keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

#lupanäkyä




”Rohkeus alkaa siitä, että asetat itsesi näkyväksi”, kuuluu maailmankuulun häpeätutkija Brené Brownin sitaatti.

23.5. vietettin lupa näkyä-päivää.
Haasteen laittoi alulle VAAKAKAPINA.
Haasteessa kannustetaan olemaan kaikkea sitä mitä olet halunnut olla.

Minulle omana itsenäni kameran edessä oleminen on ollut todella vaikeaa.
Vaatteet pitää olla mahdollisimman kivat ja löysät, masun pitää olla piilossa, tissejä pitää kohottaa ja meikit pitää olla just eikä melkein, muuten olo on juuri tällainen.


Älä kato mua, mä näytän ihan kamalalta!
Eikö vaan kuulostakin ikävän tutulta?

Liityin facebookissa aivan mahtavaan ryhmään, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa.
Ketään ei arvostella ikävillä sanoilla ja ketään ei kiinnosta minun roikkuvat allit tai kaksoisleuka.
Ryhmästä ja tästä haasteesta innostuneena (tosin taas myöhässä), ajattelin repäistä ja näyttää millainen olen eau de naturale!


Tässä sitä ollaan koko komeudessa.
Eikä se nyt niin kamalalta tuntunut!
Oikeastaan tämä on minun koti-/työasuni. 
Töissä usein on kyllä jokin neule päällä = ne allit!
Masussa on kasvanut kaksi vauvaa ja siellä on ollut paljon hyvää ruokaa ja juomaa.
Käsivarsilla olen kantanut montaa lasta ja nukuttanut heitä pehmeässä sylissä.
Jalkojen päällä tulee oltua paljon ja ne ovat myös oiva apu pyöräillessä :)
Tässä sitä ollaan, tykkäsit tai et!

Minun mielestä meillä kaikilla pitäisi olla #lupanäkyä 24/7 ja 365!

Ihanaa keskiviikkoa  kaikille <3



56 kommenttia:

  1. Hyvä Outi! 👍😊 mä olen tänä vuonna (eka vuosi ikinä) päättänyt pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin kun haluan ja näyttää siltä miltä haluan. Ihan sama mulle mitä muut ovat mieltä. Jatka samaan rataan! 😊👍 T. Pia.S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jatkan. Ihan kävi naurattamaan, kun mietin, että mitä sitä hyvää peittelemään 😀

      Poista
  2. Yes Outi näytät hyvää esimerkkiä. Naiseus on niin moninaista ja kaunista ja minulle olet hyvin kaunis nainen.

    Aurinkoa keskiviikkoon. 💖💖💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️ aina sitä vähän pelottaa laittaa itsensä näin näkyväksi, mutta toistaiseksi kaikki on kuitenkin ollut vain positiivista.
      Ihanaa keskiviikkoa Tiiuli ❤️

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Miksikäs minä tästä enää muuttuisin :)
      Ihanaa keskiviikkoa ihana Satu ❤️

      Poista
  4. Jokainen on omanlaisensa ja saa sellainen olla :) Kaunista kesää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Voi Outi <3 Mulle tuli oikein tippa linssiin, kun ajattelin itseäni ja tuota rohkeuden puutetta, vaikka juuri noin meidän kaikkien kuuluisi saada olla ja elää. Kesä pahentaa tilannetta ennestään, kun puhutaan ranta- ja bikinikunnosta jne. En kyllä ole niillä rannoilla, joilla itse käyn nähnyt koskaan ainuttakaan täydellistä vartaloa, joten ihan rohkeasti olen ollut bikineissäni rannalla. Mutta silti... miksi sitä pitää aina ajatella, mitä muut ajattelevat? Kiitos siis Outi tästä, laitan ajatuksen hautumaan mieleeni, josko rohkenisin näyttää julkisesi millainen minä olen 24/7/365.

    Aurinko päivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan omana itsenä. Ei me kuule muuksikaan voida muuttua. Pitää yrittää aina olla paras itsensä juuri siinä tilanteessa, missä kulloinkin on.
      Aurinkoista keskiviikkoa sinulle Tuija ❤️

      Poista
  6. Just noin. Mullakin on joku ihmeen kuvakammo. Pitäisi näyttää kaksoisleuattomalta ja vatsamakkarat saada vedettyä sisään juuri oikealla hetkellä. Hyvin harvoin olen tyytyväinen minusta otettuihin valokuviin. Ihan tyhmää, sillä kuka meistä muka on täydellinen. Hyvin harva. Hyvä, Outi, kun uskalsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eihän kukaan ole täydellinen. Minusta täydellisyyden tavoittelu on myös kovin typerää, siihen kuluu vain turhaan hyvää energiaa, joska täydellisyyttä ei vain ole.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Saara ❤️

      Poista
  7. Kaunis ja ihana juuri noin! 💕 (Alleja arvosteleva ihminen ei varmaan koskaan ole maannut pehmeiden käsivarsien syleilyssä - jos olisi, niin tietäisi miten hyvältä tuntuu painaa päänsä pehmeään kainaloon. Ja siihen pehmeyteen tarvitaan ne pahamaineiset allit!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näistä alleista lastenhoitajana myös hyötyä 😀
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Piiuli ❤️

      Poista
    2. Niinpä! 😄 Valmiit sylipehmusteet lapsia varten.
      Kiitos samoin Outi 💕

      Poista
  8. Wau Outi! Hienoa, että uskalsit, itse aina varon joutumasta kuviin (ehkä vain kasvoista saa ottaa), niin huono itsetunto vaivaa, vaikka ei varmaan pitäisi, mähän olen mä. Nostan sulle hattua ja yritän oppia vähättelemään itseäni. Ihanaista keskiviikkoa myös sinulle, IHANA SINÄ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet upean näköinen. Nyt vaan koko kuvaa kehiin.
      Aurinkoista keskiviikkoa sinulle Sari ❤️

      Poista
  9. Upea Outi <3 Ja rohkea <3 Ja kaunis <3 Kunpa uskaltaisin!

