torstai 3. marraskuuta 2022

Sisustelua, alekoodeja ja arvonta

 Kaupallinen yhteistyö



Minä sain aivan ihanan yhteistyöehdotuksen Finnodekon omistajalta Inkalta.
Sain valita meidän kotiin sisustustavaroita ja ajattelinkin teille nyt nämä ihanat valintani esitellä.
Viime viikon perjantai oli kuin synttäripäivä minulle.
Pääsin avamaan pakettia, joka oli täynnä valitsemiani ihania sisustustuotteita!

Vähän taustaa ensin Inkan ja minun tutustumisesta sekä tietysti itse Finnodekosta.
Inkaan tutustuin lähihoitajan opintojeni aikana ja siitä on "vasta" 15 vuotta aikaa.
Inka on minua reippaasti nuorempi, mutta jotenkin meillä kyllä klikkasi heti.
En tuntenut itseäni ihan vanhaksi kääkäksi hänen ja muiden nuorten opiskelijoiden keskellä.

Finnodeko on Inkan ja hänen miehensä Iiron vuonna 2020 perustama perheyritys, joka myy kodinsisustukseen ja säilytykseen tarkoin valittuja tuotteita ja huonekaluja. 
Tuotteet koostuvat kotimaisista ja skandinaavisista tuotemerkeistä.
Sivuilta löytyy varmasti kaikenlaisiin koteihin sopivia tuotteita.


Vuosia olen haaveillut, että pääsisin kokeilemaan kalkkimaaleja, mutta aina vaan ne ovat jääneet hankkimatta.
Nyt tähän tuli muutos, minulla on nyt kahta eri sävyä, joilla pääsen maalailemaan ainakin meidän kulahtaneet keittiötikkaat.
 Antique Green on tuon isomman purkin sävy ja pienemmän sävy on Baby rose.
Mukaan tuli tuollaiset sekoitus-/sävytikut sekä metallinen maalipurkin avaaja ja valitsin vielä kunnon maalisiveltimenkin.
Nyt ei sitten muuta kuin maalailuinspistä odottamaan.


Olin ihan onnessani kun löysin tämän maljakon Finnodekon valikoimasta.
Tämä ihanuus on Muurlan kapselimaljakko.
Maljakossa on kaksi osaa, joita säädellään silikonirenkaan avulla.
Mitä korkeammalla rengas on, sitä pidempi maljakosta tulee.
Tykästyin kovasti tuohon mintun sävyyn, se sopii meidän kodin jokaiseen huoneeseen!


Koska meillä on kynttiläkausi ihan täydessä vauhdissa, niin valitsin meille kaksi vaaleanharmaata pöytäkynttilää.
Kynttilöitähän ei koskaan voi olla liikaa.


Eniten tuli nyt valittua tuotteita meidän keittiöön.
Tämä suuri kori oli kuin tehty meidän purkeille, öljylle ja kaikenlaisille kastikkeille :)
Korin päällä myös kaksi saamaani keittiöpyyhettä.
Mies tykkää aina kääriä paistetut leivät keittiöpyyhkeisiin ja minä taas käytän pyyhkeitä suojaamaan taikinakulhoja ja tietysti pitäähän sitä kätensäkin johonkin kuivata.


Punottu kori näkyy tässä kuvassa paremmin kuin tuolla meidän tavaroiden alla :)
Valitsin meille vielä 2 muovista koria, jotka mies keksi laittaa vierekkäin meidän jääkaapin lokeroon.
Nyt saadaan salaattitarpeet ja juustoraasteet yms. siististi näihin koreihin.
Tuntui jopa siltä, että lokeroon mahtuisi enemmän tavaraa nyt korien laiton jälkeen.


Sain myös meidän sohvalle ihanan uuden torkkuhuovan.
Huovan tummansiniset kuviot sopivat mielestäni täydellisesti meidän värikkäiden sohvatyynyjen kanssa yhteen.
Tätäkin postausta kirjoittaessa, on huopa kääritty tiukasti jalkojeni ympärille varpaita lämmittämään.
 

