torstai 21. helmikuuta 2019

Karkkilassa tapahtunutta





Toiveenne on kuultu ja saamanne pitää, tässä teille Karkkila-postaus!
Koko reissu meinasi mennä mönkään, kun töihin ei saatukaan sijaista ja jouduin tekemään pitkän päivän lyhyemmän sijaan.
Lopulta päästiin kuitenkin matkaan, mutta täytyy sanoa, että olin kyllä todella vihainen siitä, että taas piti joustaa.
Välillä tuntuu, että sitä on kuin mikäkin kuminauha, joka vaan joustaa joustamasta päästyään.
Pistää vaan miettimään, että milloin se kuminauha katkeaa?

Kuvassa meidän lauantain herkullinen feta-yrttisalaatti!


Mian nuorempi tytär laittoi meille hienot "tatuoinnit".
Omani lähti vasta eilen kokonaan pois.
Aika hieno vai mitä?


Sunnuntaina vietettiin Mian pojan 17v. synttäreitä.
Minä pääsin tekemään lemppariani, mozzarella-tomaattipiirakkaa.
Piirakkapohjana tällä kertaa Lidl:n lehtitaikinalevy.

Lisäksi Mia teki kinkkupiirakan ja suolaisena tarjottavana oli myös pieniä pizzoja.


Mia leipoi suussa sulavia kääretorttuja, täytteinä sitruunatahna-kerma ja mansikkahillo-kerma.
Kahvia, keksejä ja mehua.
Täydelliset tarjottavat sanoisin!


Värikäs kattaus tehtiin erilaisia mukeja käyttämällä.
Mukavan rennot juhlat.
Ei ollut liikaa hulinaa teininkään makuun :)


Kaunis ruukkuruusu ostettiin Lidl:stä.
Sattui vielä aivan täydellinen sää tuolle päivälle, ihanasti aurinko pilkisteli verhojen välistä.

Varmaan jo arvasittekin, että me kävimme taas kirpputoreilla.
Tällä kertaa suuntasimme Nummelaan.


Ostin itselleni kesämekon, jossa oli vielä hintalaput roikkumassa.
Luulen, että on Englannista ostettu kokomerkintöjen perusteella.
Maksoin mekosta 5€.


Ihan uudet oli myös nämä ballerinat.
Kesäisin pitää olla aina muutamat ballerinat käytössä :)
Nämä sain aivan naurettavan halvalle.
Maksoin kengistä 1,50€.


Parhaat löydöt olivat kuitenkin nämä.
Kopion seuraavan tekstin Astiataivas sivustolta: 
Arabia, muki, Kaarna. Design, Göran Bäck.
Korkeus 10 cm, halkaisija 10 cm. Vuosi, 1965.
Göran Bäckin NV-malli edustaa suomalaisen muotoilun juurevaa linjaa. Moninaisia värilasitteita kokeiltiin ja kehitettiin Arabian omassa laboratoriossa. himmeällä Kaarna-lasitteella päällystetty pinta imitoi dreijausjälkiä.

Mukeista pyydetään 12-25€/kpl.
Minähän en tietenkään maksanut näistä niin paljon...
Maksoin näistä yhteensä 3€.
Oikein oli voittajafiilis näistä löydöistä.

Mian kanssa myös katseltiin elokuvia.
Viikonlopun parhaaksi elokuvaksi valitsisin Risto Reippaan.


Tällainen reissu tällä kertaa!
Naurettiin taas vedet silmissä, leikin kampaajaa ja leikkasin Mian tytölle polkkatukan, syötiin hyvin, saunottiin,parannettiin maailmaa ja kyllä, maailmasta tuli taas asteen pari parempi paikka olla ja elää.

Ihanaa torstaita teille kaikille <3


40 kommenttia:

  1. Ihania nää Karkkilapostaukset. 💓Saisiko reseptin noihin mozzarellaleipiin? Iloa päivään 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti on osittain kopsattu Lumolta. Lehtitaikinalevyjä tai suolaisen piiran pohja, päälle sinappia ja sitten tomaattia sekä mozzarellaa ja jotain juustoraastetta. Helppo resepti ❤️

      Poista
  2. Oi, ihanan kuuloista <3 Tuo jatkuva joustaminen saa kyllä kiehumaan, eikä se lopu ennenkuin lopettaa joustamisen. Se vaan on hyvin paljon helpommin sanottu kuin tehty :( Toivotaan, että vielä joskus työelämään palaa jokin järki ja inhimillisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauan kun tämä hallitus toimii, on turha odottaa empatiaa ja järkeä missään. Eniten ärsyttää se, että ihminen on unohtunut, kunhan asiat näyttävät paperlla hyviltä.

