maanantai 24. lokakuuta 2022

Karkkilassa lokakuussa 2022

 




Viikonloppu Karkkilassa oli taas kuin lomamatkalla olisi ollut.
Pidin perjantain jo vuosilomaa ja pääsin valmistautumaan viikonlopun viettoon rauhassa.
Meillä ei ollut mitään valmista suunnitteilla, mutta perjantaina vanhempi kummityttöni kertoi Salon Halikossa olevasta kurpitsapellosta, joka olisi auki enää vain viikonlopun ajan.
Päätimme lähteä lauantaina siis Saloon ja käväistä kurpitsojen lisäksi myös muutamalla kirpputorilla.
Yksi suosikkikirppareistanihan sijaitsee Salossa, nimittäin Radiokirppis.
Salon kirppareilta tein muutaman löydön, niistä lisää myöhemmin.

Perjantai-ilta meni saunoessa ja leffaa katsoessa sekä rupatellessa.
Unohdin ihan ottaa meidän nachopellistäkin kuvan :)

Lauantaina lähdimme liikenteeseen sen verran ajoissa, että kirppiskierroksen jälkeen, ennen kurpitsapeltoa, piti käydä syömässä.
Päädyttiin vakkaripaikkaan, Rhodos nimiseen pizza- ja kebab-ravintolaan.
Ravintola löytyy torin kupeesta osoitteesta:
 Horninkatu 15, 24100 Salo

Alemmassa kuvassa vielä meidän päivällinen lauantailta.
Paahtopaistia, salaattia ja itsetehtyjä valkosipuliperunoita...nam!


Kurpitsapellolla napsin paljon kuvia ja ajattelin niitä teille esitellä vielä erillisessä postauksessa.
Tässä kuvassa kurpitsojen lisäksi ihastuttaa kaunis syystaivas.


Kurpitsapellolta sai ostaa kotiinkin kurpitsoja.
Niitä oli myynnissä valmiiksi kaiverrettuina sekä kokonaisina.
Mia osti kolme kurpitsaa, joista  nuorempi kummityttö maalasi valkoisen.
Aika hauskan näköinen vai mitä?


Mian lapset vielä kaiversivat nämä kurpitsat.
Toisen kurpitsan sisään laitettiin silmävalot.
Upeita vai mitä?

Minäkin ostin kolme kurpitsaa kotiin, mutta ne olivat pienempiä ja aion pitää ne vain koristeina.
Minulla oli myös Lidl:stä ostettu vähän isompi kurpitsa, jonka kaiversin kotia koristamaan.
Laittelen omista kurpitsoistani kuvia myöhemmin.


Sunnuntaiaamuna Mia teki vielä munakasvohvelit meille aamupalaksi.
Oli älyttömän hyvää ja täyttävää.
Sitten olikin aika palata takaisin kotiin!

Ihana viikonloppu taas takana.
Aina yhtä kivaa viettää aikaa oman ystävän kanssa <3
Mitä sinä puuhastelit viikonloppuna?
Kaunista uutta viikkoa kaikille <3



20 kommenttia:

  1. Halikon kurpitsapelloilla todella moni kävi viikonloppuna. Minäkin oli aika lähellä, 40 kilometrin päässä. Sammatissa, mutta ei tullut lähdettyä tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ajelimme Sammatin läpi Karkkilaan ja muistelimme niitä aikoja, kun lapset olivat pieniä ja saatoimme olla siellä mökillä viikonkin kerrallaan. Ihania aikoja.
      Kivaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  2. Karkkilapostaukset ovat kyllä ihan parhaita, rakastan. Teidän herkut, menot ja kirppislöydöt. Mutta kerro vielä mitä ovat munakasvohvelit? Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia tosiaan laittoi vaan kananmunia ja juustoraastetta sekaisin ja paistoi sitten näitä vohveleita meille tuosta seoksesta. Mausteina suola ja pippuri.
      Iloa sinunkin viikkoosi <3

      Poista
  3. Taas herkuttelitte niin että vesi herahti kielelle kun täällä kuviasi katselen.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tapaamisiin kuuluu aina hyvä ruoka :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  4. Meiltä ei olisi ollut kovin pitkää matkaa kurpitsoja katsomaan mutta en edes tiennyt tällaisesta no ehkä toisella kertaa. Kovin oli annokset hyvän näköisiä ja mukavaa piipahtaa uudelleen samoissa paikoissa jos on hyväksi havaittu saa ainakin rahoille vastiketta. Lapsen lapset olivat yökylässä joten vipinää riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina Salossa käydessä mennään tosiaan tuohon kebab-ravintolaan ja käydään samoilla kirppareilla. Minä näin videoita tuosta tapahtumasta instagramissa ja tik tokissa ja oli kyllä kiva itsekin päästä sinne visiitille.
      Mukavaa viikkoa sinulle Nila <3

      Poista
  5. Oikea lahja tuommoinen ystävä jonka luona kyläilet rentoutumassa. Teillä näyttää aina olevan niin mukavaa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme tosiaan Mian kanssa olleet ystäviä 9 vuotiaista asti, joten hänen kanssaan saan todella olla oma itseni ja se jos mikä on rentouttavaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  6. Herkullinen ja kiva Karkkila viikonloppu taas. Nuo kurpitsat ovat kyllä kivan näköisiä🎃🎃Kivaa viikkoa Outi❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mian perheen kurpitsoista tuli kyllä hauskat :)
      Kivaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  7. Niin ihana teksti jälleen kerran, todella ihanasta vkonlopusta.! 🥰💖 Ehkäpä taas joskus kaupassa pongataan toisemme. 😊👍🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän me vielä törmäillä samoilla kulmilla :)
      Karkkilassa viihdyn kyllä aina <3

      Poista
  8. Ihanilta näyttää taas nuo ruuat :)
    Kivaa viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei näillä reissuilla laihtumaan pääse :) Ruoka ja niiden valmistaminen yhdessä on aina osa vierailua. Kivaa loppuviikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  9. Tuonne kurpitsapellolle olisi joskus kiva lähteä käymään. On vaan meiltä niin pitkä matka. Instassa on ollut paljon kivoja kuvia sieltä. Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on juuri kivaa nykyaikana, kun pääset vierailemaan paikoissa jo kuvien välityksellä <3
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle Marketta <3

      Poista
  10. Karkkila postaukset best. Toi munakasvohveli onkin aivan mahtava idea, enpä ole hoksannut.

    VastaaPoista