perjantai 20. tammikuuta 2017

Liian ruma rakkauteen!



Ohjelmasarjassa seurataan kymmenen sinkkunaisen ja -miehen rakkauden metsästystä. Tehtävää hidastaa jokin epätavallinen sairaus tai kiusallinen vaiva, josta sinkut kärsivät.
 (Too Ugly for Love?, tosi-tv, Iso-Britannia, 2014)

Voisiko olla yhtään kamalampi nimi ohjelmalla?
Yksikään sarjassa näkyvä ihminen ei ole ruma, ei vaikka miten päin katsoisi.
Suurimmalla osalla on jokin terveyteen liittyvä "ongelma" esim. avannepussi tai vaikka roikkuvat mahanahat.

Kuka sitten päättää oletko liian ruma rakkauteen?
Kuka sen määrittelee, sinä itse vai toiset ihmiset?
Onko kyse kuitenkin ongelmista itsetunnon kanssa?



Joidenkin mielestä varmasti minäkin olen liian ruma rakkauteen.
Itsekin joskus ajattelin näin.
Vielä kun aloitin seurustelun mieheni kanssa, mietin usein, että miksi ihmeessä hän haluaa olla kanssani.
Enhän minä ole kaunis ollenkaan, en ole laiha ja huumorikin on vähän sekoa.
Mieheni kuitenkin on aina saanut minut tuntemaan itseni kauniiksi, joten se on kyllä tehnyt ihmeitä itsetunnolleni.
Olenko sitten liian ruma rakkauteen?
En ajattele enää näin. 
Minusta jokainen ihminen on rakkauden ja rakastamisen arvoinen.
Eihän sen rakkauden antajan tarvitse aina se puoliso olla.
Se voi olla vanhemmat, isovanhemmat, sedät, tädit, sisarukset ja ystävät.

Sarjassa kuitenkin etsitään rakkauden kohdetta itselle.
Jos todella nauttisin toisen ihmisen seurasta, hän saisi minut nauramaan ja olisi sinut itsensä kanssa, ei minua ainakaan mikään avannepussi tai jalkaproteesi haittaisi.
Minähän rakastuisin ihmiseen, en siihen mikä hänessä on "vialla". 

Usein mietitään vain sitä mitä silmä näkee.
Sinä voit olla vaikka kuinka kaunis ulkoisesti, mutta jos olet ylimielinen, ilkeä ja ajattelematon, en kyllä millään näe sinua kauniina.
Kaunein ihminen on sellainen, joka ei itse tajua omaa kauneuttaan.
Kauneus on todellakin katsojan silmissä.

Tällaisia mietteitä minulle tuli sarjasta!
Oletteko te katsoneet sarjaa?
Mitä te mietitte asiasta?

Mietteliästä perjantaita murut <3




34 kommenttia:

  1. En ole katsonut sarjaa, jo nimi puistattaa.

    Muistan aikoinaan kun sinkkuna kävin ulkona superkauniin ystäväni kanssa. Hän antoi ymmärtää, että hänen seurassaan jään aina toiseksi. Vaikka ketään ei ollut näköpiirissä ja haku tuntui jo vähän epätoivoiseltakin, totesin vielä tulevan jonkun jolle olen se paras ja oikea. Ja niin sitten onneksi kävikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut myös tuollainen ystävä. He käyttävät "ystäviään" työkaluina pönkittämässä omaa itsetuntoaan.
      Onneksi löysit miehesi ja minä omani.

      Poista
  2. Jotenkin maailma tuntuu nykyään liian ulkonäkökeskeiseltä.
    Kaikkien pitää mahtua samaan muottiin ja jos siitä jotenkin erotut, olet outolintu. Ottaa ihan päähän! Itse olen aina ollut omanlaiseni ja siitä sai kärsiä jo heti ylä-asteella.
    Kun ihmiseen rakastuu, on ihan sama puuttuuko toinen jalka, on avannepussi tai kiero huumori tms.
    Ihmisten pitäisi kulkea silmät kiinni, tiedä mikä helmi löytyy, kun ei tuijota ensimmäiseksi lättyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä ajoin jutullani takaa. Uskon, että meille kaikille on jossain joku, joka pitää meitä juuri oikeana ja ihanimpana itselleen.

