10 parasta asiaa just nyt, minun tapauksessani 10 parasta asiaa aina.
Tässä on asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tai niiden ajatteleminen tekee minut onnelliseksi.
Tässä on asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tai niiden ajatteleminen tekee minut onnelliseksi.
- Lapset
Lapset menee aina kaiken
edelle ja miksi eivät menisi?
Heistä olen niin
onnellinen.
Olen onnekas kun olen
saanut tulla äidiksi, sekään ei ole aina taattua.
Moni on jäänyt ilman
omaa kääröä, vaikka heistä varmasti olisi tullut ihan mahtavia
äitejä.
Minun lapseni ovat jo
isoja, tytär on 17v ja poika 12v, nyt minulla on sitä omaa aikaakin
jo.
Silloin kuin lapset olivat
pienempiä, en oikeastaan edes kaivannut omaa aikaa.
Oma aika alkoi kun lapset
menivät nukkumaan...tiedän oon vähän outo.
Kovasti olisin vielä
yhden lapsen halunnut, mutta aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.
- Aviomieheni
Elämäni rakkaus, ollut
jo pian 24 vuotta.
Miten se tuntuikaan
erilaiselta tavata hänet, vähän sellainen klik-fiilis, tässä se
nyt on, minun tuleva puolisoni ja lasteni isä.
Rakastuin mieheni
huumorintajuun ja no, olihan hän mielestäni hyvännäköinen (ja on
toki edelleen).
Olen vieläkin todella
rakastunut häneen, perhoset lentelee edelleen mahassa.
Hänessä on vain sitä
jotain.
Onneksi me löysimme
toisemme, onneksi hän päätti tulla Suomeen ja onneksi juuri samaan
aikaan hänen teki mieli kahvia, kun minä olin teetä juomassa
Forumin kahvilassa. Thank you destiny <3
- Äiti
Oma rakas äitini on yksi
elämäni tärkeimmistä henkilöistä edelleen.
Äidin halaus ja rakkaus
tuntuvat vieläkin niin hyviltä.
Näin aikuisena se
yhteinen aika oman äidin kanssa on muodostunut todella tärkeäksi.
On mahtavaa viettää
lyhennyspäivää äidin kanssa shoppailemalla ja kahvittelemalla.
Saa rauhassa jutella
kaikesta.
Meillä on äidin kanssa
ollut aina hyvät välit, äidille on voinut aina kertoa mikä vaivaa
tai mistä olen hurjan onnellinen.
Äidin kanssa soitellaan
päivittäin ja lähetellää kuvia whatsapp:ssa :)
Äiti on ihana <3
- Isi
Oman isäni menetin pian 3
vuotta sitten.
Huomaan kaipaavani häntä
kuitenkin usein.
Kuulostan välillä
häneltä ja näytän myös :)
Hänen muistelunsa tuo hymyn huulille.
Meidän isi oli hyvä
fiksailemaan asioita, pyörät korjattiin yhdessä, seinille saatiin
hyllyt sun muut nopeasti ja lapset eivät jääneet koskaan ilman
vappupalloja tai pääsiäismunia.
Isän kanssa suhde muuttui
erilaiseksi, äidin ja isän eron jälkeen, mutta rakkaus omaan isään
ei koskaan kuitenkaan kadonnut.
Oli tärkeää saada olla
isän kanssa ihan sinne viimeiseen henkäykseen asti.
- Koti
Tykkään kovasti meidän
kodista.
Asumme vuokralla kaksikerroksisessa paritalossa.
Meillä on pieni oma piha,
jota tykkään laitella aina kesäisin.
Kodissa tärkeää on
kotoisuus ja se, että koti kestää elämistä.
Se tunne kun tulet
totaalisen väsyneenä töistä kotiin ja avaat kodin ulko-oven ja
aaaahhh, koti (tiedätte varmasti tämän tunteen).
- Tuunailu/askartelu/ompelu ym. touhuilu
Nämä ovat keinoja,
joilla saan pään nollattua.
On ihanaa kaivaa vaikka se
askartelupussukka keittiön pöydälle ja suunnitella mitä tekisi.
Kun työ lähtee
rullaamaan, unohtuvat huoletkin hyvin äkkiä.
Nämä olivat keinoja,
joita aloin aktiivisesti käyttää isäni kuoleman jälkeen.
Toisilla se on liikunta,
joillain kokkaus, minulla se on näpertely :)
- Bloggaaminen
Tästä on tullut yhä
vain tärkeämpi osa minua.
Huomaan miten mukavaa on
jakaa teille osa itsestäni.
Olen aina ollut
sosiaalinen luonne ja tämä on oikein hyvä tapa tuoda sitä
sosiaalisuutta esille.
Täällä saan myös
päättää mitä kerron ja miten sen kerron.
Kommenttinne tuovat suurta
iloa ja huomaan, että minun juttujani tykätään lukea.
Eipä sitä voisi paljon
enempää toivoa.
- Siskoni/Ystävät
Minulla on aivan ihania
ystäviä, joista yksi sattuu olemaan myös pikkusiskoni.
