail.com

    VastaaPoista