      Poista
  3. Jee jee ihanaa Karkkilajuttua ja täällä nautin samalla aamukahvia. Ah mitkä herkut ja löydöt. <3

    Kivaa torstaita Outisein <2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Mian tekemät kääretortut oli kyllä ihan parhaita <3
      Kivaa torstaita sinullekin Tiia <3

      Poista
  4. Hyvän ystävän seurassa vietetty viikonloppu on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Se antaa virtaa ja voimaa moneksi päiväksi.
    Ihania löytöjä olet kirpparilla taas tehnyt ja herkulliset tarjottavat pöydässä ollut.
    Muksaa j aurinkoista torstaipäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Mian kanssa sellaisia virran tankkaus viikonloppuja noin kerran kuukaudessa :)
      Tarjottavat olivat kyllä niin herkullisia!
      Ihanaa torstaita sinullekin Sari <3

      Poista
  5. Karkkila on näitten sun postausten myötä saanut mun silmissä ihan eri merkityksen kuin se mulle kokonaan vieraaksi jäänyt paikka, jossa bussi pysähtyy Helsingin ja tän mun oman kotikaupunkini välillä.

    Nyt se näyttäytyy positiivisena, aurinkoisena ja lämminhenkisenä. Ihan sun ja sun ystävän ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkila on paikka, jossa voisin hyvin asua, jos minulla olisi auto ja mies suostuisi sinne asti muuttamaan. Vuosien saatossa olen täysin rakastunut paikkaan, kompakti paketti kaikkea ja sitten siellä on vielä oma paras ystäväkin.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Annukka <3

      Poista
  6. Sitä aina saa joustaa ja venyä.Tuttu tunne!Kiva postaus ja kuvista välittyy fiilikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä alan muistuttaa jo sellaista vanhaa kuminauhaa, josta on joustavuus jo kaukana :D
      Ihanaa torstaita sinulle Aikku <3

      Poista
  7. Olipas ihana kattaus viikonlopun juhlissa! Tuo mekko ja nuo mukit, todellakin voittajafiilis kirpparilöytöjen johdosta. Ihanaa uuden viikonlopun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattaus oli kyllä ihana ja vieraatkin niin tuttuja, että juttu luisti paremmin kuin hyvin :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Heli <3

      Poista
  8. Voi miten herkulliset tarjottavat, nam! :p Onneksi pääsitte kuitenkin lopulta lähtemään.

    Ihanaa torstaita Outi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päästiin, vaikka asia kyllä vaivasi kovasti perjantaina. Ei tästä tule mitään, jos oletetaan, että työntekijöillä ei ole omaa elämää ollenkaan, vaan aina pitää tehdä ja joustaa toisten päätösten mukaan.
      Mukavaa torstaita sinullekin Jonna <3

      Poista
  9. Kiva postaus! Hyvät ystävät ja heidän kanssa vietetty aika on niin parhautta. Ihania herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta olla oman ystävän kanssa, siitä saa aina voimaa <3
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Moona!

      Poista
  10. Hei Outi!

    Karkkila- ja erityisesti kirppislöytöpostauksesi ovat aina todella kivoja, itsekin shoppailen usein kirpputoreilla. Taas oli niin hienoja löytöjä!
    Onko Lidlissä teilläpäin edelleen tuota mahtavan hyvää ja kätevää ( rullalla olevaa?) lehtitaikinaa?
    Täällä Jyväskylässä en ole tainnut koko tämän vuoden aikana löytää. Väittivät vielä sen poistuneen valikoimasta, tosin asiakaspalvelu kertoi toista pari viikkoa sitten. Mutta taikinaa ei ole näkynyt, katsoin viimeksi tänään.:)
    Mukavaa viikonloppua! t. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena! Karkkilassa ja Espoossakin on ollut ihan hyvin tuota taikinarullaa myynnissä. Teen muuten tuohon taikinaan aina lihapiirakankin. Onpa outoa, että jostain myymälöistä lopetettu myynti. Ei muuta kuin valittamaan. Minä (ja varmasti moni muukin) valitti aikansa, niin saatiin takaisin Lidl:n valikoimaan Digestive keksit!
      Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  11. Ihanan mekon löysit ja tietty nuo muutkin kivoja♥ Talvella tekee kyllä kirppiksiltä edullisimmat kesävaate ja kenkä löydöt! Ja mitä herkkuja, nam...tomaattimozzarella-piirakka maistuis:)

