maanantai 9. elokuuta 2021

Jotain pois ja uutta tilalle

 



Olen siivonnut taas kerran vaatekaappiani.
Miten voikin olla vaikeaa luopua vaatteista, joita ei tule edes käytettyä.
Minulla on hirmuinen homma vielä edessä noita vaatteita siivotessa.
Pitää miettiä jokaisen vaatteen kohdalla, että käytänkö sitä oikeasti vai en.

No mutta, tein hitsin hyvät kouluvaatelöydöt siskontytölle.
Kahdet housut ja kiva neulepaita alle 13€ Entressen iCare liikkeestä, joka muuten on second hand liike.


Lauantaina kävin huollattamassa kynteni Isossa Omenassa.
Tällä kertaa tulikin todella erilaiset kynnet kuin aiemmin ovat olleet.
Leikittelyä neljällä eri sävyllä ja vähän tietysti sitä bling bling lakkaakin pitää olla.
On kiva kun saa aina näissä kynsihommissa juuri sellaista mitä on pyytänyt ja tekijä itsekin on aina innoissaan kun tulen, koska hän tietää, että nyt pääsee tekemään jotain erilaista.
Mietittiin valmiiksi jo vähän seuraaviakin kynsiä :)


Shoppailuasuna toimi tällä kertaa kevyt mekko johon yhdistin lenkkarit ja Elämää ja matkoja blogista voittamani kangaskassin.
Kunnon kengät on kyllä hyvät olla jaloissa, kun lähtee kaupoille kiertelemään.
Minulla tuo töissä kipeytynyt polvikin on ollut parempana ja en halua, että siitä tulee taas yhtä kipeä kuin se oli ennen kesälomaa.


KappAhlissa oli todella hyvät alennukset.
Paljon vaatteita -70% ja siitä summasta vielä -30% lisäalennusta.
Vihdoinkin löysin ihanan liehuvan hameen itselleni, pirtsakat värit ja seassa kimallelankaa.
Ostin myös kuvassa näkyvän t-paidan.
Tykkään kovasti tuosta etuosasta, ei tarvitse paitaa solmia tai työntää housujen sisään.
Lisäksi ostin yhdet leggareiden ja verkkareiden sekoitukselta näyttävät housut.
Tykkään pitää housuja, jotka ovat mukavat jaloissa ja joustavat.
Kaikki ostokset yhteensä maksoivat kolmisen kymppiä, joten en pahasti edes köyhtynyt :)

Arvatkaas muuten mitä?
Minulla on tulossa vielä tällä viikolla teille arvonta tänne blogiin!
Kannattaa siis käydä täällä vilkaisemassa torstain tienoilla.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3




20 kommenttia:

  1. Ihana tuo hame. Mukavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina ja aivan ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  2. Hienot löydöt:) Joistain vaatteista on tosi vaikeaa luopua vaikka ei mahtuisi enään päälle.Tänä vuonna ja viime vuoden puolella vein monta säkkiä sellaisia vaatteita joita en varmasti saa enää päälle,eräälle järjestölle, ja joistain oli vaikeaa luopua, mutta hyvä että tein sen.
    Upeat kynnet! Ja tykkään tuosta mustasta mekostasi. Kivaa viikkoa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin on vaan pakko laittaa vaatetta kiertoon. Tajusin, että enpä ole edellisenkään siivouskerran jälkeen kaivannut yhtään niistä vaatteista :)
      Kuva muuten vähän valehtelee, mekko on itseasiassa tumman vihreä. Ihanaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  3. Kivat kynnet! Haluaisin itsekin joskus kokeilla, mutta töissä päiväkodissa ei niillä kyllä vaippoja vaihdettaisi :) Senni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen töissä päiväkodissa ja nämä kynnet kestää kaiken, enkä yhtään lasta ole satuttanut ja peppujakin tulee pestyä aina silloin tällöin ja vaippaja vaihdettua päivittäin.
      Ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista
  4. Jotain vaatteita ei vaan raaski heittää pois siinä uskossa että niihin joskus vielä mahtuu. Minä löysin juuri vuosia säilömäni ihanat farkut num. 36 ja pistin pois koska nykyinen nymeroni on 56. Tuskin enää laihdun tarpeeksi niihin.🤣
    Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuokin on vähän itsensä kiusaamista, että säilyttää vaatetta joka ei edes sovi päälle, itse olen tuota harrastanut kyllästymiseen asti.
      Hyvä, että laitoit pöksyt kiertoon. Ihanaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  5. Aivan ihanat lookit molemmat <3 Meillä on ensi viikonlopuksi kaavailtu suursiivousta ja silloin pitäisi saada vaatteita kiertoon. Ihanat kynnet, haaveilen taas, että voisi itsekin ottaa : ) Niin huolettomat ja aina kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ajatellut niin, että kun suurin osa palkasta menee laskuihin tai muille, niin minä ansaitsen jotain kivaa myös itselleni ja ne on nämä kynnet. Minusta kädet näyttää kivoilta kun kynnet ovat huolitellut, oli ne kynnet sitten omat tai geelistä tai akryylista :)
      Tsemppiä siivoukseen, se on kyllä aikamoista touhua. Kivaa viikkoa sinulle Heli <3

      Poista
  6. Kivoja shoppailuja ♥ Alelöydöistä ilahtuu aina, etenkin jos on oikeaan aikaan liikkeellä ja on mistä valita. Ihanaa elokuun alkua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri olin täällä blogissakin sanonut, että tarvitsen hameen ja nyt löytyi sitten juuri oikeanlainen.
      Alet on ihan parhautta. Ihanaa elokuuta sinullekin Maikku <3

      Poista
  7. Löydöt ovat löytöjä: pirtsakka hamonen ja siskon tytönasu.
    Ja noi sun kynnet - elämään tarvitaan bling blingiä.
    Iloa viikkoon Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan onnessani tuosta hamosesta, heti tulee käyttöön tulevana viikonloppuna.
      Ihanaa loppuviikkoa sulle Taruliini <3

      Poista
  8. Minun pitäisi tehdä sama homma - siivota vaatekaappi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonta ei kyllä päde tähän minun projektiin. Olen nimittäin suunnitellut vaatekaapin siivousta jo niin pitkään ja valmiiksi ei ole tullut. Kaapista on tarkoitus laittaa pois (kuerrätykseen) kaikki käyttämättömät ja kutistuneet (ihme juttu...) vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä on, että vaatteet kutistuu kaapissa? Varmaan joku lämpöjuttu :D
      Minä sain käytyä vasta pari hyllyä läpi, vielä olisi yksi kaappi kokonaan rankattavana.
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Tarja <3

      Poista
  9. KappAhlin loppualeen aina täräytän minäkin ja nyt löysin 60€ pilkkumekon 12e. Ihanat kynnet ja kirpparilöydöt.

    Aurinkoista keskiviikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä oli kyllä taas niin hyvät alet Kappiksessa, että hyvä oli tehdä löytöjä. Pilkkumekkonen kuulostaa hyvältä ja vitsit miten hyvässä alessa ollut.
      Kaunista loppuviikkoa sulle Tiia <3

      Poista
  10. Sinä olet selkeästi tehnyt hyviä alelöytöjä. Olen selaillut nettikauppoja mutta mitään en ole löytänyt joten taitaa jäädä aleostokset tekemättä. Hauskat kesäkynnet! Kivaa viikonjatkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy myöntää, että olen tehnyt vielä muutamia alelöytöjä lisääkin :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Marjo <3

      Poista