tiistai 9. maaliskuuta 2021

Kierukkakuulumisia

 



Heippati hei vaan kaikille!
Täällä viikot vilisevät silmissä ja välillä tuntuu, että arkeen ei mahdu muuta kuin töitä ja lepoa.
Olen ollut nyt vähän laiskanläntä tuunailujen yms. suhteen.
En saa jotenkin mitään aikaiseksi, mutta ei kai kukaan nyt koko ajan jotain puuhastele?

Sain muutamia pyyntöjä kertoa miten kierukan kanssa sujuu?!
Nämä pyynnöt palasivat mieleeni, kun minulta kysyttiin, että aionko vielä tehdä iltatähteä meille?
No en aio, kiitos vaan kysymästä.
Olen kokenut 4 raskaaksi tulemista ja saanut kaksi ihanaa lasta, joten olen enemmän kuin tyytyväinen tähän mitä olen saanut <3
Tipuin myös korkealta ja kovaa kun pieni poika puhui minusta mummuna isälleen!!!
Apua, olenko maski päässä ihan mummun näköinen?
Eikä siinä mitään, mummuna olo on varmasti ihan parasta ja toivon, että itsekin saan joku päivä olla mummi ( ei mitään paineita Mariam ja Mohammed) :D


Perjantaina minulla on ollut Mirena hormoonikierukka 2 kuukautta.
Ensimmäiset kuukautiset kierukan laiton jälkeen olivat niukemmat kuin normaalisti, mutta parina päivänä vuotoa tuli kuitenkin sen verran paljon, että jouduin luovuttamaan ja laittamaan kielloista huolimatta tampoonin.
Kuukautiset kestivät kahdeksan päivää.
Nyt ollaan jo toisissa kuukautisissa.
Vuoto on niukkaa, mutta tällä hetkellä on menossa viidestoista vuotopäivä.
Soitin lääkärille asiasta ja hän sanoi, että kannattaa nyt vaan rauhassa odotella että kroppa tottuu toimimaan kierukan kanssa.
Normaalisti kestää kolmesta kuuteen kuukauteen, että kierukka alkaa toimia halutulla tavalla.
Todellakin toivon, että alkaisi toimimaan.
Mietin päälle viisi vuotta kierukan ottamista ja jos tämä ei nyt toimikaan, niin olo olisi kyllä aika pettynyt.
Se täytyy kyllä sanoa, että välivuotoja ei ole ollut, eikä muutenkaan mitään outoja tuntemuksia tai kipuja.
On ollut myös ihanaa olla ajattelematta ehkäisyä.
Lupaan taas muutaman kuukauden kuluttua tulla kertomaan uusia kierukkakuulumisia.


Niin ihania kuin pienet lapset ovatkin, on tämä juna nyt minun  pysäkkini ohi jo jyskyttänyt.
Minä saan kuitenkin vielä nuuskutella siskoni pienempiä lapsia ja pitää heitä hyvänä.
Kesken työpäivänkin voin mennä pienten puolelle ja napata jonkin pienen sylihoitoon jos siltä tuntuu.

Onko sinulla kokemusta kierukasta?
Miten kauan asioiden tasaantuminen vei sinulla?
Onko vielä haaveissa vauva vai joko asia on kuopattu sinun osaltasi?

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3



27 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa tulossa jossain kohtaa kierukasta ja endosta postausta. Olen sen jo alottanut, mutta laitan varmaan vasta kun kierukka on ollut sen 6kk. 😊

    Nyt on menossa 4 kuukausi. Joka kuukausi kuukautiset oli aina vain niukemmat, kunnes tässä kuussa eivät ole toistaiseksi ilmestyneet. En ole vielä tuudittautunut mihinkään. Saattavathan ne vielä pelmahtaa yllättämään minut. 😂

    Kuukautiset siis olivat vähemmän kivuliaat ja vuosin aina vain vähemmän heti kierukan laiton jälkeen. Mutta se vuoto jatkui tiputteluna jopa 3 viikkoa!
    Nyt tosin kuukautisia ei todella ole näkynyt. Ovat jo toista viikkoa myöhässä ja raskaudenkin suljin jo pois. Kaikkien mielenrauhan takia. 😂