Osan olen tuntenut ihan
lapsuudesta asti ja osa on hyvinkin tuoreita tapauksia.
Nautin ajasta ystävieni
kanssa, välillä sitä aikaa vain saisi olla vähän enemmän.
Olen hirmuisen huono
lähtemään minnekkään, mutta meille on aina saanut tulla.
On ihanaa tietää, että
on aina ihmisiä, jotka ehtivät kuuntelemaan huoliani ja vain
olemaan tukena ja tykkäävät minusta juuri tällaisena kuin olen.
Pikkusiskoni kanssa ollaan
tietenkin koettu eniten ja olen kiitollinen siitä, että juuri hän
on minun siskoni <3
Sisko ja ystävät ovat
elämän suola.
- Musiikki
Rakastan musiikkia, sen
soittamista ja kuuntelua.
Musiikki sopii
tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Miettikääpä esimerkiksi
elokuvia ilman musiikkia...vähänkö olisi tylsiä.
Musiikki auttaa iloissa ja
suruissa.
Musiikki laittaa sinut
liikkeeseen.
Musiikin avulla voi jopa
opettaa asioita.
Musiikki voi aiheuttaa suuria tunteita, viedä sinut uudestaan aiemmin kokemaasi tapahtumaan
tai tunnetilaan.
Olen soittanut pianoa 9
vuotiaasta lähtien ja tänä vuonna sain pianon omaan kotiin.
Naapurit joutuvat nyt
kuuntelemaan pari kertaa viikossa minun soitteluani.
- Työ
Valmistuin lähihoitajaksi
2008 ja erikoistuin lapsiin ja nuoriin.
Olen työskennellyt
päiväkodissa, varahenkilönä (juossut paikasta toiseen) ja
ryhmäperhepäiväkodissa.
Nykyisessä työpaikassani
olen työskennellyt kohta 4 vuotta.
Olen nyt sellaisessa
yksikössä töissä, minne olen aina halunnut.
Tilat ovat ihanat, lapset
ovat suloisia ja työkavereiksi en voisi parempia naisia saada.
Haastavaa työ on toki,
koko ajan vain haastavampaa.
Rakastan työskentelyä
lasten kanssa, heidän kanssaan saa olla myös oma itsensä.
Haasteista en nyt voi
enempää kertoa, vaitiolovelvollisuus painaa :)
Tässä minun kymmenen
asiaa, joista olen onnellinen.
Haastan mukaan
ja
Ihana postaus ja samanlaisia aatoksia täällä. Vain yksi kymmenestä unohtui, eli Sinä, ihanan Outi <3
VastaaPoistaNo äiti-ihmisenä sitä tuppaa usein itsensä unohtamaan :D
PoistaIhanaa nähdä sut tänään <3
Kiitos haasteesta, tämä on tähän hetkeen oivallista pohdittavaa... :)
VastaaPoistaKiva jos otat haasteen vastaan :)
PoistaMukavaa viikonloppua!
Näistä kaikista asioistahan se onnellisuus koostuu :D . Ja mä olen erittäin onnekas saadessani kutsua sua Ystäväkseni, BF.Mä oonkin monesti miettinyt millainen mun elämä olisi ilman sua,mehän ollaan "siamilaiset kaksoset" ( sisäpiirin juttu ) :D . Love you <3
VastaaPoistaSiskokset eri vanhemmista :)
PoistaIhana postaus :) Musiikki on mullekkin tärketä, enää en ite soita mitään mutta musiikkia kuuntelen kyllä paljon :)
VastaaPoistaFiiliksen nostattajana musiikki toimii kyllä niin hyvin :)
PoistaIhana postaus! Meillä on paljon samaa. Itsekin olen lanu-lähäri, työni on perhetyöntekijä Stadilla.
VastaaPoistaMeitä lähäreitä on paljon täällä blogimaailmassa :)
PoistaTulipas tätä lukiessani mieleeni, että tämän kesän tavoitteeksi otan tehdä hiekkakakkuja! Niiden aika kun on ollut ohi jo kauan. Nyt on otettava asiakseen ihan. ;)
VastaaPoistaMä tein just perjantaina oikein hiekkakakku kylän...se on mukavaa puuhaa myös :)
PoistaIhania juttuja! <3 Mukavaa sunnuntain jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Katja kivasta haasteesta!
PoistaIhania vastauksia, näistä huokuu sun sydämellisyys <3 Ja kiitos haasteesta, mää sitten tykkään näistä :) Justiinsa nyt mut tekee onnelliseksi kun mies vei ruohonleikkurin piiloon :D Meidän p*****naapuri on viimeiset kaksi vuotta ajellut nurmikkonsa meidän leikkurilla ja meidän bensoilla. Eihän se nyt tietysti vie kun lusikallisen ainetta, mutta kyllä ne tipatkin pitää käydä huoltsikalta hakemassa :D
VastaaPoistaOnpa törkee tyyppi, ihan oikein piilottaa se kone. Hitsin p**kanaapuri ☆
Poista