torstai 5. elokuuta 2021

Heinäkuun kuvasuosikit ja höpinät päälle

 



Haluan kiittää teitä ihania blogini lukijoita siitä, että jaksatte näitä minun höpinöitäni käydä ahkerasti lukemassa ja kommentoimassa.
Ajattelin, että varmasti moni lähtee kun tuunaus- ja käsityöpostaukset ovat vähentyneet huimasti, mutta tämä ajatustyyli olikin turhaa, te luette silti juttujani.
Että uskokaan miten onnelliseksi se on minut tehnyt.
KIITOS, KIITOS JA VIELÄ KERRAN KIITOS 
Tulevana viikonloppuna käyn nappaamassa kaupasta jotain kivaa teille arvottavaksi!

Palasin maanantaina taas töihin loman jälkeen ja huh millä haipakalla työt ovatkin alkaneet.
Voin sanoa, että unta ei iltaisin tarvitse odotella, pään vaan laskee tyynylle ja uniukko käy samantien antamassa nuijanukutuksen.
Kuten varmaan tuosta voitte päätellä, niin kiirettä pukkaa.
Ajattelinkin palata kuvien kautta kesäloman fiiliksiin ja nappasin Instagramista muutamia heinäkuun kuvasuosikkeja, niitä joissa oli eniten tykkäyksiä tällä kertaa.
Ylemmässä kuvassa heinäkuun kynnet.
Ihanan kesäiset värit ja upeita yksityiskohtia kullalla.


Iloitsin uudistetun keittiön valmistumisesta ja olen ihan ihastunut meidän ruokailutilaan.
Nyt ruokailutila näyttää vielä kivemmalta kun onnistuin löytämään Kierrätyskeskuksesta pöydän alle maton.

Palataan nyt vielä kerran keittiöremonttiin.
Meillä oli keittiössä täysin ehjä ja toimiva (lue vuotamaton) astianpesukone.
Kone irroitettiin ja se pyöri keittiönlattialla muiden keittiöön tulevien kalusteiden kanssa.
Remontti ilmoitettiin valmiiksi, mutta kukaan ei tullutkaan laittamaan meidän konetta paikoilleen.
Laitoin viestiä rempasta vastaaville henkilöillä ja sainkin parissa päivässä viestin, että ups, unohdettiin se asentaa.
Asentaja saapui seuraavan viikon maanantaina asentamaan konetta takaisin paikoilleen.
Koneen käyttöönottoa varten kone käynnistettiin ja ups taas, poistoletkusta tippuikin vettä.
Asentaja sanoi Rachidille, että hän käy katsomassa jos olisi sopivaa letkua autossa, niin hän voi sen vaihtaa.
Ei ollut oikeaa letkua (koska tuossa koneessa oli jotenkin erilainen letku ja jotain ihme klipsejäkin sisällä, joten tämä ymmärretään kyllä.)
Asentaja oli sanonut, että hän hankkii uuden letkun ja tulee korjaamaan koneen keskiviikkona.
Kuulostaa hyvältä, eikö vaan?
Keskiviikko tuli, mutta asentajaa ei näy.
Laitoin taas viestiä rakentajalle ja selvisi, että asentajaa oltiin kielletty tulemasta konetta korjaamaan, koska se olikin meidän vika, että letkussa on reikä.
Siis anteeksi mitä???
Tästä alkoi viestittely puolin ja toisin, sekä tein ilmoituksen kuluttaja-asiamiehelle tapauksesta.
Lopulta sekä remontin tilannut että remontin tehnyt firma pyyhki paskaiset kätensä koko jutusta ja meille jäi lasku maksettavaksi.
Ja voin kertoa, että meidän kone ei ollut ainoa rikottu kone tässä talonyhtiössä.
Korjaus olisi maksanut saman verran kuin uusi kone, joten päätimme sitten ostaa uuden koneen.
Koneen pitäisi tulla meille nyt perjantaina, tilattu on myös vanhan koneen poisvienti sekä uuden koneen asennus paikoilleen.
Koko hommasta jäi aikamoinen kakan maku suuhun ja sai taas huomata miten vuokralaisia vedätetään oikein urakalla, murrrr!




