sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Karkkilassa marraskuussa

 



 Voimauttava viikonloppu Karkkilassa on taas takana ja olipa ihanaa, niin kuin aina.
Perjantaina istuimme iltaa, höpöttelimme, saunoimme ja menimme aikaisin nukkumaan.
Nukuin 11h, huh huh, taisi olla vähän univelkaa minulla!
Lauantaiaamuna Mian tyttö teki meille aamiaiseksi pannukakkusia ja haimme vielä kaupasta tuoreita marjoja pannukakkujen päälle.
Ihan täydellistä sanoisin!
Tehtiin myös sinappia Mian kanssa tai no Mia sen teki lähes kokonaan yksin.
Minä sinä aikana tein salaattia ja paistelin pizzatäytteitä.
Käytiin Fazerin myymälässä ostamassa vähän suklaata illaksi.
Kyllä on harmillista, että tämä liike suljetaan, koska minun nähdäkseni, siellä on aina asiakkaita ostoksilla.
Poikkeuksellisesti emme käyneet nyt kirppareilla, koska minulla oli toisaalla pieni tapaaminen.
Tapaamisen syy löytyy postauksen lopusta.



Kauppareissulta tarttui mukaan Harry Potter tossut, muuten Karkkilan Lidl oli tyhjennetty Harry Potter tavaroista.
Espoon Lidl:stä löytyi sitten tämä miesten pyjama.
Nyt olen ihan Potterina täällä kotosalla.
Nuo housut on niin söpöt, että saatan laittaa ne joku päivä töihinkin :)


Tämä tapaaminen oli minulla lauantaina.
Ajattelin, että nyt uskallan ottaa Rachidin nimen tatuointina iholleni.
Ainahan sanotaan, että ei pitäisi ottaa nimitatuointeja, mutta en nyt käynyt kuuntelemaan tätä neuvoa.
Tatuointi oli täysi yllätys Rachidille, joka oli todella yllättynyt ja loppupeleissä myös hyvin otettu tästä.
Tatuointi on vasemmassa kyljessäni.
Tatuoinnin fontti vastaa minun käsialaani ja olen tähän todella tyytyväinen.

Tällainen viikonloppu tällä kertaa!
Mitäs sinä touhusit viikonloppuna?
Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3



31 kommenttia:

  1. Upea tatuointi! Nimitatuointi on mielestäni ok - eihän sitä ihan kenen tahansa nimeä ihoonsa anna nakuttaa. Peukkua siis yllätystatskasta rakkaallesi ❤ Peukkua myös Potter-asukokonaisuudellesi ❤ Viikonloppuna touhuihin monenmoisia kotihommia. Paljon jäi tekemättä, mutta nämä kotihommat koskaan lopu. Neuloin paljon. Enää 6 palaa, niin pääsen kokoamaan Muistoja menneestä -peittoa. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jo odotan, että näen sinun valmiin peittosi <3
      Ei todellakaan tulisi mieleen ihan kenen tahansa nimeä laittaa ihoon. Minulla on kyllä äiti ja isi jo ennestään iholla ja nyt sitten tuli tuo ukkeli. Lupasin, että tämä on viimeinen tatuointini, joten siksi olikin hyvä valita siihen juuri hänen nimensä <3
      Kivaa viikkoa sinullekin Tarja <3

      Poista
  2. Oon kade tosta yöppäristä, miten en tajunnut, että siellä on noita. Ostin tyttärelle tohvelit ja sukat.

    Ihana tuo tatuointi ja tämä on omassa harkinnassa ollut myöskin, vielä lämmitellään, josko 20 vuotishääpäivänä sormusten alle nimitatskat. Tai uusitaan valat, toivottavasti saadaan jotain aikaiseksi.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan onnessani tuosta yöppäristä ja tossuista myös :) Sukkia en nähnyt Karkkilassa enkä täällä Espoonkaan Lidl:ssä.
      Mietin hetken, että olisin ottanut vain R-kirjaimen nimettömään, mutta repäisin nyt kunnolla ja tuli sitten koko nimi. Mies sanoi, että nyt viimeistään olen merkattu nainen, hänen omansa :D Hassu ukkeli <3
      Ihanaa viikkoa sullekin Tiia <3

      Poista
  3. Voi olisipa minullakin tuommoinen Karkkila jonne voisi välillä mennä hengähtämään. Mukava irti-otto arjesta. Noita Harry Potter asusteita suorastaan kadehdin. Tytär on aivan fani ja olisi ollutkin täydellinen joululahja.
    Nyt sinä sitten olet "merkattu nainen", hihihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se mieskin sanoi, että viimeistään nyt olen merkattu nainen...apua :)
      Minäkin olen Harry Potter fani ja onneksi ystäväni kertoi minulle, että näitä on tullut myyntiin.
      Kivaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  4. Ihana tatuointi! <3

    Mulla se Ohana tatuointi on mun käsialalla ja sitten Äiti on tatuoitu meidän äidin käsialalla. <3

    Alkuvuodesta olisi mun tarkoitus hakea vielä yksi uusi tatuointi kanssa kylkeen ja sitten aloittaa hiljalleen peitekuvaa käsivarteen. Kun en ole ihan tyytyväinen siihen aikoinaan ottamaani kuvaan. Se vaan jänskättää kun se on sitten isoin kuva mikä mulla on. :D

    Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tästä tuli ihana tatuointi, juuri sopivan simppeli ja tosi tärkeä samalla.
      Ai sä meinaat peittää sitä puuta?
      Ihanaa viikkoa sullekin Iitu <3

