tiistai 14. marraskuuta 2017

Pallotaulu



Muistatteko suloisen hämähäkin jonka tein?
Kuvia voit käydä kurkkimassa TÄÄLTÄ.
Hämähäkkiä varten tein vanhalla tyylillä pallon tai tupsun, kummaksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

Ajattelin, että jossain olen kyllä nähnyt, että tupsuja voi helpommallakin tyylillä tehdä.
Eipä siis muuta kuin testaamaan!


Palloja varten keräsin lankakorista muutamia jämälankoja.
Lankaa vaan kieritetään puuhaarukan ympärille.
Mitä enemmän lankaa, sitä tiheämpi pallosta tulee.
Lopuksi pujotetaan irtolanka haarukan piikkien välistä ja suljetaan solmulla keskiosasta.
Pallo saadaan leikkaamalla lankasilmukat auki.


Tällä tyylillä pallojen teko oli todella nopeaa ja kivaa puuhaa.
Tein siis aikamoisen läjän palloja.
Sitten vasta aloin miettimään, että mitä minä näistä palloista nyt teen?


Muistin A4 kokoisen maalauspohjan olevan kaapissa.
Pohjaan olin piirtänyt epäonnistuneen lyijykynä piirustuksen.
Maalasin piirustuksen piiloon mustalla askartelumaalilla.
Maalin kuivuttua liimasin Erikeeperillä pallot kiinni maalauspohjaan.


Nyt pallotaulu koristaa meidän keittiötä.
Pallohöperö minussa tosin heräsä, joten voi olla, että jotain pallojuttuja tulen vielä tekemään myöhemminkin.

Ihanaa tiistaita teille kaikille!
Torstaina pääsette kurkkimaan Elma messuja Outin silmin :)


35 kommenttia:

  1. Nätti! :) Olipas hyvä vinkki tuo puuhaarukka. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin paljon nopeampaa tehdä palluroita tuon haarukan avulla kuin kierittämällä niiden pahviympyröiden päälle lankaa :)

      Poista
  2. Hauska taulu. Eräs ystäväni teki palloista maton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, onko se matto käynyt mielessä?
      Ihanaa tiistaita sinulle Satu <3

      Poista
  3. Kiva! Kuin vähän erilainen ryijy.

    VastaaPoista
  4. Tiedätkö tämä sopi oma nostalgiapostauksen henkeen just eikä melkein, sillä tuollaisia palleroitahan tuli työstettyä paljon ala-asteella. Hieno taulu tuli, ah ihanaa nostalgiaa <3

    Kivaa päivää Outo ja hei muistan Falcon Crestin todellakin ja Lorenzo Lamasin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lorenzo :D Minäkin tein palleroita joka paikkaan, reppuun, pipoihin, avaimenperään yms. Tämän tyylin kun vaan olisi jo tuolloin tiennyt.
      Mukavaa tiistaita Tiia <3

      Poista
  5. Tollasen kun tekis ison, niin sehän olis vähän kuin entisajan ryijy uudella meiningillä. :D Tosi kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan olisi. Jotain kivaa pitää vielä palleroista keksiä. Löytyisiköhän lankoja kierrätyskeskuksesta, ne kun on aika hinnoissa nykyään.

      Poista
    2. Mulla tuli myös ryijyajatus mieleen. Tulisi varmasti kivan näköinen, moderni.

      Poista
    3. Eikös se oli muitia uudistaa vanhoja ideoita? Palloryijy vous kyllä olla kiva!

      Poista
  6. Kiitos haarukkavinkistä! Tuosta taulusta tuli ihana - vähän sellainen nykyajan ryijy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan ja kiitos tuhannesti.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Lady ❤️

      Poista
  7. Tupsut tuovat mieleeni ala-asteen kässätunnit. Teimme muutaman tupsutyön. Sen jälkeen tupsuja tuli tehtyä mm. Nuken vaatteisiin ja lapseni pipoon.
    Sinulla riittää mielikuvitusta. Hienoja tupsutöitä olet tehnyt.
    Hyvää yötä Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluaikana tuli noita tupsuja tosiaan tehtyä enemmänkin.
      Ihanaa keskiviikkoa Viltsu ❤️

      Poista
  8. Tuo on niin hieno idea, että menee toteutukseen täälläkin. Sinulla on kauniit väritkin tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun joku nappaa ideoista kopin. Mukavaa keskiviikkoa sinulle Sude ❤️

      Poista
  9. Onpa kauniit värisävyt palleroissa! Vieläkö sulla mahtuu näitä upeita taideteoksia seinälle ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä kämpässä vielä paljonkin seinätilaa, mutta totuuden nimessä pitää kertoa, että tosi paljon mun tekeleistä menee jakoon sukulaisille tai kavereille <3

      Poista
  10. Kiva taulu:) ennen tein noita pallosia paljonkin,mutta muistankohan enään miten niitä tehdään;D Mukavaa viikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hei muistuu mieleen heti kun alat lankaa kierittämään :)
      Ihanaa loppuviikkoa Jael <3

      Poista
  11. Todella suloinen taulu! Ja siis ihanan helppo ohje pallojen tekemiseen, nyt alkoikin heti aivot raksuttamaan että mitä kaikkea noista pallukoista voisikaan toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni himottaisi testata mattoa tai sitä ryijyä...mietintämyssy päähän vaan :D

      Poista
  12. Ompas hauska pallotaulu! lankojen jämät menee hyvin tuollaiseen ja tulee kyllä uniikkitaulu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uniikki on aina hyvä käsitöissä :)
      Ihanaa torstai-iltaa sinulle Hertta-Viola!

      Poista
  13. Söpö taulu ja puuhaarukan hyödyntäminen on hyvä vinkki. En ole ennen kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis on kyllä niin nopea tapa tehdä pallukoista tuon haarukan avulla.
      Kivaa torstai-iltaa sinulle <3

      Poista
  14. Covering an space of 2800 square meters, the Adidas Shanghai
    Brand Center is located in Shanghai procuring industrial heart.

    VastaaPoista
  15. Running helps in stopping osteoporosis: Running being a excessive-influence
    activity additionally helps in stimulating the expansion of bone, making them
    more dense.

    VastaaPoista
  16. We hope you enjoyed using our Pokemon go cheats, and hope that our pokemon go
    hacks / pokecoins generator helped you get the free pokecoins you had been after!

    VastaaPoista
  17. Aina sitä oppii uutta. Ei olis tullut mieleenkään käyttää puuhaarukkaa pallojen teossa. :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea sitä itsekin oppii kun ikää tulee. Tämän kun olisin tiennyt jo teininä :)
      Kivaa viikonloppua Tiina ❤️

      Poista