Tämä kesä oli myös mekkokesä.
Ostin useamman mekon, mutta vain muutaman ihan uutena.
Ei tullut käytyä monilla kirppareilla, mutta ne millä kävin, tuotti yleensä tulosta.
Karkkilan kirppari oli ihan ykkönen tänä kesänä.
H&M:n aleista löysin pari mekkoa.
Minusta siis kuoriutui kesän aikana aikamoinen mekkorouva!
Minullahan on sellainen hassu tapa, että yritän aina löytää tarvittavat jutut alesta, harvoin on ihan täyttä hintaa maksettu mistään :D
Ei muuten edes tuosta tulevasta uudesta astianpesukoneesta!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä postaus!
Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille <3






17 kommenttia:

  1. No johan oli harmia yhdestä koneesta. Toivottavasti uusi pelittää kunnolla.
    Ihana tuo sinun kukkamekkosi. Nyt kuumana kesänä minäkin olen kulkenut ainaisten farkkujen sijaan kukkamekoissa. En ole kukkahattutäti, vaan kukkamekkotäti.😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi kone pesi tänään ensimmäisen koneellisen ja puhdasta tuli. Toivottavasti toimii monta vuotta nyt hyvin.
      Kaksi kukkamekkotätiä siis, sinä ja minä :)

      Poista
  2. Voi että miten harmittava juttu astianpesukoneen kanssa. Tosi kurjaa tuollainen.
    Keittiön ruokanurkkaus näyttää tosi kivalta, ja kyntesikin tosi nätit:)
    Hyvää loppuviikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan ihastunut tuohon meidän ruokailutilaan, välillä vaan istuskelen tuossa puusohvalla ja huokaisen tyytyväisyydestä :)
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

      Poista
  3. Onpa törkeä juttu toi astianpesukone, toivottavasti kaikki tekevät ilmoituksen kyseisen firman toiminnasta kuluttaja-asiamiehelle, jos muillakin oli samaa ongelmaa. Jää kyllä kakan maku suuhun tollaisesta toiminnasta. MUR!

    Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli käsittämätöntä, että tullaan toisten kotiin, rikotaan omaisuutta ja sitten sitä ei tarvitse korjata, murrr!
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jonna <3

      Poista
  4. Ihana mekko-Outi siellä, näytät kauniilta. On ihan hanurista tuo juttu ja valitettavan tyypillistä nykyään. Meillä remontin yhteydessä oli unohdettu suojata viemärinaukot. Kun remontin jälkeen muutimme kotiin, suihkussa vedet vyöryivät, eivätkä viemärit vetäneet. Remppayhtiö totesi, siellä on vaan kuivunutta kakkia. Noh muistan aina miten yöpuku päällä meidän pihalla tappelin ja vaadin viemärinkuvauksia. Lopulta ne saatiin ja mitäs viemärit oli täynnä, piikattuja kylppärinlaattoja. Huhheijaa. Eli symppaan sua niin.

    Ihanaa viikonloppua Outisein. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän remppamoka oli kyllä hurjan paljon kalliimpi kuin meidän tiskikone. Onneksi tosiaan oli vielä kesälomarahoja jäljellä niin saatiin meille uusi kone.
      Kiitos ihanista sanoistasi Tiia <3 Kaunista lauantaita sulle <3

      Poista
  5. I am extremely inspired together with your writing talents and also with the layout on your blog.
    Is that this a paid subject or did you customize it your self?
    Either way keep up the excellent high quality writing, it is rare to peer a nice weblog
    like this one today..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is just blogger and me writing. Thank you for your kind words.
      Have a nice week!

      Poista
  6. Oli todella törkeää miten remppafirma pesi kätensä koko jutusta ja lasku jäi teille maksettavaksi :/ Tiedän toisen vähän samanlaisen tapauksen missä putkiremontin yhteydessä asukkaan täysin toimiva astianpesukone rikkoutui mutta silloin korvattiin kun keittiössä "sattui ja tapahtui" paljon muutakin. Ystäväni oli jo viemässä juttu oikeuteen mutta onneksi pääsivät sopuun.
    Ihania kesämekko - olet tehnyt hyviä löytöjä.
    Mukavaa sunnuntaita Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin minäkin keksinyt noille kesälomarahoille muutakin käyttöä kuin uuden astianpesukoneen oston. Tuo juttu tulee varmasti ketuttamaan vielä pitkään.
      Kesä ja mekot, aah! IIhanaa sunnuntai-iltaa sinulle Marjo <3

      Poista
  7. Ikävää menoa ja meininkiä tuon astianpesukoneen kanssa! Ihania mekkoja <3 Minulla on tänään viimeinen lomapäivä! Ajelemme täältä Rukalta kotiin ja huomenna sitten töihin. Loman jälkeen töihin paluu tuntuu kuin hyppäisi syvään päätyyn, kun ei tiedä, mitä arki tuo tullessaan. Siitä se toki taas lähtee, niin kuin on aina lähtenyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä työn aloitukseen. Minulla alkaa jo toinen viikko töissä ja hulinaa riittää, huoh!
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Tarja <3

      Poista
  8. Ja täällä niin ihania mekkoja! Mukavaa työviikkoa❤Mä olin ekalla työviikolla ihan rätti joka ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olin minäkin ja vähän jännityksellä odotan tätä uutta viikkoa kun lapsiia tulee vielä lisää.
      Yritetään tsempata <3

      Poista
  9. Upeita mekkoja sinulla päällä!

    VastaaPoista