maanantai 19. kesäkuuta 2017

Viikonlopun kuulumiset



Olipa taas kiva viikonloppu.
Perjantaina, työpäivän jälkeen, tuli ystäväni hakemaan meidät heille viikonloppua viettämään.
Aloitettiin viikonlopun vietto pienellä kirppiskierroksella.
Mukaan lähti muutama juttu, jotka esittelen teille erillisessä postauksessa.
Illalla grillailtiin ja nautittiin hyvästä ruoasta.


Lauantaina lähdimme käymään rippijuhlissa.
Ennen juhlia kuitenkin pyörähdettiin Järvenpäässä kirpparilla ja sieltä löytyi myös jotain kivaa mukaan.
Ihanat tarjottavat oli juhlissa ja kukkaset koristivat pöytiä.
Kiitos, että sain osallistua juhlaan.


Rippilapsen kummit saapuivat paikalla aivan upealla autolla.
Eikö olekin ihana?


Lauantai-iltana päätettiin vielä lähteä uimaan.
Ystäväni poika ja meidän poika hyppäsivät suoraan veteen.
Meillä mammoilla kesti totutella viileään veteen vähän kauemmin, mutta tulipahan se talviturkki kuitenkin heitettyä ja vielä kesäkuun puolella.
Pojilla oli mukana frisbee ja sen perässä piti sukellella lammen pohjaan asti.


Tämä paikka on minun ehdoton suosikkirantani.
Niin kaunista <3


Olipa ihana viikonloppu.
Olo on rentoutunut ja luulen, että myös maailma on taas parempi paikka elää, ainakin hetken ajan!

Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille!


29 kommenttia:

  1. Mitähän kivaa löysitkään täältä Järvenpäästä! Täällä on kyllä kivat kirppikset ja osto-ja myyntiliikekin löytyy (aarreaitta, jos vaan kotiin mahtuisi!😅).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin Helmi kirppiksellä. Oli siisti paikka ja paljon kivoja vaatteita. Olimme juhliin menossa, niin ei päästy kunnolla kiertelemään paikkoja siellä Järvenpäässä, ehkä ensi kerralla sitten.

      Poista
  2. Olitpa reipas kun jo menit uimaan. Uin yleensä meressä, joten talviturkkia en varmaankaan heitä ennen heinäkuuta -jos silloinkaan! tykkää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mereen ei minuakaan varmasti vielä saisi. Tuo lammen vesi oli pinnalta jo todella lämmintä, mutta pohjalla kulki kylmiä virtoja :)

      Poista
  3. Kuulostaa mukavalta. :) Mä oon maailman huonoin talviturkin heittäjä... (mikä titteli!?) Vesi ei oo oikein mun elementti. Joskus pyörälenkillä järven kohdalla tulee fiilis, että voisi pulahtaa. ;)

    Ihana tuo auto. Aurinkoa uuteen viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään mikään uimari, mutta joka vuosi tuo poika saa minut veteen houkuteltua kuitenkin. Itsekin ihan yllätyin, että näin ajoissa uskalsin uimaan.
      Ihanaa viikkoa sinulle kaima!

      Poista
  4. Kyllä sitä itsekin lapsena... muistan, että huulet sinisenä väitettiin, että vesi ei ole edes kylmää, kun siellä piti tuntitolkulla uida... :D Nykyään kastautumisessa menee kyllä huomattavasti kauemmin ja äkkiä pois, jos vesi ei sitten ole tosi lämmintä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kyllä sitten uitiin varmaan parikymmentä minuuttia, kun ensin saimme itsemme kokonaan sinne veteen. Pojalla oli kyllä ylähuuli sinisenä, vaikka olevinaan ei ollut kylmää ollenkaan :)

      Poista
  5. Kiva viikonloppu sinulla takana. Minä heitin talviturkin jo toukokuussa. Vesi oli hyytävän kylmää, noin 8 asteista, eikä uimisesta ei voinut puhua. Mutta kävinpä vedessä kuitenkin joka saunomisen yhteydessä pari kertaa kaulaa myöten kastautumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot sä kyllä hurja! Luulen, että tuo vesi oli lähes 20 asteista missä me uitiin.

