torstai 5. syyskuuta 2019

Makramee sulka




Minäkin olen innostunut makramee töistä.
Olen vain aivan toivoton ohjeiden kanssa, enkä varmasti osaisi tehdä mitään suurta ja hienoa solmutyötä.
Sitten törmäsinkin helppoon ohjeeseen, jossa lopputuloksena oli kaunis sulka.
Ei muuta kun testaamaan!


Tarvikkeina sakset, villalankaa ja mynthoneita.
Varmasti ihmettelette noita kurkkupastilleja...no niillä on kaksi tarkoitusta.
Ensimmäinen: rasia toimii mittanauhana.
Toinen: vähän vielä yskä vaivaa ja nämä auttavat äkillisiin yskänpuuskiin.


Rullaillaan lankaa askin ympärille ja sitten leikataan rulla alareunasta auki.


Sulan keskiosaa varten leikkasin pidemmän pätkän lankaa.
Kiinnitin sen, vihkon kanteen, pienellä palalla teippiä.
Sitten pujottelemaan.


Ensimmäinen silmukka menee keskiosan lankojen alle.
Toinen silmukka pujotetaan vastakkaiseen suuntaan.
Laitan tuonne loppuun vielä videon, jonka löysin youtubesta, siinä näkyy tekniikka hyvin. 


Hetken pujoteltuani, sulka oli valmis.
Aika kiva vai mitä?
Tosin, minähän en voinut jättää sitä tähän!


Avasin jokaisen langan.
Siinä meni enemmän aikaa kuin koko sulan tekemisessä :)


No johan tuli pörröinen sulka!


Koristeeksi pujotin vielä helmen ja ripustusta varten leikkasin vanhasta kukkakepistä osan.
Työ oli valmis.
Sain tähän kulumaan n.tunnin.



Tällainen solmusulka tällä kertaa.
Arvatkaa vaan, iskikö nyt sulkamania?

Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille <3


44 kommenttia:

  1. Hauska idea, tätähän pitää itsekin koettaa.

    VastaaPoista
  2. Makramee-tekniikka on kyllä tosi kiva. Olen tehnyt lähinnä avainnauhoja. Kukka-amppeli ois tosi jees tai vaikka väliverho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin onneton solmuilija, että en tiedä uskallanko mitään muuta testailla tehdä. Amppelin olen kyllä pari kertaa solminut, mutta ihan helpoilla solmuilla vaan :)

      Poista
  3. Mä en ole noita makrameita ymmärtänyt. Tai siis mun mielestä ne vaan ei ole millään muotoa kauniita. MUTTA, tollasen sulan mä voisin ottaa kotiini. Eli tarvitaan vaan oikeanlainen. 😄

    Ihanaa loppuviikkoa! 💛


    Kaikki oikein oli muistaakseni ihan hyvä kirja. Löytyy omasta hyllystä, sen lukemisesta vaan on jo tovi. 😊
    Mä tykkään Härkösen huumorista!


    - Iitu
    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/09/05/unelmakoti/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan on ihana sulka! Ai niin, sun arvaukset mun piirustuksista meni oikein, krokotiili oli Peter Panista <3

      Poista
    2. Meillä on Disneyn leffat kovassa kulutuksessa!

      - Iitu

      Poista
  4. Hieno sulka! Taitaa tosiaan olla niitä töitä, joita yhden tehtyään on tehtävä vielä yksi ja vielä yksi... Sulkamania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän jälkeen olen jo tehnyt kaksi sulkaa, joten selvää sulkamaniaa on havaittavissa :)

      Poista
  5. Ehkä toinen samanlainen, niin olis näyttävät sulkakorvikset valmiina :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika iso sulka, joten näiden painosta repeisi korvat, mutta pienempinä menisi koruina hyvin. Ehkä pitäisi vaan tehdä erilaisesta langasta :)

      Poista
  6. Hauska idea, tykkään kovasti! Ihanaa torstaita Outi!!

    VastaaPoista
  7. Onpa kiva! Kiitos ohjeesta, taidan kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli juuri sopivan simppeli ohje minulle, joten onnistuu varmasti myös muiltakin :)

      Poista
  8. Hieno sulka Outi, kyllä sinä aina osaat tehdä jotain kivaa:) Mukavaa torstai-iltaa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana Jael ja aivan mahtavaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  9. Miten hieno! <3 Tiedän, että toistan itseäni, mutta sä se vaan oot niin kekseliäs ja taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti ihanista sanoistadi ja mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Sä osaat vaikka mitä, hieno sulka. Minusta nuo makrame-työt ovat kauniita.
    Kaksi puolta pastillirasialla, hyvä, sopiva suuhun (sisältö) sekä mitta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii kyllä taitoa tehdä isoja makramee töitä. Tällaiset sulat ovat sopiva juttu minulle!
      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija ❤️

      Poista
  11. Sinä osaat vaikka mitä, siitä tuli todella kaunis😍

    VastaaPoista
  12. Hienosti olet onnistunut. Muistan kuinka joskus kokeilin makrameeta. Olin ihan hukassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olisin isojen töiden kanssa hukassa. Tämä oli sopiva homma tällaiselle tumpelolle :)

      Poista
  13. Ihana ♥ Aikamoinen näpertäminen tuossa on, mutta niin kaunis!

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näperrys on hyvä stressin lievitys keino!
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Maikku <3

      Poista
  14. Hieno ja näyttää niin vaivattomalta sun ohjeissa mutta kun mä alan tekemään voi tulos olla joku pörröpallo
    Mukavaa viikonloppua Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörröpallot on hei tosi ihania! Niiden tekeminen on kyllä helpompaa kuin tämän :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin Kristiina <3

      Poista
  15. Kiva idea ja minäkin näin tän youtube ohjeen ja mietin, että noinkohan onnistuu, mutta todellakin onnistui ja hieno sulka tuli👍 Nyt vaan kunnon sulkasatoa tehtailemaan ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari sulkaa on jo tullut tämän jälkeen tehtailtua, eli ei tosiaan jäänyt yhteen :)
      Ihanaa viikonloppua Minna <3

      Poista
  16. Onpa hauska idea ja toteutus! Mahtavaa uuden viikon alkua <3

    VastaaPoista
  17. Ihana tuli. Suloista uutta viikkoa Outi💙🏵️🌼

    VastaaPoista
  18. Tosi upea. Kesällä innostuin itsekin tekemään näitä. Jos saisi jossain vaiheessa blogiin omat näperrykset esille. Aleksi sitten tekikin jo isompia makrameetöitä. Mun kärsivällisyys ei niihin enää riittänyt :D Tämä sulka oli just sopiva ja simppeli tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksilla on pitkä pinna ja ymmärrystä ohjeista. Minulla ei riitä taidot, eikä pinna noihin isoihin töihin :)
      Tehdä me siis vaan sulkia :D

      Poista
  19. Olen vain ihaillut makrametöitä ja yhden ihanan olen saanut lahjaksi. Tuota sulkaa voisi kokeilla itsekin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sulka oli juuri sopivan vaativa tällaiselle sählälle kuin minä :)

      Poista