maanantai 29. elokuuta 2022

Viikonlopun kuulumisia

 



Olipa kertakaikkisen kiva viikonloppu.
Lauantaina lähdin äitin ja bonusisän kanssa kaupoille.
Bonusisä kuitenkin ajoi meidät ensin kahville Matinkylän rantaan Cafe Merenneitoon.
Sinne mennessä emme tienneet, että pääsisimme samalla kerralla nauttimaan puhallinorkesterin konsertista.
Lauantaina juhlittiin Espoo päivää, Espoon kaupunki täytti 50 vuotta.
Konsertti oli viihdyttävä ja kuin hujauksessa meni 45 minuuttia musiikkia kuunnellen.
Kahvin kanssa syötiin vanilja-mansikkamunkit ja bonusisä söi hyvännäköisen lohikeiton.


Viikonlopun kukat nappasin tapani mukaan Citttarin kukka-alesta.
4 liljan vartta maksoi 2€.
Poistin kaikki alalehdet ja tein kukille uudet imupinnat.
Laitoin myös maljakon pohjalle 5 sentin kolikon.
Tämän kikan olen oppinut Tuulilta Lumo lifestyle blogista.
Kolikkokikan vaikutus perustuu siihen, että kolikon kupari tekee vedestä hapokkaampaa, minkä takia vesi kerää vähemmän bakteereja tai sientä.


Sunnuntaina saatiin mummolaan kylään Noomi.
Samalla päästiin tietysti nauttimaan myös tyttären ja vävyn seurasta.
Oli kivaa viettää aikaa yhdessä, huumoria riitti ja naurua.
Noomia vähän jännitti, vaikka parit pusuhepulit pitikin saada.
Yllättävää oli myös se, että en saanut mitään allergiaoireita tämän vierailun aikana, jes!
Rachid teki tarjottaviksi kanapasteijoita, jotka tekivät hyvin kauppansa :)

Tämä viikonloppu ansaitsi 10 pistettä ja tassumerkin 🐾. 
Miten teidän viikonloppu sujui?
Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille <3



9 kommenttia:

  1. Aivan samanlaiset vanilja-mansikkamunkit nautittiin meillä tänään päivällä ja olivatkin tosi hyviä. Viikonloppumme meni sadetta pidellessä, joten aika paljon oltiin sisätiloissa.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillomunkit ovat niin hyviä. Tuolla rantakahvilassa oli paljon pieniä varpusia, jotka napsivat sokerit, jotka tippuivat munkeista.
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  2. Teidän viikkoloppu kuulosti todellakin täydeltä kympiltä ja tuo munkki näyttää niin herkulliselta. Nautin viimeisistä lämmöistä ennen ukkosta Nyt onkin jo aika viileää.
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli ihan hurja ukonilma sunnuntaina. Satoi rakeita niin, että autoihin tuli klommoja ja tuulilasejakin meni rikki. Ensimmäistä kertaa myös säikähdin ukkosen jyrähdystä, oli niin lähellä meitä.
      Mukavaa alkavaa syyskuuta sinulle <3

      Poista
  3. Oli kyllä hienot säät viime viikonloppuna - tulevana saakin kaivella villasukat esille ja paksun takin, kääk! Espoossa oli kivasti synttäriohjelmaa, onnea 50-vuotiaalle kaupungille! Kaunista syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna ensimmäistä kertaa mietin, että pitää varmasti laitta jo sukat jalkaan. Espoossa oli vaikka mitä kivoja tapahtumia. Onneksi tuonne satuttiin juuri oikeaan aikaan.
      Mukavaa syyskuun alkua sinullekin Heli <3

      Poista
  4. Viikonloppu sujui hyvin, valmistauduin tän viikon työpäiviin, joiden jälkeen koitti vihdoin mun kesäloma, vaikka virallisesti se alkaa vasta ensi maanantaina.

    VastaaPoista
  5. Mulla oli superrela viikkis, otin rennosti, luin, siivoilin, laitoin kodin kesken ollutta sisustusta kuntoon. Ihanaa tulevaa viikkistä Outi <3

    VastaaPoista
  6. Nyt alkoi tehdä mieli munkkeja kun näin tuon ensimmäisen kuvan. Siitä onkin aikaa kun olen munkin popsinut. Ihana tuo koiruus! Varmasti Noomi jännittää vielä vieraat paikat ja niitä hepuleita tulee. Minulta meni Espoo-päivä ihan ohi kun olin Loviisassa. Kivaa sunnuntaita Outi ♥

    VastaaPoista