sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Viikonlopun leipomukset ja asuarvostelut

 



Aloitin viikonlopun leipomukset tekemällä perinteisen piparitalon äidilleni ja bonusisälleni.
Viime vuonna tein niin suuren talon, että sitä syötiin vielä helmikuussa, joten tänä vuonna päätin tehdä huomattavasti pienemmän version.
Talossa on vain kaksi samanlaista osaa yhdessä ja leivoin sitten lopputaikinasta pohjan sekä ukkelin, akkelin, kuusen ja karkkitikun.
Eiköhän tässäkin ole piparia ihan tarpeeksi syötäväksi :)


Tämän vuoden juhlinnat hoidettiin nyt normaalista poikkeavin toimin.
Minulle tämä päivä oli kuitenkin ihan samanlainen kuin aiemmatkin itsenäisyyspäivät, olin siis vain kotosalla perheen kanssa.
Asuja en nyt päässyt arvostelemaan linnanjuhlista, mutta arvostelen tähän meidän perheen asut ja miten ne pukivat meitä.
Outi/äiti: maximekko, raidallinen. 
Mukava päällä ja korostaa onnetonta rintavarustusta, istuu hyvin, ei reikäinen.
Rachid/pappa: shortsit ja hihaton paita
Häntä pukee kaikki, näyttää aina hyvältä.
Hihattomassa paidassa korostuu olkalihakset.
Mohammed/poika: ruudulliset olohousut
Kulkee pitkän salskeana pitkin alakertaa.
Housuissa juuri oikea pituus, löysä istuvuus.
Paidaton...niin kuin lähes aina kotona.
Mariam/tytär: musta huppari ja mustat housut.
Tyylikäs ja mukava kokonaisuus.
Lähti töihin, joten arviointi jäi vähäiseksi :)


Perinteisesti tein myös ensimmäiset torttuset itsenäisyyspäivän kahvitteluille.
Täytteenä meidän perheen suosikkia eli omena-kanelimarmeladia.
Päälle ripottelin vähän tomusokeria.

Tällainen viikonloppua täällä huushollissa!
Miten teidän viikonloppu sujui?
Ihanaa uutta vikkoa teille kaikille <3



15 kommenttia:

  1. Kiitos nauruista, mä laahustin koko päivän mustissa verkkareissa ja vaaleanpunaisessa kollarissa = mukava mutta tyylitön asu.

    Valoisaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko edes jotain asuja oli päästä arvostelemaan.
      Mukavaa viikkoa Taru ❤️

      Poista
  2. Nauratti tuo sinun havaintosi piparkakkutalon koosta ja sen riittävyydestä. Sama! Totesin meillä tänä vuonna, että puolitan nyt taikinan määrän. Muuten syömme piparkakkuja vielä juhannuksenakin :).

    Mutta, mutta, mitä ihmettä: miten teidän miesväki voi kulkea sisällä tähän aikaan vuodesta noin kevyissä vaatteissa :D! Ei onnistuisi minulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sisällä todella lämmintä, kuljetaan aina paljain jaloinkin täällä. Kotona on kiva olla vähän vähemmissä vaatteissa.
      Piparit ovat pari päivää hyviä, mutta sitten aina kyllästyin niiden makuun. Meille teen aina vain muutamia pipareita, äidille sitten vähän enemmän.
      Ihanaa viikkoa sulle Minna <3

      Poista
  3. Perinteisesti meni meilläkin itsenäisyyspäivä verkkareissa ja villasukissa.

    Mukavaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoillen vietetyt päivät on kyllä ihan parhautta!
      Kivaa viikkoa sulle Tuuli <3

      Poista
  4. Onpa herttainen piparkakkutalo, varmasti ihastuttaa & ilahduttaa saajiansa <3
    Täällä laitettiin vähän parempaa seppälää eilen päälle, vähän lilaa luomeen ja tukka törrölle - olimme kyllä ihan oman perheen kesken, mutta oli kiva pukeutua - tämä elo kun on ollut melkoista kotoilua ; ) Ihanan kuulasta uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva laittaa vähän parempaa päälle ja juhlia vaikkakin sitten oman porukan kesken. Me yleensä puemme vähän parempaa päälle jouluaattona ja uutena vuotena ja sitten tietysti syömme pitkän kaavan mukaan myös.
      Ihanaa viikkoa Heli <3

      Poista
  5. Hih, kiva muotireportti 💙.
    Hieno piparitalo, ja tosi nätit joulutortut. Kivaa uutta viikkoa Outi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muodikkaan epämuodikas 😂
      Ihanaa viikkoa sinullekin Jael ❤️

      Poista
  6. Niin suloinen piparitalo ja ihana asuarvostelu siellä. <3 Pus Outi tähän viikkoon.

    VastaaPoista
  7. Keksitpä hauskan idean asuista, miten tulikin mieleesi - ihan huippu :)
    Tiedätkö etten ole koskaan kokeillut torttuihin muuta hilloa kuin luumu, jotenkin kynnys edes kokeilla muuta kuin tuota pyhää perinteistä tuntuu vaikealta. Hih, tämmöinen mä oon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin kikattelin noille asuarvosteluille 😂
      Kokeile ihmeessä tuota omena-kanelimarmeladia, on todella hyvää. Eipä tuossa perinteisessä luumuisessa versiossakaan mitään vikaa toki ole.

      Poista
  8. Piparkakkutalot ovat ihania, mutta mua surettaa, kun ne sitten rikotaan ja syödään. Mutta muutenhan niitä olisi aika paljon varastossa...

    Reiättömästä maximekosta mun mielestä saa jo 10 pistettä ja papukaijanmerkin. Ainakin meillä. Mustakokonaisuus kuulostaa erinomaiselta ja herrojen asu sekä tilanteeseen että vartaloon sopivilta.

    Meillä mun päivä meni lähes kokonaan pyjaman housuissa ja t-paidassa, rinnassa Ankkalinnan väki. Ei nyt ollut ihan isänmaallisin valinta.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista