keskiviikko 23. lokakuuta 2019

I love me muotinäytös

* messuliput saatu


I love me messuilla pääsimme myös upeaan muotinäytökseen.
Tykkäsin tämän vuoden näytöksestä todella paljon, koska esitellyt vaatteet olivat sellaisia, joita todella voisin käyttää.


" I love me:n upeiden muotinäytösten takaa löytyy vuoden 2019 messuilla Suomen tunnetuimpiin muotitoimittajiin ja stylisteihin kuuluva Liisa KokkoHän on tehnyt muotijuttuja laidasta laitaan ja stailannut lukuisia muotinäytöksiä.
Alalla pitkään toiminut Kokko rakastaa kuoseja ja värejä. Näytöksen visuaalisena teemana ovat kukat, jotka näkyvät monin tavoin sekä kuoseissa että lavasteissa. Luvassa on erittäin visuaalinen, runsas ja herkullinen muotinäytös, jossa riittää väriä ja iloa.
”I love me -messujen muotinäytöksissä trendit ja valikoima tuodaan ihmisten eteen viihdyttävällä ja inspiroivalla tavalla. Muotinäytös on runsauden sarvi, josta voi poimia ideoita. Toiveeni on, että jokainen katsoja saisi näytöksestä jonkun idean omaan pukeutumiseensa, jonka haluaa toteuttaa”, visioi Kokko."

-Teksti kopioitu I love me messujen sivuilta -














Huikean upea näytös, hyvää musiikkia, upeita malleja ja vaatteita.
Tämä oli yksi messujen huippuhetki minun messuporukalle.
Ensi vuonna taas uudestaan <3

Ihanaa keskiviikkoa juuri sinulle!


24 kommenttia:

  1. Muotinäytös oli minustakin yksi messujen kohokohta. Todella toimiva kokonaisuus ja upea kukka-teema lavastuksessa. Kivaa keskiviikkoa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykättiin todella paljon tuosta teemasta ja värikkäistä vaatteista. Kaunein käsiohjelma oli myös muuten! Kivaa keskiviikkoa sinullekin Marjo <3

      Poista
  2. Oli kyllä paras ikinä I love me -messujen muotinäytös, se tunnelma ja äänet jo kun astui saliin! Mallit olivat ihanan persoonallisia, kaiken ikäisiä ja myös kokoisia. Monta vaatetta mm. niitä takkeja jäi mieleen ja nyt niitä on googletettu, että mistä löytyisi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä vaan enemmän erilaisuutta näytöksiin, se tuo näytöksiin aina uuden twistin! Paljon oli kyllä kauniita asuja ja asusteita <3

      Poista
  3. Olisipa kiva joskus päästä muotinäytöstä katsomaan ja muutenkin messuilemaan. Minä en ole vielä koskaan käynyt I love me-messuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä näillä messuilla käydä, jos yhtään kiinnosta kosmetiikka, luonnonkosmetiikka ja hyvinvointi sekä muoti. Näytöksiäkin on useampia päivän aikana, joten varmasti johonkin näistä pääsee mukaan.

      Poista
  4. Hyvältä ja houkuttelevalta näytti tuo muotinäytös, olisinpa ollut tuolla. Viime vuonna taisi olla mukana vielä turkiksia, ja siitä en tykännyt yhtään!

    Ihanaa keskiviikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niitä turkiksia tänäkin vuonna, mutta periaatteesta en niitä kuvaa :) Tänä vuonna olivat pienessä osassa vain ja tosi paljon oli nyt ihania asuja näytöksessä.
      Kivaa keskiviikkoa sullekin ihana Taru <3

      Poista
  5. Oli varmasti mukava kokemus.
    Mä en ole tainnut koskaan olla muotinäytöksessä,
    onneksi on näitä koosteita niin pääsee hetkeksi tunnelmaan.

    Iloa viikkoosi Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noissa muotinäytöksissä aina oma tunnelmansa, joka tempaa mukaansa!
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Maikku <3

      Poista
  6. Viime vuonna olin I Love Me-messuilla mutta ehdin silloin nähdä vain vilauksen muotinäytöksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä näytöksissä on aina oma taikansa.
      Mukavaa iltaa sinulle!

      Poista
  7. Oonkohan ikinä ehtinyt käydä katsomassa messuilla muotinäytöstä ja sehän olisi visuaalisesti upea juttu ja kiva levähdystaukokin messuilun välissä. Upeita juttuja pullollaan.
    Kivaa keskiviikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ens vuonna käymään muotinäytöksessä, on aika kiva kokemus ollut aina ja tämä vuosi oli kyllä paras tähän mennessä!
      Kivaa iltaa sinulle Tiia <3

      Poista
  8. Oli mukava näin kuvakoosteena nähdä, millaisia luomuksia muotinäytöksessä oli. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva näytös oli kyllä tänä vuonna, niin paljon vaatteita, joita olisin itsekin voinut käyttää!
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin Tarja <3

      Poista
  9. Oijoi! Oon joskus ehtinyt messuilla ton näkemään ja se on kyllä hieno katsoa. Jotenkin siellä vaan on aina liian kiire ettei kerkeä :D

    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen vuosi jolloin oikein varasin aikaa tälle näytökselle ja se kyllä kannatti!
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  10. Tuo on varmasti ollut upeaa katseltavaa. Meillä jäi messut väliin kaiken kiireen keskellä ja flunssaakin pukannut, mutta onneksi blogeista voi lukea parhaat palat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsin syysflunssat, ne jyllää kyllä nyt täysillä joka puolella. Onneksi joku aina käy messuilla, joihin ei itse pääse :)

      Poista
  11. Mä tykkäsin todella paljon myös tämän vuoden näytöksestä❤Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä paras näytös tähän mennessä <3 Kivaa viikkoa sinulle Kristiina!

      Poista
  12. Upeat kuvat ja messut! Minullakin liput oli messuille, mutta enpä ehtinyt, vaikka lähelläkin käytiin (Espoossa). Mutta siellä oli muut jutut mielessä. Meidän sukuun on tullut uusi koiravauva, jota kävimme katsomassa. Kahden kuukauden ikäinen labradorinnoutaja on aivan ihana.
    Kivaa tulevaa viikkoa, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiravauva voittaa messut aina :) Tämähän on vähän sama kun messuilla kävisi, kun lueskelee toisten juttuja tarjonnasta.
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tuula <3

      Poista