Minä saan jakaa teille lukijoilleni kaksi alekoodia
OUTISLIFE koodilla saat koko valikoimasta, myös ale- ja tilaustuotteista, 15% alennuksen ja koodilla OUTISLIFEPOSTIT saat vielä tuotteille ilmaisen toimituksen.
Koodit ovat voimassa 30.11.2022 asti.
Itse en hyödy näistä koodeista, joten reippaasti vaan klikkailemaan 
FINNODEKON sivuille!

Koodien lisäksi pääsen arpomaan teille Bloomingvillen keittiöpyyhkeen sekä OYOY:n puisen voiveitsen.
Osallistua voit kommentoimalla tätä postaus viimeistään 9.11.2022 klo:23.59 mennessä.
Kerro kommentissa mitä sisustushankintaa olet viimeksi miettinyt teidän kotiin!
Jätä myös kommenttiin sähköpostiosoitteesi, johon voin ottaa yhteyttä, jos arvonnan voitto osuu kohdallesi.

Olipa kiva päästä pitkästä aikaa sisustamaan kotia.
Onko sisustaminen mielestäsi mukavaa puuhaa vai pakollinen paha?
Ei varmasti tarvitse sanoa kumpi olisi minun vastaukseni!
Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille <3



37 kommenttia:

  1. Julisteita :)

    vivica.aurora@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihania tuotteita olet saanut! Olen miettinyt hankkivani sohvatyynyjen päällisiä.
    En laita sähköpostiosoitettani. Yhteyden saa blogin tai facebookin kautta.
    Nauti nyt ihanista sisustustarvikkeista! <3

    VastaaPoista
  3. Valokuviin pitäisi kehyksiä hankkia.
    terhi.ahonen78@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Omakotitaloon muuton myötä sisustaminen on alkanut kiinnostaa enemmän. Viimeksi on pohdinnassa ollut tyynynpäällisiä ja pari tulikin juuri hankittua. Myös joku uusi peitto/huopa olisi kiva.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Torkkupeittoja aion hankkia nyt jouluksi.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  6. Ihana arvonta! Meillä on "pientä pintaremonttia" kahdessa eri osoitteessa. Täällä kotona laminaatit ovat odottamassa, kunhan toinen remppa valmistuu vuoden vaihteeseen mennessä. Remppaillessa on mukava suunnitella uusia sisustusjuttuja. Sisustaminen on tosi, tosi mukavaa muutoinkin. Tekstiilit vaihdan kausittain. Nyt on "välikausitekstiilit", sitten vaihdan joulun ajan tekstiilit jne. Viikonloppuna laitan kuistille talvikauden somisteet ♡

    VastaaPoista
  7. Voihan kääk. Aivan ihana paketti täynnä kaikkea kivaa, kaunista ja käytännöllistä <3. Ja kuva kuvalta seuraaminen tuntui melkeinpä yhtä jännittävältä kuin jos olisin ollut avaamassa pakettia itse.

    Minä olen henkeen ja vereen puuihminen, koska sen parissa olen tehnyt töitä jo 30 vuotta, joten puinen voiveitsi ja kaunis pyyhe kyllä kelpaisi paremmin kuin hyvin, mutta meneepä kenen kotiin tahansa, niin ihan varmasti päätyy käyttöön ja esille.

    Viimeksi olen hankkinut olkkariin verhot ja pitkään on ollut hakusessa matto ja tyynynpäällisiä, mutta en osta ennenkuin tulee täydellisen mieluisat vastaan. Siihen asti mennään vanhoilla ja jo vähän kulahtaneilla.

    Muurlan kapselimaljakko on ollut mietinnässä ja nyt kun esittelit tämän mulle ennestään tuntemattoman pienen yrityksen, aion ihan varmasti käydä kurkkaamassa valikoimat "sillä silmällä", koska arvostan pienyrittäjiä isosti.

    Ihanaa viikonloppua Outi ja kiitos tästä kivasta postauksesta <3

    VastaaPoista
  8. Olen miettinyt sohvatyynyjä, viherkasveja ja uusia verhoja!
    (eve_95@windowslive.com)

    VastaaPoista
  9. Uusi sohva olisi hankintalistalla 😍 hamalainentmatgmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihania tuotteita! Minä rakastan tyynyjä ja koreja, niitä hankkisin työhuoneeseen: maikunblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihania tuotteita, aina tulee kaupoissa hiplattua etenkin noita erilaisia koreja, mutta sitten kuitenkin jäävät ostamatta...

