torstai 1. joulukuuta 2022

Töitä, sydämiä ja palautetta

 



Tässäpä kuva työminästä!
Olin menossa hakemaan ruokakärryjä ja oli napattava pakollinen hissiselfie.
Töissä viihdyn joustavissa ja päällä mukavan tuntuisissa vaatteissa.
Isot collaget ja tunikamekot leggareiden kanssa ovat ihan ykkösvalintoja minun hommiin.
Huomenna kuitenkin laitetaan päälle vähän parempaa Seppälää, koska vietämme päiväkodilla itsenäisyyspäivän juhlaa.


Tällä viikolla pääsin tutustumaan kommunikaatiokansioihin ja niiden käyttöön.
Huh miten paljon voikin kuvien avulla parantaa kommunikointia lapsen kanssa, jolla ei ole vielä tarpeeksi sanoja sujuvaan vuorovaikutukseen.
Kansioissa oli kivaa myös se, että sinne saa lisättyä lasta kiinnostavia asioita kuvina.
Voi laittaa lempi ohjelmista kuvia, leluista tai vaikka musiikista.


Eilen olin lasten kanssa muovailemassa.
Olin aika ylpeä itse tekemästäni lumiukosta, josta ei nyt ole kuvaa tähän hätään :)
Kesken muovailun 5v. tyttö nouseen tuoliltaan ja kävelee varovasti luokseni.
"Outi, mä tein sulle sydämen, koska mä tykkään susta!"
Sydänhän siinä suli <3
Lapset, heidän vuoksi tätä työtä jaksaa tehdä.
Heiltä saa aina aitoa palautettakin.
Eilen sain esimerkiksi palautetta kynsistäni, palautteen antoi 3v. poika.
"Mä tykkää tosta ja tosta ja tosta kynsi, ei tykkää tosta ja tosta."
Eli glitterikynnet ja kynnet joissa "timantteja" olivat hyviä, mutta yksiväriset ei olleet ollenkaan hyviä :)

Ensi maanantaina pidänkin vuosilomapäivän, joten pääsen nauttimaan pitkästä viikonlopusta.
Nyt vielä juhlintaa siis töissä tiedossa!
Jotenkin ollut kiva pössis tämän viikon töissä, joten toivon kovasti, että jaksettaisiin samoilla fiiliksillä vetää loppuvuosi.
Usko on kova meidän tiimiä ja koko ryhmää kohtaan <3

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!





14 kommenttia:

  1. Ihanan sydämen sait. Ja tuo kynsiasia oli kanssa kiva. Toivottavasti teille tulee hieno itsenäisyysjuhla ja mukavaa pidennettyä viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin hienot juhlat, todella onnistuivat ihan täydellisesti.
      Mukavaa itsenäisyyspäivää sinulle Kristiina <3

      Poista
  2. Lapset ovat ihania ja heidän suusta kuulee aina totuuden, halusi tahi ei :D Ihanaa pitkää viikonloppua <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :) Lapset ovat brutaalin rehellisiä :)
      Ihanaa itsenäisyyspäivää Taru <3

      Poista
  3. Lasten suustahan se totuus kuuluu ja sinusta näköjään tykätään kovasti. Mukavia fiiliksiä edelleenkin sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tiukka, mutta hassu täti :) Olen onnekas kun lapset kertovat tunteistaan minulle. Minähän tykkään heistä kaikista ihan oikeasti <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin on, työni on silloin erityisen ihanaa kun pääsen viettämään rauhassa aikaa lasten kanssa <3

      Poista
  5. Hihi ihanaa palautetta eli kimallus best! Ihanaa sunnuntaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä pojatkin huomaa aina minun kynnet... niin kun sanotaan, että ei miehet muka huomaa :D
      Ihanaa itsenäisyyspäivää Tiia <3

      Poista