torstai 9. kesäkuuta 2022

Töitä ja uutisia

 



Tämä viikko on mennyt ihan hujauksessa.
Välillä näinkin, yleensä tuntuu, että viikot matelevat hurjan hitaasti.
Kuvassa tarhatädin työlook, kun on luvattu sekä sadetta, että paistetta.
Jalat ei suinkaan ole noin valkoiset, vaan minulla on valkoiset legginsit jalassa :D
Mekko on Lidl:n outletista ostettu viime tai sitä edellisenä kesänä, maksoin siitä ihan pari euroa vaan.
Minulla on sama mekko myös armeijan vihreänä.
Töissä tykkään käyttää joustavia vaatteita, joiden likaantumista ei tarvitse pelätä.


Lapset tekivät hienon julisteen päiväkodin käytävälle.
Meidän ryhmä toivottaa kaikille hyvää kesää.
Ihanaa oli seurata lasten innostusta, kun kerroin, että tämä laitetaan käytävään, mistä äidit ja isätkin näkevät sen.

Sitten niihin uutisiin.
Viikonlopun aikana yritän (huom! yritän) siirtää blogini omaan osoitteeseensa.
Teen yhteistyön Zonerin kanssa ja blogini saa oman verkkotunnuksen, joten toivottavasti jo maanantaina blogini löytyy osoitteesta:
www.outislife.fi
Kerron teille sitten koko hommasta, jos tässä onnistun :)

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille <3



21 kommenttia:

  1. Onpa kiva, että saat oman domainin blogillesi...ja tuo sinun mekkosi on tosi kiva! Täällä odotellaan hellekelejä...😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuon mekon väristä.
      Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  2. Tosi kiva mekko, ja näyttää tosi mukavaltakin.Hienoa että saat oman nettitunnuksen, hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, pienen mutkan kautta tuo oma tunnus toimii nyt, jee.
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  3. Zonerin kanssa on sujunut kaikki siirrot itselläni tosi hyvin, myös siirto WP:iin. Ihanan pirtsakka mekko! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin sujui heidän osuus hyvin, itse vähän kämmäilin tuossa asennuksessa :)

      Poista
  4. Sä niin onnistus, koska oot super. <3 Upeeta Outi ja tsemppiä ja ihanaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin, jee! Ehkä nuo ohjeet oli tarpeeksi selkeät....jos lukisi ne vain kunnolla ensin :)

      Poista
  5. Minä täällä vain ihmettelen mikä tuo Zoner on, mutta kaippa se vielä selviää minullekin. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zoner on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista hosting-palveluntarjoajista. Heidän kauttaan saa niin verkkotunnukset, sähköpostipalvelun, kotisivutilan ja WordPress-sivustoille optimoidut palvelut. Eli tätä kautta sain blogilleni oman osoitteen :)

      Poista
  6. Ihana mekko sinulla! Minä sain myös yhteistyötarjouksen tuolta Zonerilta, mutta en ainakaan vielä tarttunut siihen, kun en ymmärrä mitä hyötyä mulla siitä omasta nettitunnuksesta olisi. Voitko valaista asiaa hiukan tällaiselle tietämättömälle!
    Oikein hienoa viikonloppua sinulle Outi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kieltäytynyt eri tarjoajien yhteistöistä monen monta vuotta, mutta nyt jotenkin uskalsin. Minusta oman blogin nimi fi, com tai net päätteellä saa blogin näyttämään jotenkin ammattimaisemmalta ja onhan tuo nimi helpompi muistaa kun ei tarvitse pitkää rimpsua kirjoitella enää.
      Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  7. Piti ihan googlaa "zoner" :D Hieno juttu! Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olen tyytyväinen kun sain kaikki toimimaan. Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  8. Tsemppiä viikonlopun koitokseen. 💪

    Mekko on tosi nätti ja pirteä väri. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottihan tuo aikansa, että sain homman pelittämään. Tästä opimme sen, että pitää lukea ohjeet tarkasti :)
      Kivaa viikkoa sinulle Jonna <3

      Poista
  9. Arvelinkin, että nyt on Outilla muutoksia blogin suhteen meneillään, kun mun lukulistalla oli pelkkiä sun päivityksiä :). Kurkkasin heti osoitetta ja siellähän se outislife.fi ihan asiallisesti näkyy, onnittelut omasta osoitteesta <3.

    Mun jalat vois hyvin olla nuo leggingsien valkoiset :D. Aina yhtä kamalaa alkukesästä laittaa ekan kerran sortsit tai hame ilman sukkiksia päälle, mutta kyllä ne kintut siitä yleensä vähän vaihtaa golfkentällä talsiessa väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait lukulistalle yliannostuksen Outia :) Hyvin lähti homma toimimaan, jouduin tosin tekemään kaiken kahteen kertaan, kun vähän kämmäilin tuossa asennuksessa :)
      No ei ole värillä pilatut nämä minunkaan koivet, mutta ei ne ihan noin valkoiset kuitenkaan ole :)
      Ihanaa viikkoa sulle Annukka <3

      Poista
  10. Onnea uudelle blogikodille <3<3 Ihanaa kesäviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Taru ja ihanan aurinkoista viikkoa sinulle <3

      Poista
  11. Komea on osoiterivi nyt :) Mä olen nyt bloggaamisesta uudelleen intoutuneena miettinyt siirtymistä WP:hen, mutta eipä taida rohkeus riittää, kun Bloggerissakin joudun välillä taistelemaan koodin kanssa. Joku uusi pohja olisi kyllä kiva saada.

    Aurinkoista päivää sulle Outi <3

    VastaaPoista