    Kohtahan se on taas viikonloppu, mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä ollaan taas nuhassa, mutta valmiina shoppailemaan... Ruokaa tällä kertaa.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Maikku ❤️

      Poista
  12. Kiva että kuitenkin lopulta pääsit Karkkilaan, ja upea tuo tatuointi.Ja hienoja löytöjäö taas kirpparilta:) Oikein hyvää loppuviikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuneita klytöjö todellakin
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jael ❤️

      Poista
  13. Kivoja kirpparilöytöjä taas mukavan viikonlopun lisäksi. Odottelen kesäsunnuntaipäiviä kun kesäinen sunnuntaikirppari maalla taas aukeaa. Usein käydään ohjelmanumerona vain katselemassa vaikkei mitään ostettaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa minä onnistun välillä lähtemään kirppareilta ilman ostoksia (harvoin tosin)
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuuli ❤️

      Poista
  14. Sulla kyllä käy tsäkä noiden kirppislöytöjen kanssa. Omalla kohdalla on taas ihan eri asia. Monta kertaa tulee lähdettyä tyhjin käsin.

    Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tekee parhaat löydöt, kun ei etsi mitään 😀
      Ihanaa viikonloppua sinulle Marina ❤️

      Poista
  15. Terveisiä Villa Kardemummasta!
    Kirppareilta tekee välillä niin upeita löytöjä, että tavalliset kaupat tuntuvat ajan hukalta:)
    Käyhän blogissa visiitillä. Meillä rempataan- TAAS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän on kun lukulistalla ei ole näkynyt sinun blogipäivityksiå? Minäpä tulen taas visiitille!

      Poista
  16. Ihania tarjottavia ja mahtavia kirppislöytöjä. Minäkin löydän välillä ihan tajuttoman halpoja löytöjä "maakunta matkoillani". Pääkaupunkiseudulla kun pelkät kirppispaikat maksavat sen noin 40€ ja siihen provikat päälle niin hinnatkin on sen mukaiset.... maikka ryöstöltä kuulostaa niin tietysti liikehuoneistotkin täällä maksavat ja se tottakai näkyy kirppisvuokrissakin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kyllä niin huikeita hintoja tuotteissa, että en niistä uutenakaan maksaisi niin paljon. Minähän harvoin ostan mitään täydellä hinnalla muutenkaan 😀

      Poista
  17. Onneksi pääsit Karkkilaan, vaikka lähtö viivästyikin. Ihanaa viikonloppua!
    Minä aloitin loman vaakatasossa flunssan takia. Ärsyttävää tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päästiin reissuun, vaikka hermo meinasikin mennä.
      Pikaista paranemista sinnekin minulla taas joku pieni räkis myös päällä.

      Poista
  18. Mukavan kuuloinen reissu, vaikka lähdön kanssa venähtikin. Hienot tatskat, herkulliset tarjoomukset ja mahtavat ostoslöydöt :) Uskon, että reissu oli huisin hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkilan reissut on aina olleet ihan huippuja, paitsi kerran kun koko porukkaan iski vatsatauti :)
      Haleja Jansku <3

      Poista
  19. Oi oi, makee reissu Karkkilassa!
    Tatska on maagisen näköinen, wau. Mekko on upea, minäkin tykkään juuri tuon tyylisistä :)
    Sinä kyllä teet aina kivoja löytöjä kirppareilta.
    Mukavaa iltaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatska oli kyllä hieno, mulla kesti se pisimpään iholla :)
      Mekon nimi oli bohemian dream <3
      Kivaa iltaa sinullekin Nina <3

      Poista
    2. Miten se tatska tehtiin? Mistä niitä saa jos oli valmis kuva? Nii pal hieno oli! :)

      Poista
    3. Tatska oli siirtokuva iholle ja llytyi jostain kirpparilta. Vastaavia olen kyllä nähnyt Tokmannillakin.

      Poista