maanantai 20. kesäkuuta 2022

Viikonlopun kuulumiset

 



Ihanaa kun on ollut aurinkoisia säitä ja täytyy kyllä nyt poikkeuksellisesti myöntää, että sadepäivät välissä ovat tehneet hyvää sekä luonnolle, että myös minun allergioilleni.
Kukat kukkivat lähiniityllä ja olemme taas mieheni kanssa aloittaneet kävelylenkit, hitaasti mutta varmasti mennään.
Kyllä se niin on, että kesä on ihmisen parasta aikaa tai ainakin tämän ihmisen.
Kun tätä päivää ei enää lasketa, on 8 työpäivää jäljellä ennen kesälomaa.


Kesäkuun kynsiin valitsin itselleni vähän vieraamman värin eli keltaisen.
Kynsieni tekijä on ihan mahtava ja teki tuosta vaan nuo kauniit pienet kukatkin kynsiini.
Näillä kynsillä mennään taas kuukausi, tykkään!


Sunnuntaina tein niin hyvää ruokaa, että ajattelin vinkata siitä tännekin.
Paistelin maustamattomia broilerin fileleikkeitä pannulla.
Maustoin ne suolalla, paprikalla, valkosipulilla, taco-mausteseoksella, pippurisekoituksella ja srirachalla.
Yksi kerma kastikkeeksi annoin muhia hetken ja valmista.
Kuorin perunat ja tein aina yhdestä perunasta neljä lohkoa.
Keitin perunoita 10 minuuttia ja tämän jälkeen poistin keitinveden ja annoin perunoiden vähän kuivua.
Kun perunat näyttivät vähän kuivuneilta, lisäsin niiden päälle sulaa voita neljä ruokalusikallista.
Mausteiksi tutut paprikajauhe, pippurisekoitus, suola ja taco-mausteseos.
Sekoitus ja levitys uunipellille.
Paistoin perunoita, välillä käännellen, 250 asteisessa uunissa n.15 minuuttia.
Ruoka oli niin hyvää, että kaikki meni kerta syönnillä :)

Mikä on sinun lempiruokaasi?
Mitä puuhastelit viikonloppuna?
Joko lomailet vai pitääkö vielä töissä jaksaa puurtaa?

Ihanaa juhannusviikkoa kaikille <3




14 kommenttia:

  1. Ihana kesäkukkakuva:) Hyvä että sadetta tulee välillä, tekee hyvää luonnolle ja sun allergioille. Nyt kun täällä on tämä pitkä puolen vuoden kuiva kausi ,niin ilmassa pölyä ja aina välillä tulee aivastuskohtaus. Tosi nätit nuo kesäiset kyntesi,tykkään. Ja nam, herkkuperunoita:) OIkein ihanaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin nyt koko viikoksi luvattu päälle kolmenkymmenen lämpöasteen päiviä, huh huh. Aikamoista olla hoitolastenkin kanssa ulkosalla.
      Ihanaa viikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  2. Kiitos reseptistä Outi. 💖Ei enää pitkälti sun lomaan ja on lomakynnet mintissä, upeat. 😍

    Ihanaa uutta viikkoa. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viikko pitää vielä jaksaa, sitten pääsen lomailemaan :)
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  3. Ihanan piristävät ja iloiset kynnet, tykkään hurjasti! Kiitos myös reseptivinkistä. Ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Tuo ruoka kuulostaa ihan taivaallisen hyvältä! En tehnyt viikonloppuna mitään erikoista. Tultiin perjantaina kotiin ihanalta yhden päivän matkalta joten oltiin ihan tyytyväisiä kotona.
    Mukavia viimeisiä työpäiviä sinulle ennen loman alkua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on aina koti, vaikka muuallakin käyminen olisi miten kivaa tahansa.
      Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  5. Ihanat kynnet ♡ Kiitos reseptistä! Viikonloppuna ajelimme Leville ja lomailemme täällä viikon.

    VastaaPoista
  6. Sama täällä, huomaa heti helpotuksen nenän tukkoisuuteen, kun sataa. Toivottavasti olis nyt leijaillut pahimmat pois. Muutenkin oma allergia helpottaa aina juhannuksen jälkeen ja loppukesästä voi nauttia sit eri tavalla.

    Mun lempiruokaa näin kesällä on perunasalaatti, joka sopii kaiken kanssa. Voisin syödä sitä joka päivä. 😁

    Mulla on kesäloma vasta syyskuussa, joten vielä pitää odotella l...

    Ihanaa juhannusta Outi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää töissä kärvistellä vielä tämä viikko :) Tuntuu, että nyt on ollut helpompi jo hengitellä, joten pahimmat allergiat taitaa olla jo ohi.
      Ihanaa viikkoa sinulle Jonna <3

      Poista
  7. Sen verran on silmät kirvelleet ja punoittaneet täälläkin, että isoimmat siitepölyt pyyhkineet sateet on kyllä olleet enemmän kuin tervetulleita. Helpottaa olotilaa heti.

    Mutta voihan kääk miten ihanat kukat kynsissä <3<3<3. Mä en pysty noin pitkiä naisellisen kauniita kynsiä pitämään, kun tulee golfhanskoista läpi ja on muutenkin pelatessa hankalat, mutta olen varannut vuosien tauon jälkeen ajan geelilakkaukseen ja nyt kun näin sun kukat, haluaisin kanssa semmoiset. Aika on vasta heinäkuun lopulla, mutta laitan sulle kuvat, jos mullakin on kukat.

    Tänään on viimeinen työpäivä ennen juhannusta, torstaina pidän talvilomaa ja juhannuksen jälkeen on viikko kesälomaa. En melkein usko, kuinka lämpimiä kesäkelejä on koko ajanjaksolle luvassa <3. Mun perinteinen tuuri kun on täysin päinvastainen. Ehkä se iskee sitten taas heinä-elokuun taitteessa, kun meidän Vuokatin loman aika koittaa.

    Ihana juhannusta kukkaistyttö Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kommentit on aina niin ihania Annukka <3 Ehdottomasti pyydät vähän kukkasia sinunkin kynsiin. Hei, ihanaa lomaviikkoa. Minä vielä pakerran tämän viikon töissä ja ensi viikosta sitten alkaa neljän viikon loma.
      Ihanaa viikkoa sinulle Annukka ihanuus <3

      Poista