      Poista
  6. Rohkea tyttö, jo uimassa käynyt. Minkäasteista oli vesi. Merivesi Rymättylässä on +15 ja en ole vielä talviturkkia pois heittänyt. Teillä on ollut mukava ja herkullinen viikonloppu! Ja kirppisjutuistakin kuullaan... jännityksellä odotan, josko taas tuunaat.
    Mukavaa juhannusviikkoa, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi oli lähes 20 asteista, joten ei paha enää!
      Pieni tuunausjuttukin tulossa :)
      Ihanaa juhannusviikkoa Tuula ❤️

      Poista
  7. Olipa sulla kiva viikonloppu ,ja kaunista tuolla:) Mukavaa juhannusviikkoa Outi:)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa aivan ihanalta viikonlopulta! Aurinkoista juhannusviikkoa sinulle! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu oli täydellinen.
      Aurinkoista juhannusviikkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Ai siellä oli kirppis. Nolona myönnän, että en ole koskaan käynyt Vantaan Ikeassa, Espoon Ikeaan meiltä on matkaa alle 10km.
    Toivottavasti tuo säätiedotus olisi taas väärässä.
    Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Satu ❤️

    VastaaPoista
  10. Hui, paleltaa pelkkä ajatuskin uimisesta! Sinulla oli kiva viikonloppu. Mukavaa juhannusviikkoa, Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen yllytyshullu ja siksi varmaan tuonne uimaankin suostuin. Nyt on taas ilmat olleet sellaiset, että ihan heti en taida uudestaan uimaan mennä.

      Poista
  11. Ihana viikonloppu sulla. Mä olen yllättynyt miten lämmintä järvivesi oli...
    Ihanaa viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän lämmintä tuokin oli, sitten ainakin kun iho siihen tottui :)
      Ihanaa viikkoa myös sulle Taru <3

      Poista
  12. Ihana viikonloppu teillä ollut ja ystävät on parhautta. Uskaltaisikohan sitä juhannuksena sitten heittää talviturkin, Kreikkaa ei kait lasketa?

    Kivaa tiistaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikkaa ei voida laskea, hassu :)
      Ihanaa viikkoa myös sulle Tiiuli!

      Poista
  13. Voi apua, mä en pystyisi mitenkään menemään uimaan, ainakaan täällä meren rannalla! Uloskin pystyy tänään menemään vain, jos vetää toppatakin niskaan. Asteita on noin 12, mutta tuuli on jäätävä. Hyvä sinä, että uskaltauduit veteen :)

    Ihana rättisitikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mereen ei minuakaan vielä saisi :)
      Tuo auto on ihan täydellinen kesäauto <3

      Poista
  14. Huh huh....olipa sinä reipas kun menit jo uimaan! Katselin eilen illalla Munkkiniemen rannassa mereen menijöitä ja itseäni kylmäsi. Taidan odotella vielä lämpimämpiä uimavesiä.
    Mukavaa juhannusviikkoa Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, merivesi on varmasti tosi kylmää vielä. Jotkuthan ui talvellakin...minua ei kyllä avantoon saisi.
      Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin Marjo <3

      Poista
  15. Huh, vaikka asunkin järven rannalla, ei mua tuonne veteen saa :D Keskipoika on kyllä käynyt pulikoimassa jo toukokuun puolivälistä asti. Väittää ettei ole muka kylmää. Vaan kyllä sitä itsekin lapsena kävi uimassa jäiden seassa. Taitaa tuntoaisti muuttua kylmäherkkemmäksi kun ikää tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä on tullut herkkä hipiäisiä :) ainakin uimisen suhteen!
      Ihanaa viikkoa sulle Pauliina <3

      Poista