    VastaaPoista
  10. Olet ihanan erilainen ja rohkea! Vilpitön, rakastava ja hyvä luonteesi tekee sinusta myös ulkoisesti kauniimman <3 ISO peukku Outi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanaton... Nyt saitte kommenteillanne tämänkin räpätädin hiljaiseksi.
      Kiitos Heli ❤️

      Poista
  11. Ihana, kaunis sinä <3 Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
  12. Rohkea ❤️ aito ❤️ välittävä ❤️ rakastava ❤️ huolehtiva ❤️
    Älä koskaan ikinä muutu, pysy juuri tuollaisena kun nyt oot!
    Huippunainen ❤️

    VastaaPoista
  13. Sinä olet Outi ihan täydellinen juuri tuollaisena <3 Ihailen rohkeuttasi <3

    VastaaPoista
  14. Musta toi vaakakapina oli loistojuttu alunperin. Ei ole yhtä kauneusihannetta, vaikka lehdet koittaa kovasti meitä siihen tuputtaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Olishan täällä maan päällä varsin tylsää, jos me kaikki näytettäisiin ihan samoilta.
      Kivaa torstaita, vaikka sää ei kyllä oo kovin kiva.

      Poista
  15. Ihanan aito ja rohkea postaus Outi,olet ihana:)

    VastaaPoista
  16. Ihana kirjoitus, olet rohkea nainen. <3 Tuo sohvatyynykuva oli jotenkin niin tuttu, minullakin on usein tuollainen olo ihan oman epävarmuuden ja itsensä sättimisen vuoksi. Upea olet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sulkeutuu itseensä ja haluaa mennä piiloon.
      Nyt on jo aika kaivautua luolasta ulos ja olla tyytyväinen siihen, että on elossa ja kaikki on kuitenkin todella hyvin.
      Mukavaa torstaita Katja ❤️

      Poista
  17. Jokainen meistä on omanlainen ja kaikista löytyy kauneutta💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja tärkeintä, vaikka se klisee onkin, on se sisäinen kauneus ❤️

      Poista
  18. Mitä tähän sanoisi. Rohkea ja aito olet! Ja on hienoa, että olen saanut tutustua sinuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinuunkin Tuula on ollut ilo tutustua, olet upea nainen ❤️

      Poista
  19. Hyvä Outi! Sinä ihana, upea rohkea nainen. <3

    VastaaPoista
  20. Way to go girl! Upea olet ja ihan mahtava postaus!!

    VastaaPoista
  21. Outi <3 <3 <3

    Mikä onkaan saanut meidät niiiin kriittiseksi itseämme kohtaan. Noh, kaiken maailman fit-jutut kun hyppää silmille joka puolella, niin ei se ole ihme, että sitä katsoo itseään niin kriittisillä silmillä. Mun mielestä on monenlaista kauneutta ja oikeastaan persoonallisuus on paljon kiehtovampaa, kuin täydellinen kauneus. Ääh, kuka edes voi määritellä, että mikä on täydellistä kauneutta, ei kai sellaista olekaan... sitä tehdään leikkauspöydillä ja se on taas toinen juttu.

    No niin aloinpas nyt tätä pohtia syvällisesti. Mutta muisku sulle, olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen kokonaisuutena on paljon tärkeämpää kuin pelkkä ulkonäkö.
      Totta, myös me vanhemmat koemme kaikista lehti- ja tv-jutuista, pitää olla fit, eikä ainakaan fat!
      Kauneuskirurgia onkin sitten jo oma juttunsa :)
      Ihanaa torstai-iltaa upea kaimani <3

      Poista
  22. outi-kulta

    olet jo kauan ollut hyvin rohkea kun olet saattanut itsesi näkyväksi kertomalla itsestäsi ja ajatuksistasi julkisesti. olet kaunis ja kokonainen ihminen. hyvää kesää sinulle!

    pirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pirkko, kiitos tuhannesti aivan ihanasta kommentista. On aina kiva kuulla, että blogistani saa myös kuvan minusta, sen kirjoittajasta!
      Ihanaa kesää myös sinulle <3

      Poista
  23. Juuri näin, jokainen meistä on kaunis ja kelpaava juuri sellaisena kuin olemme! Mukavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Jokaisessa meissä on kauneutta!
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Pauliina <3

      Poista
  24. Onpa ihana postaus! Kyllähän se niin on, ettei ihmisen arvo ole painoindeksistä kiinni. Surullista, että jotkut ajattelevat niin.
    Mä oon kans seurannu tuota Vaakakapinaa ja kokeillut toteuttaa sitä omassa arjessani. Tuo sun tyynykuva...mä niiiin tiedän tuon tunteen. Valitettavasti.
    Kaikkea ihanaa kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hei ryhdytään rohkeiksi ja ollaan näkyviä just tällaisina kuin ollaan.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Sumi ❤️

      Poista