torstai 22. syyskuuta 2022

Kauniita ilmiöitä ja töitä

 



Olen ollut ihan innoissani, että pääsin taas töihin ja muutenkin ihmisten ilmoille.
Työmatkat kuljen julkisilla ja siinä bussia odotellessa ehtii kivasti ihmetellä luonnon kauniita ilmiöitä.
En ole pitkään aikaan nähnyt kunnon sateenkaarta, mutta maanantain työpäivän jälkeen sellainen ilmestyi taivaalle.
Onneksi ehdin napata siitä kuvan, koska pian tummat pilvet räväyttivät kunnon sateen ja sateenkaari katosi.


Keskiviikkona menin töihin aamuvuoroon.
Ennen kello seitsemää aamulla taivas oli kauniin vaaleansininen ja oli jotenkin hauskan näköistä, että siellä pilkotti kuunsirppi niin selkeänä.


Tämä matto on minun suosikkini työpaikallani.
Matto kuvaa ihan täydellisesti työpaikkaani, jossa on paljon eri kulttuurisia lapsia.
On mielestäni rikkaus päästä tutustumaan eri kulttuureihin, tapoihin toimia ja kuulla eri maiden kieliä.
Vaikka työni on niin paljon enemmän kuin vain lasten kanssa puuhastelua, on se omalla tavallaan myös palkitsevaakin.

Tällaisia ilmiöitä ja työjuttuja tällä kertaa!
Miten teidän viikko on sujunut?
Mitä suunnitelmia viikonlopulle?

Mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua kaikille <3


14 kommenttia:

  1. Sun työ on tärkeää ja ihana kun tuot sitä esiin.Tuo matto on kaunis ja kulttuurit ovat rikkaus.Itse tykkään matkustella ja työssäni jonkin verran tutustun ulkomaisiin ihmisiin, ja jatkossa koronan jälkeen taas enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminen on aina rikkaus.
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Aikku...se alkaisi olla tämä syyskuukin taputeltu!

      Poista
  2. Eri kulttuurien kohtaaminen tuo uutta sisältöä elämään ja siitä onkin syytä iloita. Sinulla on työ jossa minäkin olisin varmasti viihtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ on mielenkiintoista ja hyvin erilaista mitä se oli silloin kun tätä uraani aloittelin. Monikulttuurisuus on rikkaus, josta saa ammennettu vaikka ja mitä <3

      Poista
  3. Ihanaa, että on työpaikka jossa viihtyy. Täällä ollaan järkyssä flunssassa/keuhkoja vihlovassa yskässä, joten vilosuunnitelmat peruuntuivat. V-taa ihan hemmetisti. Mutta nyt on näin ja ensi viikolla toivottavasti toisin. Rentoa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti voit jo paremmin Taru <3 Minä olen nyt köhinyt tautien ja lääkkeiden haittavaikutusten takia pari kuukautta ja alkaa olla keuhkot jo ihan soossina. Onneksi sain nyt haettua uudet lääkkeet ja kortisonin keuhkoja varten, ehkä tämä tästä. Pikaista toipumista sinulle Taru <3

      Poista
  4. Tosi hieno 🌈 sateenkaarikuva.Aina on kiva kuulla että joku viihtyy työssään,ja tuollainen monikulttuurinen ympäristö on sellainen mistä itsekin tykkään.Tuo matto on tosi ihana!Kaunista viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin harvoin onnistuu nappaamaan kuvaa sateenkaaresta, tämä oli kyllä ihana <3
      Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  5. Toden totta, elämässä on niin paljon hienoja hetkejä, joita tekee mieli ikuistaa kameralle. Itsekin aina räpsin kuvia sateenkaarista, koska se on yksi kauneimpia asioita luonnossa.
    Ihmisten jälkikin voi olla kaunis, niin kuin matosta näkee.

    Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkaari on tosiaan yksi luonnon ihanimmista ilmiöistä. Ihanaa syyskuun viimeistä viikkoa sinulle <3

      Poista
  6. Onpa kiva kuulla, että olet parantunut ja päässyt mukavasti työarkeen. Olet löytänyt ihanasti arjen yksityiskohtia, jotka tuovat iloa, jos ne vain huomaa. Minun viikko on on ollut työntäytteinen ja viikonlopun olen ajatellut ladata akkuja. Tähän viikonloppuun on jo kuulunut teinin jääkiekkopelin seuraaminen katsomon puolella ja ajattelin vielä käydä äiti-muoria tervehtimässä. Kovin kummoisia suunnitelma ei ole...ja se on vain hyvä asia. Ihanaa syyskuun loppua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn yleensä lauantaisin äitini ja bonusisäni kanssa kauppareissulla, saatetaan käydä välillä myös oikein kahvilassa kaffellakin :) Muuten yleensä vaan olla möllötän. Sunnuntai ollaan pyhitetty omalle perheelle ja nykyään saadaan meidän karvainen lapsenlapsemmekin usein kylään meille juurikin sunnuntaisin.
      Ihanaa syyskuun viimeistä viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  7. Mukavaa luettavaa että olet taas töissä ja kiinni arjen puuhissa. Luontoa ja muutakin pitäisi useammin pysähtyä katselemaan ja pohtimaan ilon voi saada niin pienistä asioista kuten tästä matosta. Matto on minustakin kuin symboli juurikin teidän työstänne ja arjestanne.
    Itse vietin mökillä ulkona paljon istutuksia tehden. 🌷

    VastaaPoista
  8. Mahtava hyväntuulen matto ja upea kuva sateenkaaresta. Itse en koskaan onnistu saamaan kunnon kuvaa koko kaaresta, vaan tulee joku sellainen hailakka pätkä, enkä koskaan saa tietää, missä aarteet olisi olleet :).

    Iloista mieltä Outi ja ihana, kun olet taas terve <3

    VastaaPoista