    Minulla on kaksi ihanaa lasta ja vaikka olenkin vasta kolmekymppinen, enkä voi sanoa ettei koskaan, niin suurella todennäköisyydellä lapsiluku on kuitenkin täynnä. Paitsi lasten mielestä. Pikkuveli ois kuulemma kiva. 😄



    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle riittäisi vaikka viiden päivän menkat ilman ylivuotoja, oisin jo sellaisista onnellinen. Alkaa niin kyllästyttää jatkuva vessassa ramppaaminen. Hirveästi menee rahaakin kaikkii menkkatarvikkeisiin. Sormet ristiin, että tämä kohta helpottaisi.
      Kivaa iltaa sulle Iitu <3

      Poista
  2. Minulla on ollut kerran hormoonikierukka. Otin sen vähän sen takia aikanaan, kun pillereistä niin kovasti varoiteltiin. Ensinnäkin, kierukan asentaminen oli kuin synnytys! Koska tyttäreni oli jo 13 vuotias, ei kohdunsuuta ollut "availtua" sen jälkeen, sain ihan kamalat supistukset asennuksesta. Monta tuntia kotona makasin sängyssä ja toivoin, että 100 euron kapistus pysyy sisällä.
    Tämän jälkeen, minulla oli kahdet kuukautiset. Puolessa välissä kiertoa pikku parin päivän vuodot ja sitten "oikeaan aikaan" toiset. Joskus oli niin, että oikeita menkkoja ei tullut, mutta välimenkat kylläkin.
    Lisäksi oikeaan aikaan, tunsin oikealla puolella alavatsaa painetta ja kipua istumaan mennessä. Kysyin lääkäriltä, että voiko kieurukka tuntua, mutta hän oli sitä mieltä ettei voi.
    Neljä vuotta jaksoin tätä ja kävin vedättämässä kapistuksen pois. Olisi vain pitänyt olla tässäkin asiassa omaa mieltä ja olla asentamatta kokonaan.
    Sitäpaitsi, se paineen tuntemus hävisi. Joten, olen sitä mieltä, että se oli se kierukka mikä mahassa painoi.

    Vasta kierukan asentamisen jälkeen, kun kerroin kuinka tuskallista se minulle oli, monet työkavereistani ja ystävistäni sanoivat, että "joo, kipeätä tekee!" Tämä on sellainen asia, mistä ei kukaan ollut minulle kertonut! Jotenkin kierukan asentanut lääkärikin vähätteli supistuksiani. Onko tämä taas näitä juttuja, joista naisen kuuluu kärsiä?
    No, kierukan poistin. Minulle se ei asettunut ikinä hyvin, eikä sopinut. Nyt olen ollut noin 10 vuotta ilman hormonaalista ehkäisyä ja voin hyvin. Seksiä on ja kondomia käytetään.
    Yksi syy, miksi luovuin hormonaalisesta ehkäisystä oli myös se, että minulla on paljon hermokipuja ja halusin kokeilla, että miten ylimääräisten hormoonien pois jättäminen vaikuttaa jatkuviin kiputiloihin. Ei pois jättäminen ainakaan lisännyt niitä!

    Itse olen 40-v ja täytän 50-v loppuvuodesta. Lisääntymiskelpoinen olen vielä, mutta ei tulisi kyllä mieleenkään! Onneksi on kaksi lapsenlasta, joita saan näinäkin aikoina paijata ihan sydämeni kyllyydestä.
    Sitä paitsi, kyllä tällä iällä pienten vauvojen hoitaminen yöheräilyineen on niin raskasta, että. Mielestäni jokaisen näin varttuneella iällä iltatähteä harkitsevan pitäisi käydä jossain mielentilatutkimuksessa ja pitää jokunen päivä pientä vauvaa hoidossa! ='D

    Tulipas aika kierukkavuodatus! Toivottavasti sinulle tulee paremmat kokemukset ja meno tasaantuu. Kyllähän monet kierukan helppoudesta pitävät!