      Poista
  3. Olen katsonut ja samoja mietteitä on noussut. Kauniisti kirjoitit Outi <3

    VastaaPoista
  4. Hyvä teksti! Mä olen sitä mieltä, että lähes kaikki ihmiset ovat kauniita. Lähes kaikki siksi, että se oikea kauneus tulee sieltä sisältä, ja on olemassa ihmisiä, jotka ovat sisältä selkkaa silkkoa. Mutta eipä sillä ulkoisella habituksella ole väliä, kun se sisin on kunnossa. Toisista sitä sisäistä kauneutta saa vähän houkutella esiin, mutta toisista se oikein hehkuu, se on jännä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmassa osassa ihmisistä on todella jotain kaunista. Kuten sanoit, joistakin sitä pitää vähän houkutella esille :)

      Poista
  5. Ihana Outi,niin hieno postaus.Ja sinä.olet todella kaunis,ja myös onnekas että olet löytänyt kumppanin joka arvostaa niin sisäistä kuin ulkoistakin kauneuttasi.Kaikilla on oikeus rakkauteen❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jael! Ehkäpä tämän ohjelman tarkoitus onkin herättää keskustelua.
      Onnekas koen kyllä olevani, kun saan osakseni rakkautta ja saan myös rakastaa muita.
      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  6. En ole katsonut, enkä kuullutkaan...mutta tarviiko tuollaisesta edes tehdä ohjelmaa...kai siinä ruokitaan ihmisten uteliaisuutta, tai jotain... Kivaa viikonlopppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuota asiaa myös, että onko kaikesta pakko tehdä ohjelmia ja erikoista haluta edes tuollaiseen ohjelmaan.
      Mukavaa perjantaita!

      Poista
  7. En ole katsonut, enkä katso. Kaikkea ne oikeasti keksii ja surullista, että tollasesta pitää oikein tv-ohjelma tehdä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä samaa mieltä. Tosin olen mä erilaisista sairauksista saanut tietoa tossa samalla. Nimi vaan pitäis muuttaa, oikeasti!

      Poista
  8. Ei ole tuttu ohjelma, enkä taida haluta katsoakaan :)

    Mutta todella, kauneutta on niin monenlaista ja kauneus katsojan silmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä ihmisillä on erilaisia makuja. Olisikin aika kamalaa, jos kaikki tykkäisivät saman näköisitä ihmisistä.

      Poista
  9. En olen katsonut ohjelmaa mutta ehkä sen tarkoitus onkin juuri herättää keskustelua kuten itsekin mietit. Ihmiset ovat nykyään niin kovin äärettömän ulkonäkökeskeisiä, että heiltä jää huomaamatta ihmisen todellinen "ihmisyys ja jokaisen ainutlaatuinen kauneus". Hyvää viikonloppua Outi ihanuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tosiaan on, ikävää, että maailma menee tähän suuntaan, että ulkoisilla avuilla on näinkin suuri merkitys.
      Ihanaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  10. En ole katsonut sarjaa, aika raflaava nimi, josta kyllä tulee todella huonot fiilikset :( Kukaan ei ole liian ruma rakkauteen! Ja kaikissa meistä on kaunista, kyllä se sisäinen kauneus on vaan ensiksi, jos ihminen on ns. ulkoisesti yleiset kauneuskriteerit täyttävät mutta käytökseltään ylimielinen, kyllä se vaikuttaa ihmisen viehätysvoimaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. Ulkoinen kauneus ei vaan voi yksin riittää. Joku on jossain sanonut, että kauneus on katoavaista, tällä selkeästi on tarkoitettu tuota ulkoista kauneutta. Onneksi se sisäinen kauneus elää yhtä kauan kuin ihminenkin.