    VastaaPoista
  12. Kasveja ja kynttilöitä laura.e.ahonen @ gmail.com

    VastaaPoista
  13. Uusi lamppu olohuoneeseen :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihania juttuja kyllä! Tarve olisi kaikenlaisille koreille ja laatikoille, jotta saisi tavarat paremmin järjesteltyä.
    -saya
    sayav (a) hotmail.fi

    VastaaPoista
  15. Uudet verhot juuri ostin keittiöön. salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kiitos, kiva postaus jälleen. Tällä hetkellä kiinnostavat eniten säilytyslaatikot sekä kaikenmuotoiset - ja kaiken kokoiset korit. hannele.lang@gmil.com
    - Seijahannele
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Olohuoneen mattoa..

    VastaaPoista
  18. Olohuoneeseen matto.. sefedinikati@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihania sisustus tavaroita olet saanut. Kaikkea pientä tulee aika usein hommattua,nyt ois keittiöön pöytäliinan tarvis.
    tyttiklemetti63@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Uudet verhot keittiöön, sellaiset jouluiset. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihania ja hyödyllisiä tuotteita olet tilannut.
    Uudelle matolle olkkariin olisi tarvetta ainakin.
    heli.heinonen21@outlook.com

    VastaaPoista
  22. Mukana ihanassa arvonnassa. Uutta nojatuolia olen etsinyt olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  23. Uudet sohvatyynyt, päällisineen. @Suviblaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Sisustaminenhan on aivan ihanaa, mutta syö rahaa. Siksi meillä ei näytä kovin harmoniselta, eikä kaikki huonekalut välttämättä mätsää keskenään. En oikein koe että se rahanmeno on tarpeellista :D Tottakai välillä täytyy keksiä jotain piristävää. Verhokaupat ovat odotelleen jo jonkin aikaa :)
    minnak.oriflame@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tyttärelle käytiin ostamassa olohuoneen matto ja aina niin tarpeellisia säilytyskoreja. Samalla sain itselleni pari uutta koriste-esinettä.

    VastaaPoista
  26. Aivan ihania sisustustuotteita olet saanut, Ihania nuo korit, ja tuo Muurlan kapselimaljakko. En ole mukana arvonnassa,välimatkasta johtuen, mutta onnea muille arvontaan, ja sinulle Outi kaunista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  27. Päiväpeitto:) jokinen.sara@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Viimeksi joulujuttuja ja pari uutta sisustustyynyä hankinkin. Keittiöpyyhkeitä katselin, mutta ne jäi vielä hankkimatta :) jos onni suosii, löydät tällä nimimerkillä ig puolelta :)

    VastaaPoista
  29. Olitpa saanut ihania juttuja!<3 Tällä hetkellä ei sisustustarpeita ole, mutta ainahan kotiin mahtuisi muutama sisustustyyny tai torkkupeitto...

    VastaaPoista
  30. Aivan ihania juttuja kaikki ja oon himoinnut just noita Muurlan maljakkoja, siis mikä löytö! Nuo pyöreät tyynyt ovat aivan ihania. En nyt osallistu arvontaan, koska oon sun ystis. <3 Ihanaa sunnuntaita Outi. <3

    VastaaPoista
  31. Sohvatyynyt ja kynttilät. <3 saraana.makela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Sohvapöytä olen harkinnut, pitäisi olla vain kahden vilkkaan lapsen kestävä niin vielä ei ole sopivaa osunut kohdalle😅 satu.valenius@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Uudet verhot🤔Keksisi vain että millaiset..
    lotta.sinisalo123@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Viimeksi uudet tabletit keittiöön. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Uuteen kotiin poikaystävän kanssa muutto ensi viikolla ja olemme etsineet sopivia tauluja sekä sisustustuotteita kuumeisesti netistä ☺️ Alina.timonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Niin ihania juttuja & unelmien yhteistyö! Kävin katsomassa sivuston, liityin "sisäpiiriin" ja siellä oli vaikka mitä ihanaa. Anno Puro luomupyyhkeitä ihastelin ja lasten huoneisiin löytyisi vaikka mitä. Täytyypä tutkia lisää, miten kauan muuten alekoodit ovat voimassa? Ihaninta viikon jatkoa <3

    VastaaPoista