maanantai 5. elokuuta 2019

Lampunjalasta käärmeeksi




Sain kuvassa näkyvän lampun työkaveriltani tuunausta varten.
Sähköt eivät toimineet enää ja jos olisin halunnut pitää lampun lamppuna, siihen olisi pitänyt vetää uudet sähköt.
Hetken aikaa katselin lamppua ja sain kaksi ideaa siitä aikaiseksi.
Tässä teille siitä ensimmäinen.


Laitoin lampun kappaleiksi ja tämä osa alkoi koko ajan vain enemmän näyttää käärmeeltä.
Maalia pintaan ja joku osa käärmeen pääksi.
Pään saa kätevästi kiinnitettyä metalliosaan.


Eikös tämä näytäkin käärmeen päältä, kun leikkasin tuon johdon osan kahtia?


Spraymaalilla saa nopeasti maalaushommat hoidettua.
Oli vielä mukavan lämmin sääkin ulkosalla.
Maalasin käärmeen mustaksi.
Pään kiinnitin Pattex 100% liimalla ennen maalailua.


Käärmeen kuviot, silmät ja kielen maalasin akryylimaalilla.
Pintaan vielä mattalakka, näin tämän käärmeen maalit kestävät paremmin.


Käärme on valmis toimintaan.
Ai mihinkö?


Käärmeen tehtävä on pitää rastaat pois pihalta.
Monta vuotta olen niiden kakkoja peseskellyt kiveyksiltä ja patiolta.
Laiton käärmeen nyt näkyvälle paikalle, joten toivon, että tänä syksynä meidän patio ei olisi täynnä kakkaa :)

Tällainen tuunaus tällä kertaa!
Kiitos Tiina tuunauslahjoituksesta.

Ihanaa viikkoa teille kaikille <3


30 kommenttia:

  1. Sinulla kyllä mielikuvista riittää, upean käärmeen teit :) Toivottavasti tehoaa. Meillä laiturilla sellainen muovikäärme, jota säikähdän aina säännöllisin väliajoin. Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin maalannut mustalla käärmeen, kävin sisällä ja lueskelin blogeja. Menin takaisin ulos kahvikuppini kanssa ja säikähdin jo tuota omaa käärmettäni, vaikka olin sen juuri maalannut :D Jos ei tehoa rastaisiin, niin minuun kyllä tehoaa :D
      Kivaa uutta viikkoa sinullekin Sari <3

      Poista
  2. Kaikkea sä keksitkin, hyvä Outi!
    Montakohan kertaa säikähdät pihalle mennessä tuota kärmestä? ;)

    - Iitu
    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vasta maalausvaiheessa säikähtänyt :)
      Kivaa viikkoa sulle Iitu <3

      Poista
  3. Mahtava tuunaus👍. Kerro sitten, toimiiko räksien suhteen? Olen myös niin kyllästynyt niiden sotkemiseen🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan! Ainakaan tänään ei ole lintuja pihalla näkynyt. Ei minua varpuset esim. haittaa, mutta nuo rastaat paskovat pitkin pihaa ja se on kyllä aika ällöä!

      Poista
  4. Tulipa hyvän näköinen käärme.

    VastaaPoista
  5. Olipas kiva tuunaus! Kyllä tätä jo otsikkoa lukiessa mietin, että mihin ihmeeseen sä käärmeen tarttet, mutta ainakin tuli selväksi, fikun oloinen idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki keinot käyttöön. Loppu syksystä rastaat syö käyneitä aronian marjoja ja makaavat kännissä pihalla ja kakkaavat marjakakkoja pitkin pihaa. Kännisiä lintuja, voi jestas <3

      Poista
  6. Hyvä idea jälleen kerran! Kyllä on hyvän näköinen käärme.

    VastaaPoista
  7. Hauska idea. Appeni taitava maalari, hän on maalannut öljymaalauksia haukoista hätyyttämään lintuja. Niitä on mm. autotallin päädyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tehokkaita nuo maalaukset, jos linnut pysyvät poissa. Otapa joskus kuva noista maalauksista <3

      Poista
  8. Huiiii mikä käärme;D Tuo toivottavasti pitää ne rastaat poissa.Mukavaa elokuuta Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin jo tuota käärmettä säikähdin :D
      Ihanaa elokuuta sinullekin Jael <3

      Poista
  9. Ihana Outi <3 Näitä sun tuunauksia on aina hauska lukea.

    VastaaPoista
  10. Melkein hienompi käärmeenä kuin lamppuna. :D Noi muuten estää myös hyvin lokit ruikkimasta terassia, laituria yms. :D

    Ihanaa viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä käärme on toiminut tosi hyvin, joten oli kannattava tuunaus :)
      Ihanaa viikkoa sullekin Jonna <3

      Poista
  11. Kekseliäs Outi taas taikonut hauskan mutta ehkä myös vähän pelottavan käärmeen.
    Hyvä sinä! Toivottavasti pitää linnut poissa koska niiden jätösten peseminen on tylsää puuhaa. Kivaa ja aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo useampi säikähdys tullut käärmeestä :) eli hyvin toimii!
      Kivaa päivää sinullekin, täällä Latokaskessa satoi pari tunti ihan kaatamalla, mutta sen jälkeen sain taas ulkoilla auringon paisteessa.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. En mä tiedä miten keksin, näitä vaan välillä tulee mieleen :D
      Kivaa viikkoa Maikku <3

      Poista
  13. Ei hitsi mikä oivallus, ihan mieletön :D Sä kyllä olet osannut säilyttää lapsen katsontatavan asioihin <3 -ja tämä siis todellakin positiivisessa merkityksessä, aikuisena luovuus usein nujertuu jonnekin syvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun touhuaa päivät lasten kanssa, pitää varmaan itsekin olla vähän lapsekas :D Tätä en ottanut missään nimessä huonona asiana.
      Ihanaa iltaa sinulle Pauliina <3

      Poista
  14. Onpas taas hauska keksintö. :)

    VastaaPoista
  15. Ei miten hauska ; ) Pitäisiköhän tuo omenavarkaat loitolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan tuon laittaa omenapuun oksalle roikkumaan. Kyllä siinä ainakin vähän säikähtäisi :)

      Poista