tiistai 1. joulukuuta 2020

Kolme suosikkituunaustani

 



Blogini täyttää 8 vuotta alkuvuodesta ja aikamoinen määrä tuunailuja, askarteluja ja kotoilujuttuja on tänne päässyt kertymään.
Moni tuunaus on jo hajonnut, mutta moni on myös löytänyt uuden kodin.
Minusta on ihanaa kun menen siskolleni, äidilleni tai Karkkilaan, niin lähes jokaisesta huoneesta löytyy jotain minun tekemääni.
Valitsin nämä tuunaukset tähän postaukseen sen takia, että ovat edelleen käytössä, vaikka vuosia näiden tekemisestä on jo kulunut useampia.
Toinen minulle tärkeä asia näitä valitessa oli, että näiden tuunausten materiaalit ovat kierrätettyjä.

Ensimmäisenä on tekemäni IKIKALENTERI.
Olen tuunaillut puupalikoista kalenterin vuoden 2015 huhtikuussa.
Eilen aamulla viimeksi siitä nappasin, kuukauden vaihtumisen kunniaksi, kuvan.
Tämä kalenteri on vuosien mittaan vilahdellut instagramissa ja blogissani useampaan otteeseen.



Toinen suosikkini on makuuhuoneestamme löytyvä UNISIEPPARI.
Tämän unisiepparin tekeminen oli todella mukavaa ja hintaa materiaaleilla oli yhteensä vain 0,60€.
Materiaalit ostin Punaisen Ristin Kontista.
Siellä askartelu-/tuunausmateriaaleja myydään kilohinnalla ja minulle sattui onni myötä, kun löysin materiaalit näin halvalla.
Harvoin näen huonoja unia ja jos yhtään olisin taikauskoinen, niin uskoisin, että tämä sieppari on napannut pahat unet mennessään vuoden 2016 jälkeen.


Kuvan TAULUSTA tuli kertaheitolla meidän kodin yksi suosikki sisustuselementti.
Mummilta saadun kirjan sivuja käytin tämän taulun taustalla.
Mummia ja minua yhdisti ihastus rakkausromaaneihin ja tämä kirja oli juurikin yksi sellainen romaani.
Kirja oli vuosien saatossa saanut selkäänsä useampaan otteeseen, mutta onneksi siitä sai vielä talteen askartelumateriaalia.
Taulun olen tehnyt helmikuussa 2014, joten ihan kiitettävän ikäinen on tämäkin tuunaus.
Kehyksenkin sain työkaveriltani, kun olisi muuten mennyt roskikseen, joten tämäkin on kierrätystekele.

Onko teille jäänyt mieleen jokin minun tuunaus tai askartelu?
Mitä sinä olet tuunannut tai askarrellut viimeksi?

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3




21 kommenttia:

  1. Ihania nuo kaikki! Ja edelleen olen sitä mieltä, että kuuluisit Mestaritekijään mukaan! ;)

    Ihanaa keskiviikkoa Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että en olisi tarpeeksi hyvä kisaan. Mutta arvostan kyllä sun kehuja :D
      Ihanaa keskiviikkoa Iitu <3

      Poista
  2. Sä olet vaan niin uskomattoman luova ihminen, ihailen sua ihan kybällä. Ja mikä parasta käytät kierrätettyjä materiaaleja, luonto kiittää!! Unisieppari on ihana ja mun suosikki!

    Valoa päivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Taru <3 Köyhän on katsos oltava kekseliäs, joten onneksi oon :D
      Tuo unisieppari on kyllä onnistunut tuunaus ja selkeästi toimii kun nukun niin hyvin.
      Haleja <3

      Poista
  3. Jättikivoja kaikki ja tuo taulukin on niin magee. En osaa näistä valita suosikkia, kaikki superihania. <3

    Kivaa keskiviikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä Tiia ollut alusta asti yks mun suurimmista tukijoista näissä tuunausjutuissa <3 Love u <3

      Poista
  4. Kaikki kyllä aivan ihastuttavia, mutta oih tuo unisieppari, niin kaunis & bohotyyliin sopiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo unisieppari tosiaan on vähän bohotyylinen sekä sävyiltään, että tyyliltään.
      Ihanaa iltaa sinulle Heli <3

      Poista
  5. Sä olet kyllä niin taitava:) Tuo unisieppari on tosi ihana:)

    VastaaPoista
  6. Tykkään ikikaleterista, mutta eikös sulla ollut sellainen huivista paita-juttukin. Se oli myös tosi kiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan mulla ja se paita menikin käyttöön kummitädilleni.

      Poista
  7. Loistavia ideoita kaikki ja kivasti toteutettu. Kirjasta tehty taulu kolahti minuun, mutta on ikikalenterikin todella hyvä idea ja hienosti toteutettu. Samoin unisieppari on ihana, ja niin kaunis luonnonvärisenä. Valitse nyt näistä sitten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä juuri, että vaikeaa on näistä vaita sitä omaakaan suosikkia. Ihanaa viikonloppua sinulle Maarit ❤️

      Poista
  8. Aivan ihastuttavia kaikki, mutta ehkä mua eniten viehätti unisieppari ja ikikalenteri. Meilläkin ikikalenteri ja se on aika kiva sisustuselementti, ihan erityisesti itsetehtynä ♥
    Ja upeaa että sun läheiset arvostavat saamiaan esineitä ♥ Mukavaa päivää Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ikikalenteri on kyllä ihana. Laitan siihen aina uuden päivän ja illalla huomaan, että poika on vaihtanut siihen oman synttäripäivänsä. Tämä taitaa olla sellainen meidän välinen juttu :)
      Ihanaa päivää sinullekin Maikku <3

      Poista
  9. Onpas loistavia kaikki. En lakkaa ihmettelemästä, miten aina keksitkin niin kivoja ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista kehuista <3
      Kaunista viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Ikikalenteri on ihana. Meiltäkin klytyu sellainen, kun vain aina muistaisi käännellä oikean päiväyksen.

    Joulupaketteja on tullut viimeksi askarreltua. Joulupuu-keräykseen paketit ovatkin valmiina odottamassa ensi viikon keräystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä askartelin viimeksi heijastimen töissä. Pitäisi jotain varmaan täällä kotonakin tehdä, mutta jotenkin olen aina saamaton täällä.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuuli <3

      Poista
  11. Mulla on enää 4 päivää töitä, mutta toki päälle sitten vielä blogityöt. Mutta joulunaluspäivät menevät kaikki kodin ulkopuolisessa työssä. Sen jälkeen olisi viikon loma! Sitä odotellessa. Ei ole kummallakaan aamukammassa enää paljoa. <3

    Ihanaa sunnuntaita Outi.

    VastaaPoista