      Poista
  11. En ole seurannut sarjaa, mutta nimi sai suruisaksi. Vaikka ihminen olisi täydellinen kuvajainen, niin jos sielu ei ole kaunis, niin mikään täydellinen naama ei ihmisestä kaunista saa. Ilmeikäs aito ja ei sitten kuvankaunis ihminen on vaan mielettömän kaunis.

    Minun silmiin olet kaunis ja aito pakkaus, olet ilmeikäs ja hyvin naisellinen, omaat kauniit kasvot ja naurusi ja hymysi saa paisteen päivään kuin päivään. Lähelläsi on hyvä olla, joten ei voi olla kauniimpaa. <3 Tuo mekko on muuten tosi kaunis myöskin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kulta sanoistasi. Mun naurusta kuulen usein, on kuulemma todella tarttuvaa laatua :)
      Tuo mekko on kuule ihan mahtis. Ajattelin laittaa sen Mariamin vanhojentansseihin päälle, on sitten tämä äitikin tyylikkäänä.
      Ihanaa viikonloppua ihana Tiia <3

      Poista
  12. Taitaa mennä samaan sarjaan: Rakas, sinusta on tullut pullukka ohjelman kanssa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää on vielä karseempi. Nimi on kyllä ihan yhtä kamala. Noi nimet toki vetää ihmisiä puoleensa, että hyvin on ohjelmaa kehittäneet osanneet työnsä.

      Poista
  13. En ole kuullutkaan ohjelmasta, kun en telkkaria seuraa.
    Kaikenlaisia ohjelmia ne keksivätkin. Alkaa olla aiheet vähissä :/
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa hyvä, mitä ohjelmasta olen oppinut, on erilaiset terveydelliset vaivat, joita ei välttämättä näe, enkä itse ole edes tullut ajatelleeksi.
      Katsos, johan löytyi hopeareunus tällekin ukkospilvelle.
      Ihanaa viikonloppua Kati!

      Poista
  14. Jokainen ihminen on omalla tavalla kauniita. Me emme nää sitä miten muut meitä katsovat ja mitä he meissä näkevät. Ohjelmaa en ole katsonut, en oikeastaan katso mitään telkkarista. Viimeksi joulupukin kuumalinja :) Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kamalaa, jos kaikki ihmiset näkisivät, minkä asian vaan, samalla tavalla. Maailma olisi varmasti huomattavasti oudompi paikka silloin.
      Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  15. Oon pari jaksoa kattonu tätä ohjelmaa. Nimi on aika provo kyllä, koska ohjelman henkilöt on ihan tavallisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! No tällä keinolla on varmasti saatu ohjelmalle paljon katsojia.

      Poista
  16. Hyvä teksti! Olen katsonut pari jaksoa sarjaa ja mielestäni ihmiset ovat oikein kauniita. Rakkauden ei pitäisi katsoa sitä onko joku kaunis vai ruma. Mikä edes on ruma? Jokainen meistä kuitenkin näkee kaiken eritavalla. Jokainen on kaunis jonkun mielestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta todellakin. Mitä kukaan on toista arvostelemaan.
      Ihanaa viikkoa Jenna!

      Poista
  17. En ole sarjaa katsonut, mutta karsea nimi on kyllä keksitty!
    Muutenkin boikotoin laihdutusohjelmia, ja esim Temptation Islandia. Siinäkin kieroutunut ohjelmaidea..
    Rakas, sinusta on tullut pullukkaa katoin puoli jaksoa ja totesin, että jos jonkun rakkaus oikeasti on kiinni reilusta kymmenestä kilosta, ei se voi olla oikeaa rakkautta. Entäs sitten jos tulee sairauksia, reumaa, syöpää, joille ei itsekurilla saa mitään? Kestääkö sellainen rakkaus, joka on niin tiiviisti kiinni ulkonäössä, raskausarvet, yövalvomiset, surun ja murheen ajat...?
    Ahdistavia ohjelmia.
    Hyvin kirjoitit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi! Täysin samalla kannalla olen kanssasi näistä ohjelmista. Ideana on varmasti saada ihmisten uteliaisuus heräämään, mutta voi että millä tavalla.

      Poista