perjantai 3. maaliskuuta 2023

3 x kuukauden kuva

 



Nadine VIA PER ASPERA AD ASTRA blogista pyysi minutkin mukaan 3 x kuukauden kuva haasteeseen.
Haaste on simppeli ja hauska, joten päätin osallistua tähän.
Joka kuukaudelta kerätään 3 valokuvaa, joiden aiheet ovat:
Arkikuva
Kuukauden huippuhetki kuvana
Ei mennyt kuin Strömsössä-kuva

Tässä minn helmikuun kuvani!
Ensimmäinen kuva on hyvinkin arkinen, eli kuvanapsaisu työpaikalta.
Kävin aamusta laittamassa liikuntarataa valmiiksi lapsille ja nappasin valmiista radasta kuvan, että muistan seuraavallakin viikolla, että mitä tuli tehtyä :)


Kuukauden huippuhetkiin kuului tietysti pojan syntymäpäivät, mutta enpä sitä nyt tällä kertaa valinnut haasteeseen.
Haastekuvaksi valikoitui minulle tapahtunut ihana huippuhetki.
Mies toi helmikuussa minulle kaksi kertaa ruusuja ja se jos mikä on ihme :)
Joko olen tehnyt jotain oikein tai mies tehnyt jotain väärin...No ei, vitsi vitsi!
Ensimmäinen ruusukimppu oli valkoinen ja kun se kuihtui, sain tilalle nämä kauniit ja kerrokselliset, syvän punaiset ruusut <3


Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä - kuva löytyi ihan vahingossa.
Mietin, että aika vähän on helmikuussa tullut törttöiltyä, saati sitten napattua törttöilyistä kuvaa, mutta sitten vastaan tuli tämä kuva.
Missä ihmeen vaiheessa olen tällaisen vahinkoräpsyn ottanut?
No aina ei näköjään kuvienkaan otto mene ihan suunnitelmien mukaan :)

Jatkossakin ajattelin jakaa edellisen kuukauden 3 kuvaa seuraavan kuun alussa, joten jatkoa seuraa koko vuodeksi.
Tämän haasteen voi kuka vaan napata mukaansa!
Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille <3



12 kommenttia:

  1. Ruusukuva ihan huippu🌹🌹Ja tuo vika kuva aika kiva oikeastaan.Ihanaa viikonloppua Outi❤️

    VastaaPoista
  2. Kiva haaste ja kauniit ruusut! Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruusut ovat kyllä aivan ihanat <3 Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle Minna <3

      Poista
  3. Ihanat ruusut <3 Mullakin kameran rullasta jos minkälaisia räpsyjä :D Sunnuntaiterkuin Maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan yhtään tiedä, että missä välissä olen tuollaisen kuvan onnistunut itsestäni napsaisemaan :)
      Sunnuntaiterkkuja sinnekin Maikku <3

      Poista
  4. Tosi kiva haaste. Jään odottamaan innolla seuraavia kuukausia.

    Kivaa viikkoa Outi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joten hömppää varmaan tulossa seuraavinakin kuukausina :D
      Kivaa loppuviikkoa sulle Jonna <3

      Poista
  5. Kiitos, että otit haasteen vastaan 💕!
    Kukkia ihan muuten vaan, keskellä arkea, on todellakin huippuhetki. Erityisesti kun sitä ei osaa oottaa.
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmilla kerroilla kun sain kukkia, olin kyllä niin otettu. Olen joskus sanonut Rachidille, että minut on helppo lahjoa, ostaa vaan kukkia :D
      Ihana haaste ja jatkoa seuraa. Mukavaa loppuviikkoa sinulle Nadine <3

      Poista
  6. Minäkin tartuin 3 x kuvaa helmikuusta haasteeseen. Mutta en noita alaotsikoita huomannut :) Kiva haaste. Ja mukavia tapahtumia siellä helmikuussa!
    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä oli osallistuminen vai mitä?
      Saas nähdä mitä maaliskuun kuvat tuovat mukanaan :)
      Aurinkoista kuukautta myös sinulle Tuula <3

      Poista