      Poista
  5. Ihana yöpuku. Tuollaisen haluaisin kotiasuksi. Tatuointisi on myös kiva ja juuri sopivan yksinkertainen.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle Outi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin erityisesti noiden yökkäreiden housuihin, jotenkin tosi söpöt!
      Olen samaa mieltä tatuoinnistani, tykkään siitä todella paljon <3
      Ihanaa viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  6. Ihana yöppari, viikonloppu ja herkut. Varmasti tulit kotiin vaoimaantuneena ja levänneenä. Ystävyys on <3

    Ja mieletön tuo tatuointi, en tiedä uskaltaisinko itse ottaa kumppanin nimeä iholleni, mutta ihailen, että sinä otit. Onhan teillä ihailtava, rakkaudellinen ja onnellinen rakkaustarina ja hyvä olla yhdessä. Happy for you both! Muiskuja viikkoon Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät on ihan parhautta <3 Ainahan noita tatuointeja saa peiteltyä, mutta todellakin toivon, että tätä ei tarvitse koskaan peittää. Minullakin on ollut pienet R.K kirjaimet jo 27 vuotta nilkassa, joten uskalsin sitten koko nimenkin ottaa :)
      Puspus Taru <3

      Poista
  7. Irtiotto arjesta tekee aina terää <3 Oikein tyylikäs ja kauniin yksinkertainen tatuointi <3 Mukavaa viikkoa toivotellen: Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Karkkilan reissut ovat aina sellaisia minilomia :)
      Tatuointi on kyllä ihan täydellinen! Kivaa viikkoa sullekin Tiina <3

      Poista
  8. Vihdoin ehdin tulla lueskelemaan sun kuulumisia. Onnea upeasta tatuoinnista. Mikä ihana rakkaudenosoitus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies oli kyllä todella yllättynyt, mutta lopuksi kuitenkin hyvin otettu tatuoinnista.
      Kiva kun ehdit tulla tänne lueskelemaan ja erityisesti vielä kommentoimaankin.
      Ihanaa viikkoa sulle Jani <3

      Poista
  9. Voi miten kiva viikkis teillä taas ollut ja ihan tatuointi, kaunis ajatus ja tosi kivalla fontilla tehty ♥ Voisin itsekin ottaa!
    Iloa uuteen viikkoon ihana Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nyt viides tatuointini ja ajattelin sen myös olevan nyt viimeinen, joten valitsin tuollaisen tärkeän tatuoinnin aiheen <3
      Iloa viikkoosi Maikku <3

      Poista
  10. Aika soma Outi Potter ei kun Harry Potter :D Hyvät löydöt olet taas tehnyt. Kun katselin postauksen ensimmäistä kuvaa arvaa vain alkoiko tehdä mieli pannukakku. En olekaan tehnyt sitä vähään aikaan. Mukavaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä voisin olla Harry Potterin long lost serkku :) Mian tyttö tosiaan tykkää meille tehdä näitä herkullisia yllätyksiä välillä. Tämä oli kyllä ihan yksi parhaista...pannarit <3
      Ihanaa viikkoa sullekin Marjo!

      Poista
  11. Makee Potter-asu. Parasta kotoiluun. Nuo herkut pannukakut sopii hyvin seuraksi. Ja tatska. Se on aina suuri päätös. Se halutaan ja tuo sinun on kyllä silkkaa rakkautta syvimmillään ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tässä on se, että saan perjantaina laittaa tuon yöpaidan päälleni myös töihin, kun meillä vietetään hämäränhyssyä :)
      Rachid jos kuka ansaitsee paikkansa ihollani, hän on niin ihana <3
      Kivaa viikkoa sinulle Titta!

      Poista
    2. No onpa teillä hauskat hetket töissä - hämäränhyssyt 😁 Ha-ha...

      Poista
  12. Aika ihana ajatus & rakkauden osoitus tuo nimitatuointi <3 Minulta on merkitty vaan kulmat, eli muita tatuointeja ei löydy, eikä tule, koska piikkikammo, hihii! Ihanan tunnelmallista iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hurjan tyytyväinen tuohon tatuointiin ja Rachidkin siitä kovasti tykkäsi...merkattu nainen nyt hänellä :D
      Ihanaa iltaa sullekin Heli <3

      Poista
  13. Wau, tuo tatuointi :)
    Pakko kysyä paljon maksoi, kun itse olen ajatellut laittaa nimi tatuoinnin. Että onkohan se halvempi kuin kuva tatuointi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatuointien hinnathan määräytyy tekijän ja tatuoinnin koon mukaan, joten en osaa nyt tuota eroa tässä käydä arvioimaan. Uskoisin kuitenkin, että tällainen pieni teksti on reippaasti kuvaa halvempi.

      Poista
  14. Nimitatuointi on aina ihana ajatus. <3 En oikeastaan tajua, miksi jotkut peittää niitä eron jälkeen. Mulle tatskat on niitä, jotka kertoo eletystä elämästä ja ovat silloin osa minua ja liittyy siihen aikaan milloin on ne pistänyt. Mitä niitä häpeilemään. :D

    Ihanaa torstaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachid on ollut jo 28v11kk pidempään minun kanssani kuin ilman minua, joten olisi jotenkin outoa, jos pitäisi tämä tatuointi peittää. Ihan paras mies minulle, vaikka onhan meilläkin ollut omat ala- ja ylämäkemme, mutta missäpä suhteessa ei niitä olisi välillä. Hyvin sanottu tuo tatska asia...oot ihana Jonna <3

      Poista
  15. Hyvännäköinen tatuointi. Itse olen vähän miettinyt yhden merkityksellisen paikan postinumeron ottamista tatuointina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika magee idea tuollainen postinumeron tatuoiminen, tykkään!

      Poista