sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Laatikon tuunaus + kirja-arvonnan voittaja




Viime postauksessa mainitsin löytämästäni puulaatikosta, löydön tein Riihimäen kirpparilta.
Löydöstä teki hyvän se, että laatikko oli ilmaistavara vaunussa.
Siinä laatikkoa mittailin ja yllätys, yllätys, siihenhän sopii täydellisesti kahviservetit.
Olen aikaisemminkin tuunannut laatikosta servettilaatikon.
Jutun voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

  
Puulaatikossa on punertava pinta, jonka ajattelin maalata valkoiseksi.
Jaloiksi halusin laittaa eurolla Kontti kirpparilta ostamani vanhat laatikon nupit.
Kirpparin myyjä ei oikein uskonut ideaani, kun sanoin, että näistä nupeista tulee kivat jalat johonkin.


Jalkojen kiinnitykseen tarvitsin neljä ruuvia.


Tältä näyttää kiinnitetyt jalat.


Hyvin toimii nupit jalkoina.
Hykertelin ilosta kun ideani toimi.
Sitten maalailemaan, maalina käytin Ilves maalien kalustemaalia.


Kuinkas sitten kävikään?
Aloin maalaamaan laatikkoa ja maali muuttui vaaleanpunaiseksi.
Kaksi kerrosta myöhemmin, maali oli edelleen vaaleanpunaista.
Laatikon alkuperäinen väri liukeni kalustemaaliin ja saatiin ihan uusi sävy aikaiseksi.
Eipä tuo haitannut, vaaleanpunainen on kaunis väri.
Peitin vielä pohjan askartelupaperilla ja lakkasin paperin decoupage lakalla, näin pohjaakin voi pyyhkiä kostealla tarvittaessa.


Tällainen tuunaus tällä kertaa, aika suloinen mielestäni.

Sitten siihen arvontaan.
Suoritin arvonnan Random.org arvontakoneen avulla ja voittajaksi kone arpoi kommentin:

Joulu on minulle rakkauden -ja perheenjuhla ja mielelläni osallistun tuon kirjan arvontaan kahdella arvalla 😊
Kiitos kaikille osallistujille, teitä oli ihan ennätysmäärä ja onnea voittajalle!

Ihanaa sunnuntaita <3


30 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle.
    Voi kuinka tuli taas upea lopputulos.
    Hyvää sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Tämän laatikon ehti siskoni jo varata itselleen, pääsee siis hyvään kotiin :D

      Poista
  2. On kyllä tosi kivannäköinen servettilaatikko. :) Meillä ei ole oikein sevettitelinettä, mutta tuollainen laatikkohan oliskin hyvä juttu.
    Iloiset onnittelut ihanan kirjan voittajalle!! :)
    Oikein ihanaa sunnuntaita teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, minulla on itselläni se edellinen tuunattu laatikko koko ajan tuossa keittiön pöydällä nykyään.
      Ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Kiva tuunaus, Outi. Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  4. Kiva laatikko vaikka mihin tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä voi kivasti säilyttää jotain pieniä juttuja myös.
      Oikein ihanaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Säilytyspaikkoja ei ole koskaan liikaa! Tosi kiva tuunaus :)

    VastaaPoista
  6. Onnea voittajalle!
    Ja taas kerran loistava tuuunaus! Noilla säilytyslaatikoilla on käyttöä.
    Ihanaa sunnuntaita, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä laatikko pääsee siskoni kotiin :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Tuula <3

      Poista
  7. Onnittelut voittajalle ja teidän perheelle kivaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
  8. Kiva tuunaus taas kerran :)

    Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

    VastaaPoista
  9. Onnea voittajalle. Kiva tuunaus. Hauska yllätysväri, mutta toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvin toimii, vaikka nyt valkoista tästä ajattelinkin :)

      Poista
  10. Hauska! :)
    Voi harmi taas meni onni toiselle. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa googlettaa tuota kirjaa, koska nuutamassa muussakin blogissa on sitä arvottu

      Poista
  11. Hyvältä näyttää tuunausjälki. Laatikot ovat aina tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totra, aina on kiva saada pikkusälä siististi laatikkoon.

      Poista
  12. Kaunis ja sympaattinen laatikko tuosta tuli tuunauksen jälkeen :) Leutoa syysviikkoa Outille :)

    VastaaPoista
  13. Kiva tuunaus:) Vaaleanpunainen on ihana väri. Ihmeellistä, että se punainen noin kuitenkin puski valkoisen läpi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin sitä ihmettelin. Olisiko ollut jotain petsiä, joka sitten liukeni kastuessaan?
      Onneksi lopputulos on kuitenkin aika suloinen :)
      Ihanaa viikkoa M <3

      Poista
  14. Olen aina ihaillut teidän kirppishaukkojen silmää löytää mielenkiintoisia ja hyviä löytöjä (vrt. myös edellinen postaus :)..). Miten ihmeessä itse en mitään vastaavaa löydä enkä näe vanhan tavaran mahdollisuuksia, vaikka kuinka ramppaan kirppiksillä - silkka vääryys!

    Ihana tuunaus Outi <3!

    VastaaPoista
  15. Punainen on niin vahva väri, että kuultaa alta. Mutta vaaleanpunaisena eu yhtään hullummin värinen. Laatikosta tuli kiva ja nuo nupitkin oli kiva idea! ��

    VastaaPoista