maanantai 14. helmikuuta 2022

Ystävänpäivä 2022

 



Ystävyys on kahden ihmisen välinen ihmissuhde, joka on tuttavuutta läheisempi mutta seurustelusuhdetta etäisempi. 
Ystävyys on vapaaehtoinen ja tasa-arvoinen suhde, jonka osapuolet viettävät usein vapaa-aikaansa yhdessä ja keskustelevat henkilökohtaisista asioistaan.

Näillä sanoilla Wikipedia kuvaa ystävyyttä.
Muuten olen aikalailla samaa mieltä tuosta ystävyyden kuvaamisesta, mutta minusta ystävien ei tarvitse nähdä usein säilyttääkseen hyvän ystävyyssuhteen.
Minulla on tähän antaa muutama hyvä esimerkki:
Rachidin tapauksessa kuvaus ystävyydestä pitää paikkansa, häntä näen joka päivä, mutta toisaalta minulla on kyllä "jonkinlainen" seurustelusuhde häneen, hän on ihan ykköskamuni.
Miaa esimerkiksi näen n. kerran kuukaudessa (Karkkilareissut) ja hän on minun paras ystäväni.
Soittelemme usein ja joka päivä viestittelemme, mutta emme pysty näkemään kovin usein.
Mian ja minun ystävyys täyttää tänä syksynä jo 38 vuotta <3
En tiedä ketään toista, joka olisi aina valmis heittäytymään uusiin tilanteisiin samalla tavalla kuin minä, yhtä innokkaasti.
Sama juttu Tiian kanssa (Tiia Koivusalo blogi).
Tiian ja minun ystävyys taitaa olla jo 9 vuotta vanha...herran jestas mihin tämä aika menee?
Meidän ystävyys alkoi blogimaailmassa, mutta se on vuosien saatossa kokenut muutoksen ja Tiiasta on tullut iso tuki minulle monissa asioissa.
Toista Miaa näen vielä harvemmin, mutta hän on silti minulle tärkeä ystävä.
Siskoni on siskoni, mutta myös hyvä ystäväni.
On asioita, joita voin kertoa vain hänelle.
Häntäkin näen aivan liian harvoin, mutta onneksi on nykyteknologia ja videoviestit.

Aikuisuuden myötä on myös omasta äidistäni tullut minun ystäväni, toki ensisijaisesti hän on aina äitini.
Sama juttu oman tyttäreni kanssa.
Pojan kanssa meillä on äärettömän hyvät välit ja koen, että hän voi minulle kertoa kaiken, mutta hänelle olen vielä paljon enemmän äiti kuin ystävä.

Työkaverit ovat välillä niin paljon enemmän kuin työkavereita.
Arjen jakaminen hyvien tyyppien kanssa on todella tärkeää ja kyllähän sitä tulee usein juteltua myös niistä henkilökohtaisistakin asioista heidän kanssaan.´
Moni vanha työkaveri on jäänyt ystäväksi, vaikka emme enää työskentelekään samassa paikassa.

Sitten olette vielä te, joihin olen päässyt tutustumaan blogini tai instagramini kautta.
Teille kirjoittaminen  ja oman elämän jakaminen on ihan mahtavaa ja teiltä saatu tuki vielä mahtavampaa.
Ihanaa kun olette olemassa <3

Voisi sanoa kai niin, että erilaisia ystävyyssuhteita on niin paljon kun on meitä ihmisiäkin.
Jokaisella ystävyyssuhteella on tarkoituksensa, vaikka se suhde ei aina kestäisikään kauan.
JOTEN:
Kiitos sinulle ystävyydestäsi <3
Hyvää ystävänpäivää!




14 kommenttia:

  1. Kiitos rakas Outi, että olet ystäväin: kallio, saman arvomaailman omaava, hassuttelija, huumorin viljelijä, lämmin, empaattinen, yksinkertaisesti niin monella tapaa tärkeä, ettei sanat riitä.

    Sydämellistä ystävänpäivää ja kiitos niin paljon kauniista sanoista, samat sanat. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ystävänpäivää Outi <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ystävänpäivää sinulle Outi<3

    VastaaPoista
  4. Ihana Outi:) Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  5. Niin osuvia ja hienoja ajatuksia ystävyydestä - mitä ihaninta ystävänpäiväviikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Hienoja ajatuksia ystävyydestä. ❤

    VastaaPoista