    VastaaPoista
  3. Siis 49-v ja viiskymppinen loppuvuodesta! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aion kyllä antaa nyt kropalleni aikaa tottua kierukkaan. Minulla on ollut viimeksi vuonna 1997 hormonaalinen ehkäisy käytössä, joten uskon, että kroppa vähän nyt on ihmeissään :) Minullakin oli pieniä supistuksia laiton yhteydessä, mutta kun kierukka oli paikalla, supistelu loppui ja yhden illan ajan oli vähän paineen tunnetta vatsassa. Muuten ei mitään. Nauroinkin lääkärille, että mun kohtu yrittää pistää vastaan, että tännehän ei kukaan nyt tule kun jo edellisen asukkaan olemisesta on kulunut melkein 18 vuotta :)

      Poista
  4. Runsaiden vuotojen ja vaihdevuosi-oireita (estrogeeni tablettien kaveriksi) laitettiin tasan vuosi sitten hormonikierukka. Ensimmäiset 3 kuukautta kuukautiset olivat sekä runsaat että pitkät kuten aina ennenkin, mutta sitten ne alkoivat ensimmäistä kertaa elämässä niukkenemaan niin, että pelkällä normaalilla siteellä pärjäsi ja sitten riittikin pelkkä pikkuhousunsuoja ja nyt ne ovat jääneet kokonaan pois. Ensimmäiset kuukaudet olin joka hetki valmis poistattamaan kierukan, mutta päätin odottaa sen kuusi kuukautta ja ehdottomasti kannatti. Tämä on ihanaa! Koskaan aiemmin en ole voinut vaan lähteä spontaanisti jonnekin miettimättä onko lähellä vessaa ja tuleeko esimerkiksi tunnin automatkalla kaikista suojista läpi, ja ulkomaanmatkatkin piti aina suunnitella kuukaustiskierron mukaan -tosin nyt ei ole tullut koronan takia matkailtua muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain runsaiden vuotojen takia kierukkareseptin ja vuodot tosiaan olivat niin runsaat, että sain anemian siinä kaupan päälle.
      Minäkin aion antaa aikaa kropalleni tottua kierukkaan, mutta jotenkin ei vaan jaksaisi näin pitkiä vuotoja. Odotan jo sitä, että vuodot joko loppuisi kokonaan tai edes vähentyisivät muutamiin päiviin.

      Poista
  5. Pidä ajan tasalla, ehkä se vie aikaa. Hitsi kun en yhtään muista omaa kokemusta taaperoiden välissä, että miten kierukan kanssa meni, eli vissiin hyvin. Mutta silloin se oli nimenomaan ehkäisyyn ja nyt tarvitsi kaikkiin näihin muihinkin vaivoihin.

    Tsemppiä ja kunpa se tästä.

    Ihanaa keskiviikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla tuntuu menneen ainakin tuo puolivuotta, että tilanne kropassa on tasoittunut. Minä en vielä halua luovuttaa vaikka myönnänkin, että nykyinen tilannekaan ei kyllä ole mitenkään ihanteellinen.
      Kiitos tsempeistä ystis ja ihanaa keskiviikkoa sullekin <3

      Poista
  6. Mä oon ollut supertyytyväinen hormonikierukkaan, eikä mene rahaa tamponeihin tai siteisiin. Peukku siis hormonikierukalle! Valoa viikkoon Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä nyt minullakin tasoittuisi ja pääsisi koko näistä menkoista jo. Olin 11 vuotias kun kuukautiset tulivat ensimmäisen kerran ja olen saanut taukoa vain raskauksien ajan, edes imetys ei pitänyt niitä poissa.
      Rauhaisaa sunnuntaita sinulle Taru <3

      Poista
  7. Kiva, että olet pärjännyt ilman kierukkaa! Itsekin toivon, että tämä nyt toimisi minulla.
    Mukavaa iltaa sinulle Suvi!

    VastaaPoista
  8. Minulla oli tavallinen kierukka koko ajan sillä en saanut e-pillereitä muiden vaivojeni takia. Olin siihen todella tyytyväinen ja käytin tampponeja kielloista huolimatta. Kerran unohdin vaihdattaa 4 vuoden kierukan vasta 8 vuoden päästä, mutta lääkäri sanoi että se olisi varmaan pysynyt hyvänä vielä vaikka kuinka pitkään. Uskon että olemattomat vaihdevuosivaivatkin selittyvät sillä etten syönyt koskaan e-pillereitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierukka tosiaan auttaa noihin vaihdevuosioireisiinkin. Minullakin loppui oudot yöhikoilut ja heräilyt viikko kierukan laiton jälkeen. Nyt kun vaan loppuisi nämä vuodot tai edes lyhentyisi vuotopäivät, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen!

