perjantai 13. maaliskuuta 2020

Nahkainen avaimenperä


Innostuin tekemään taas pienen ompelutyön nahasta.
Muistatteko tämän ompelemani SILMÄLASIKOTELON?
Samaisesta kierrätysnahkapalasta, josta tämä kotelo syntyi, jäi vielä pieni palanen jäljelle ja siitä päätin ommella avaimenperän.



Tykkään nahasta materiaalina, koska sen viimeistelyyn ei tarvita kuin sakset :)
Tässäkin kuvassa näkee, että palanen on ihan vino.
Ompeleet vaan kohdilleen ja sitten leikataan ylimääräinen suikale pois.
Helppo homma!


Ompeluhommat tehty.
Jotenkin olen myös tykästynyt tämän nahkapalan sävyyn!


Pujotin avainrenkaan vielä avaimenperään ja valmista tuli!
Vähän ehkä pitää reunoja vielä kaunistella, mutta muuten olen todella tyytyväinen tähän avaimenperään.
Tämän sujautan vielä Kristiinan arvontavoittoon mukaan!

Täällä olen ollut ilman ääntä tiistai-illasta lähtien.
Nyt jo ääni kulkee paremmin, mutta töihin en vielä uskaltanut lähteä pikkuisia tartuttamaan.
Ajattelin jo, että pakko varmaan Karkkilankin reissu perua, mutta ei tarvitse onneksi.
Minähän voin siellä lepäillä ja herkutella ihan samalla tavalla kuin kotonakin.

Blogi ja tällä kertaa myös bloggaaja hiljenevät viikonlopuksi.
Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille ja hei, muistakaa pestä niitä käsiä kunnolla saippualla ja vedellä!



20 kommenttia:

  1. Nahka on ihana materiaali ja siitä saa vaikka mitä. Hyvin olet käyttänyt hyväksi kaiken materiaalin.
    Ja oi ja voi, saanko minä tuon tarpeellisen kapistuksen?! Tiedänkin jo mihin sitä käytän.
    Mukavaa viikonloppua Karkkilassa ja kiva kuulla että olet toipumassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin saat tämän lahjaksi myös, kun olet joutunut niin kauan nyt voittoasi odottamaan!
      Parempaan päin olen taudin kanssa menossa, mutta en vieläkään kyllä ole ihan terve!

      Poista
  2. Sievä sävy avaimenperässä <3 Ihanaa viikonloppua Karkkilassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja, jotenkin olen itsekin ihastunut tähän sävyyn!
      Karkkilassa oli oikein rentoa ja ihanaa taas olla <3

      Poista
  3. Kiva avainperä:)
    Onneksi voit jo paremmin ja pidä hauskaa Karkkilassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempaan päin ollaan taudin kanssa menossa.
      Ihanaa iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Toivottavasti myös sinulla on ollut kiva viikonloppu <3

      Poista
  5. Harmi, että oot kipeä mutta kiva viikonloppu silti tulossa:)
    Mukavaa viikkistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkila on sama kun kotona olisi, joten siellä voi pienessä röhässä ilman ääntäkin olla. Oli meillä kivaa kyllä taas!
      Toivottavasti sinunkin viikonloppusi on ollut mukava <3

      Poista
  6. utiHyvää viikonloppua Outi! Joskus pitää pitää vähän hiljaisempi viikonloppu.

    Mulle Karkkila on sikäli erityinen paikka, että olen viettänyt yön pari Kaurismäki kievarissa. Ja illasatanut ravintolassa. Olikohan nimi Oiva? En enää muista.

    Huippu käsityö jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin tuossa, että Kaurismäki ja Oiva ravintola on myyty ja ne toimivat nyt kuntoutuskeskuksena!
      Karkkila on ihana paikka, sellainen toinen kotikaupunki mulle <3

      Poista
  7. Hyvää viikonloppua! Toivottavasti ääni palailee ja olet iskussa sitten Karkkilassakin.

    Olen samaa mieltä, kaunis sävy tässä löytämässäsi nahassa. Ja kiva avaimenperä. Multa justiin hajosi taas yksi metallinen made in Kiina. Järeämpi olisi tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkan luulisi kestävän paremmin käytössä kuin Kiina valmisteiset avaimetperät :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Johanna <3

      Poista
  8. Tosi kiva avaimenperä, toivottavasti sulla oli mukava viikonloppu ja tautikin parani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppu oli kyllä kiva, vaikka tauti ei ota hellittääkseen nyt millään!
      Ihanaa iltaa sinulle Jonna <3

      Poista
  9. Niin kaunis avaimenperä : )
    Toivottavasti rentouduitte viikonloppuna synkistä uutisista huolimatta - nyt on kyllä pitänyt keksiä kaikenlaista kivaa aktiviteettia & ilostuttavaa tekemistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Heli!
      Erilaiset askartelut ovat kivoja näin sisällä ollessa :)

      Poista
  10. Hieno tuli Outi, oma mieskin tykkäisi. <3 Ihanaa päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö J:lle tehdä avaimenperä?
      Ihanaa päivää Tiiuli <3

      Poista