maanantai 8. elokuuta 2022

Raparperimehua ja lompakoita

 



Olen innostunut mehujen keittelystä.
Mehuttelen (ei ole oikea sana) kerrallaan vain pullollisen mehua :)
Tähän raparperimehuun tai niin kuin Tiia sanoo rapsumehuun tuli seuraavia aineksia:

7½ dl vettä
5 dl raparpereja pilkottuina
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Mehua keittelin n.15 minuutti ja ihan loppuvaiheessa lisäsin sokerin.
Sekoittelin mehua niin kauan, että sokeri suli nesteeseen.
Tämän jälkeen annoin mehun jäähtyä ennen pullotusta.


Siivilöin mehun ja pullotin sen.
Tästä määrästä tuli ½ L mehua.
Mehua voi laimentaa vaikka kivennäisvedellä, jolloin siitä saa entistä raikkaamman kesäjuoman.
Mehuni on saanut nyt paljon kehuja ja innoissani teinkin myös mehukokeilun, jossa yhdistin rapsuja ja mustaviinimarjoja.
Tähän sekoitukseen käytin 1 litraa vettä, 5 dl raparperia, 2 dl mustaviinimarjoja, 1dl sokeria ja 2tl vaniljasokeria
Tästä määrästä tuli n.8dl mehua.
Yhdistelmä oli ihana ja join mehua laimentamalla sitä vähän vedellä.
Saa nähdä mitä makukokeiluja seuraavaksi teen :)


Instagramissa jo hehkutinkin ihanaa kierrätyskeskuslöytöäni.
Mokkanahkainen lompakko 3€, jee.
Minun vanhakin lompakkoni oli kierrätyslöytö, mutta sen olin ostanut Punaisen Ristin Kontista.
Tämä vanha lompakko oli nyt tullut tiensä päähän.
Lompakosta tippui aina kolikot laukun pohjalle ja korttipaikat hajosivat saumoistaan.
Tämä uusi lompakko tuli siis heti käyttöön ja olen niin iloinen siitä, että löysin kauniin ja värikkään lompakon itselleni.
Lompakon sisäpuoli on punaisen ja keltaisen värin iloittelua täynnä.
Että voi ihminen tulla onnelliseksi tällaisesta pienestä löydöstä.

Selvisin hengissä ensimmäisestä työviikosta.
Vielä on paljon opittavaa uudessa tiimissä, mutta onneksi lasten kanssa on aina mukavaa puuhastella.
Uusi viikko ja uudet kujeet!
Mitä sinä touhusit viikonloppuna?
Oletko vielä lomalla vai jo palannut töihin?

Mukavaa viikkoa kaikille <3



14 kommenttia:

  1. Tuo mehu kuulostaa hyvältä. Mulla on pakkasessa raparperia ja voisinkin kokeilla tuota.
    Tuota lompakkoa ihailin jo Instassa.
    Oikein ihanaa iltaa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehu oli niin hyvää ja tuo värikin on ihana.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  2. Kaunis lompakko, ihan minun väriäni. :) Meillä meni viikonloppu kyläillessä siellä täällä. Mies on elokuun kokonaan lomalla niin keksitään nyt kovasti kaikkea puuhaa. Itsehän olen siis äippälomalla, eli aina vaan kotona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten siellä lomariennot meneillään. Nyt ainakin ilmat ovat suosineet lomailijoita.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  3. Herkkumehulta kuulostaa. Kauniin lompakonkin olet löytänyt. Upea väri. Viikonloppu meni puutarhassa. Tänään menen kaupalle. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa oli lukea, että teidän puutarhassa oli käynyt paljon ihmisiä ihastelemassa kättesi töitä.
      Kukkaista loppuviikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  4. Tuosta lompakosta olisin minäkin ilahtunut. Ihana väri ja kaunis malli. Täällä pyykätään ja pakkaillaan ja odotellaan tulevaa matkaa.

    VastaaPoista
  5. Ihana lompuuki ja oijoi rapsumehua, ihan parasta! Kiitos reseptistä Outiliini ja kivaa viikkoa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsumehu on kyllä todellista kesäjuomaa parhaimmillaan.
      Ihanaa loppuviikkoa sulle Tiiuli <3

      Poista
  6. Oi raparperimehu, nam. Todella kaunis värikin. 😍 Mä en ole ehtinyt vielä edes lomalle.. Syyskuun alkua odotellessa. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin lomasi jo lähenee. Toivottavasti säät pysyvät nätteinä, vai oletteko lämpimään lähdössä?
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

      Poista
  7. Raparperista on tehty kyllä piirakoita mutta mehua en siitä ole koskaan keittänyt. Olen kyllä juonut raparperimehua ja hyväähän se on. Ihana lompakko ja erittäin hyvä löytö. Kivaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon mehun keittäminen on oikeasti aika nopeaa hommaa, kannattaa kokeilla. Maku on niin hyvä. Lompakko oli oikea lottovoitto, kun edellinen jo hajosi käsiin :)
      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

      Poista