      Poista
  9. Minä olen siitä jännä ihminen etten koskaan ole haaveillut vauvan saannista, mutta adoptoida voisin kyllä. Mutta sekin juna on tainnut puuskuttaa ohi, kun kohta täytän 40.v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta adoptoida voi 50 vuoden ikään asti. Adoptoitavalla lapsella ja sinulle ei saa kuitenkaan olla ikäeroa enemmän kuin 45 vuotta. Jotenkin nämä jääneet mieleen kun mekin mietimme adoptiota yhdessä vaiheessa.

      Poista
  10. Hormonikierukasta on vain hyviä kokemuksia. Ajan kanssa oli ja elo tasaantuu. Kivaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, näitä juuri halusin saada.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Tarja <3

      Poista
  11. Tsemppiä kierukan kanssa, ja varmaan ajan myötä tasaantuu.Minulla on kerran ollut kierukka nuorempana, mutta vain lyhyen aikaa, se ei jostain syystä sopinut minulle, mutta olen kyllä unohtanut siihen liittyvät asiat , Mukavaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierukka on periaatteessa ainoa minulle sopiva vaihtoehto, joten todella toivon, että tilanne pian tasoittuu.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle Jael <3

      Poista
  12. Minulla ei ole ollut kierukkaa, mutta lapsiluku on täynnä. Täytän myös parin viikon päästä 50v, joten tämä oli kyllä tässä.
    Ehkäisy hoituu aika luonnollisesti tällä hetkellä, kun mies on toisessa maassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole ollut hormonaalista ehkäisyä pojan syntymän jälkeen eikä kyllä lasten välissäkään ollut. Tämä oli pitkän harkinnan tulos ja tosiaan toivon että toimisi minulla.
      Toivottavasti pian pääsette ukkelisi kanssa näkemään taas <3

      Poista
  13. Mulla taitaa olla kolmas hormonikierukka ja eka vuosi oli vuotoja, alussa pidempiä ja runsaampia, sitten ne muuttuivat tiputteluksi kunnes loppuivat lähes kokonaan. Nykyään tulee ihan pientä tiputtelua silloin tällöin kuukautisten aikaan, mutta muutoin ei ole mitään tietoa koska ne olisivat.

    Vauvat on jo tehty ja nyt nautin mummina olosta ♥

    Toivottavsti sullakin vuodot pian loppuvat ja saat nauttia kierukan huolettomuudesta. Ihanaa viikonloppua Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole onneksi nyt kummatkaan kuukautiset olleet mitenkään runsaita, tämän kierukan otan jälkeen siis. Tosi inhottavaa vaan, että tämä vuoto kestää näin kauan.
      Nauti mummina olosta, toivottavasti minäkin pääsen sen tunteen kokemaan.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Maikku <3

      Poista
  14. Miten musta olisi ollut ihana lukea iltatähdestä :) Mutta onhan niissä tähdissä oma työnsä.

    Toivottavasti kaikki alkaa toimia kuten pitää ja elämä helpottuu ja tulee ennustettavammaksi. Kyllähän tämä naisen kroppa on aika erikoinen mekanismi.

    Ihanaa viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että edes tulisin enää raskaaksi, koska muutenkin raskaaksi tuleminen on ollut meillä haastavaa. Olen saanut kaksi lasta nyt kasvatettua aikuisiksi, joten nyt vaan nautin Rachidin kanssa vanhenemisesta yhdessä.
      Naisena oleminen ei todellakaan ole helppoa, toivottavasti tämä olo tasoittuu pian!
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Johanna <3

      Poista
  15. Toi tiputtelu on takuulla ärsyttävää. Toivotaan, että kroppasi tottuu.

    Ihanaa sunnuntaita Outi. <3

    VastaaPoista