torstai 17. maaliskuuta 2022

Viikon varrella tapahtunutta

 



Vaikka ja mitä on mahtunut tähänkin viikkoon ja viikko ei ole vielä edes lopussa.
Aloitetaan viime sunnuntaista, jolloin pääsin ihastelemaan taidetta Jorvin sairaalalla.
Ei mitään hätää kenelläkään, joten voitte huokaista helpotuksesta.
Taide tuo mukavasti väriä sairaalan valkoisille seinille.
Ihastelin Afrikan eläimiä, alkuperäiskansoja ja maisemia maalausten muodossa.
Koska kuitenkin olen tunnettu Siiri Siirappi, romantikko henkeen ja vereen, ihastuin erityisesti tähän Göran Svahnin maalaukseen.
Minusta maalauksessa on nuoripari kuutamossa.
Nuoret ovat menneet lempimään, katseilta piiloon, vesiputouksen taakse.


Tällä viikolla olen myös tehnyt maailman parasta pannaria.

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl maitoa
3 kananmunaa
100g sulatettua margariinia

Älä sekoita sulatettua margariinia taikinaan, vaan kaada se ennen taikinaa pellille ja sitten taikina päälle.
Paista pannari 225 asteessa n.30 minuuttia.

Nappasin selfien itsestäni kun olo oli onnellinen, tukassa edellisen päivän kampaus ja aurinko kävi silmiin.
Jotenkin kuvassa näkyy kevät!
Mietinnässä olisi myös hiusten värjäys, mutta millä värillä?


Maaliskuun kynnet ovat helmikuun kynsiä vaaleammat ja kerrankin ilman mitään kimalluksia tai kiviä.
Jotain erilaista piti kuitenkin tehdä, joten nimettömiin tuli sydämet.

Tänään onkin tämän viikon viimeinen työpäivä ja huomenna olen vuosilomailemassa.
Pitkät viikonloput on ihan parasta!

Mitä sinä olet puuhastellut tällä viikolla?
Onko hiusväri suosituksia minulle?
Maistuisko pannari?

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3




16 kommenttia:

  1. Ihanaa että sairaalan seinissä taidetta, se niin piristää tuollaisessa ympäristössä. Herkullisen näköinen pannari, en olekaan syönyt pannaria pitkään pitkään aikaan.Kynteisi ovat tosi hienot Outi:) Omani ovat viime aikoina katkenneet usein, joten leikkasin kaikki kynnet lyhyiksi. Tällä viikolla tuli vähän leivottua..
    Oikein ihanaa pitkää viikonloppua Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä leivoin vielä perjantai-iltana mandariinikakun, sellaisen kuivakakun siis. Sitä on nyt kahvien kanssa mussuteltu täällä :)
      Taide kyllä piristää kummasti sairaalan valkoisia seiniä ja moni ihminen niitä olikin ihastelemassa.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  2. Kauniit kynnet ja pannari maistuisi, nam.
    Valoisia maaliskuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan aurinkoisia päiviä onkin nyt ollut. Jotenkin toivon jopa paria sadepäivää, että päästäisiin noista viimeisistäkin lumista eroon jo.
      Kaunista tulevaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Ihanat, ihanat, ihanat maaliskuun kynnet <3 Minulle tuli hiuksien väri kysymykseen ensimmäisenä mieleen kastanjan ruskea. Miltä se väri sinusta kuulostaa? Minulla on ollut kiireinen viikko ja viikonloppu menee nepsy-valmentajaopinnoissa. Tänään oli luentopäivä ja huomenna jatkuu luennoilla ja harjoituksilla. Kivaa ja kiinnostavaa! Mukavaa viikonloppua sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punertavia sävyjä on minulla ollut usein hiuksissa. Kupari ja kastanja on minulle sopivia, mutta mahonkiset sävyt eivät sovi ollenkaan.
      Toivottavasti sinullakin on ollut mukava viikonloppu.
      Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle Tarja <3

      Poista
  4. Selfiessä jotain tosi aitoa ja hyvää mieltä,oisko sitä kevättä ☀️ 🐦💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina kyllä sanonut, että herään eloon keväällä, joten ehkä se on just sitä kevättä tässäkin selfiessä :)
      Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  5. Ehdin kovin vähän ja liian harvoin enää kommentoimaan tänne blogiisi, mutta se täytyy sanoa, että tulen aina hyvälle mielelle, kun luen näitä. Jotenkin osaat luoda sellaista positiivista virettä ja lämpöä, vaikka joskus aiheet voivat olla raskaitakin. Ja luulenpa, että kevätaurinko saa meissä kaikissa hyvän olon energiat virtaamaan. Toivottavasti olet saanut rentouduttua ja akut ladattua pidennetyn viikonlopun aikana! Kaikkea hyvää sinulle alkavaan viikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut todellinen akkujen lataus päivä ja onkin ollut kivasti energiaa myös hoitaa näitä kotihommiakin :)
      Kiitos ihanista sanoistasi. Olen onnellinen, että minusta välittyy noin upeita asioita tämän blogin kautta.
      Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  6. Oletpa tosiaan niin keväisen näköinen kuvassa, oikein kaunis.
    Pannari kyllä maistuis. Kokeilen seuraavalla kerralla tuota sinun kikkaasi laittaa voisula pellille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sude! Taisin tuon voisula pellillä idean napata Tinskun Tik Tokista tai blogista.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  7. Pannari on niin hyvää, pitäisi itsekin taas tehdä. Pähkäilen itsekin seuraavan värin kanssa, pitäytyäkö vähän tummemmassa sävyssä vai ottaako vähän raitoja kirkastui seksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle kyllä sopii kummatkin vaihtoehdot. Jotenkin näin kevään kynnyksellä tekee itsekin mieli vähän vaihtelua ja siksi varmaan hiukset saavatkin taas kyytiä.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  8. Kiitos pannariohjeesta! Juuri eilen mietin viimeksi pitäisikö repäistä ja tehdä joko lettuja tai pannaria. Ratkaisin ongelman sillä, että ajoimme Kahvila Kampelaan muurinpohjaletuissa kaffen kanssa. Ai, että oli hyvää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurinpohjaletut on ihan parhaita, vähän päälle vielä hilloa ja kermavaahtoa...ai että!

      Poista