maanantai 31. lokakuuta 2022

Herkut filotaikinasta

 



Olen ihan rakastunut tähän Lidl:n filotaikinaan.
Tai enhän minä tiedä, vaikka tätä samaa taikinaa saisi muualtakin, mutta itse olen sitä nyt pari kertaa Lidl:stä ostanut.
Pakkauksessa on aika monta levyä filotaikinaa, joten päädyin tekemään sekä makean että suolaisen herkun.
Tärkeää on ottaa taikina ajoissa sulamaan, näin levyjen irrottaminen toisistaan on helppoa.
Varovainen täytyy silti olla, koska filotaikinalevyt ovat todella ohuita.


Tein pienempään piirakkavuokaan jo tutun "laiskan naisen baklavan".
Tällä kertaa meillä ei ollut mandariineja eikä muitakaan sitruunahedelmiä, joten tein tämän pelkillä pistaasipähkinöillä.
Keitin kuitenkin siirapin, johon laitoin Brazil appelsiinimehua, vähän vettä ja sokeria.
Maku oli miehen mielestä vielä parempi kuin ensimmäisellä kerralla.
Minähän en tätä ehtinyt maistamaan ollenkaan, kun se oli jo parempiin suihin mennyt :)


Toisesta osasta taikinaa tein mozzarellakierrettä.
Yhden taikinalevyn reunaan laitetaan mozzarellaa, joka maustetaan suolalla ja pippurilla.
Tämän jälkeen rullataan levy ja asetellaan voideltuun vuokaan.
Aloitin asettelun ulkoreunoista.
Lopuksi koko kierre voidellaan ensin sulalla margariinilla ja sitten vielä kananmunalla.
Mozzarellaa tähän kierteeseen meni 3 palloa ja taikinalevyjä 10 kpl.
Paistoin 180 asteisessa uunissa 35 minuuttia, keskitasolla.

Tästä tuli niin hyvää.
Syötiin tätä salaatin kanssa päiväruokana.
Ensi kerralla testaan kierrettä fetajuustolla.

Tällaisia filoherkkuja tällä kertaa?
Oletko sinä tehnyt filotaikinasta herkkusia?
Maistuisiko jompikumpi herkku sinulle?
Ihanaa uutta viikkoa ja alkavaa marraskuuta teille kaikille <3




14 kommenttia:

  1. Täytyisi testata. Tuo mozzarellaversio kuulostaa todella herkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se oli suussa sulavan herkullista. Mukavaa sunnuntaita sinulle Minna <3

      Poista
  2. En ole KOSKAAN kokeillut filoa, mutta nyt täytyy ryhdistäytyä, olisiko feta-pinaatti täyte jotain? Iloa viikkoon Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feta-pinaattitäyte on aina hyvää, joten kannattaa testata sillä :)
      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Taru <3

      Poista
  3. En ole koskaan kokeillut laita lisää ohjeita haluan kokeilla ainakin suolasta. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Minä innostuin aikoinaan filotaikinasta siksi, kun mies tekee siihen aina kana-juustopasteijoita.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle Nila <3

      Poista
  4. Herkullisen näköistä - omnomnom! En ole käyttänyt filotaikinaa koskaan mutta ehkä pitäisi. Olen kyllä syönyt filotaikinasta tehtyjä leivonnaisia jossain reissussa. Kivaa loppuviikkoa Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualla filotaikinan käyttö taitaa olla yleisempää kuin meillä täällä Suomessa. Me taas käytämme enemmän lehti- ja voitaikinoita.
      Herkkuisaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

      Poista
  5. Varmasti herkullista! Minulle maistuisi molemmat versiot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla minun pitää olla nopeampi, että ehdin maistaa myös tuota makeaa versiota :)
      Kivaa sunnuntaita sinulle Tarja <3

      Poista
  6. En ole koskaan tehnyt mitään filotaikinasta, syönyt tosin kyllä ja on ollut todella hyvää. Pitäisi kyllä kokeilla ja tähän sopisi varmasti perinteiset tonnikala creme bonjour valkosipuli sörsselssön tai pinaattifeta. Nam. Tuli nälkä nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachid tosiaan tekee näihin ne kana-juustopasteijat, joista olen varmasti sinullekin selittänyt. Tonnari ja feta-pinaatti varmasti olisivat hyviä täytteitä myös.
      Kivaa alkavaa viikkoa sulle Tiiuli <3

      Poista
  7. Mä kyllä Kreikassa ollessa syön filotaikinaruokia mielelläni, mut en ole tainnut ikinä kotona tehdä siitä mitään. Pakko varmaan korjata tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikassahan filotaikinaa käytetään feta-juustotäytteen kanssa ja muistan jotain baklavankin tyylistä siellä syöneeni. Testaamaan vaan reippaasti :)
      Kivaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

      Poista