lauantai 30. toukokuuta 2015

Kyltti puutarhaan



Sain ystävältäni (joka sattuu olemaan myös työkaverini) muutamia lautoja, jotka olivat löytyneet hänen perheensä kesämökin alta.
Heti piti päästä kylttiä laudoista tekemään.
Päätin tehdä kyltin ystävälleni lahjaksi, koska häneltä tämän päämateriaalin kuitenkin sain.

Pientä taustatyötä tein ja onneksi meillä on hyvin samanlainen maku, joten luotin vain omaan makuuni tässäkin hommassa.

Avuksi sain, että kyltti olisi kiva valkoisena ja tekstissä voisi olla jotain puutarhasta, koska kyltti olisi menossa katetulle terassille.

Eipä muuta kun tuumasta toimeen.


Varmasti pitää tehdä yksi kyltti ihan tällaisen luonnollisen värisenä myös.
Vanha lauta on ihanan värinen.


Mustalla musteella kirjaimia leimasin lautaan.


Perhoset olin aiemmin leikannut talteen vanhasta kesäkirjeestä.


Enjoy your garden - Nauti puutarhastasi.
Sitähän se on, nauttimista.
Istut omalla terassilla ja ihailet vihreää ruohoa ja kukkivia kukkia.
Nautit kaikista kesän tuoksuista. 


Perhosia lentelee puutarhassa ja niiden seuraaminen on rauhoittavaa.


Kiinnitin laudan kumpaankin päähän verhovaijerin koukut. 
Pujotin juuttanarun koukun läpi ja pyöritin satiininauhaa juuttinarun ympärille.
Nyt kyltin saa ripustettu seinälle.


Tässä se nyt on ystävän terassin seinällä.
Olen jotenkin aina kovin otettu siitä, että minun tekeleet laitetaan näkyville paikoille ja niistä oikeasti tykätään.
Ehkäpä sitä vielä joku päivä voi myöntää, että ihan hienon jutunhan minä tein :)

Mitäs tykkäätte tällaisesta puutarha kyltistä?

Oikein ihanaa lauantaita ja onnea kaikille koulunsa päättäville ja valmistuville.
Hyvää lomaa lomalaisille.
Itse vielä porskutan 4 viikkoa töissä.





27 kommenttia:

  1. Suloinen. sopisi hyvin puutarhavajan seinälle. Vaan kun ei ole edes pihaplänttiä.
    Huomasithan sen arvontamainokseni sisällön olevan facebookissa. Blogiarvontaan löytyy linkki contest - väliotsikon takaa.

    VastaaPoista
  2. Tuli niin söpö! Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
  3. No voihan. Taidat sinäkin olla sen verran kekseliäs, että etköhän saa kivan lahjan aikaiseksi kuitenkin.
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  4. Tulipas todella söpö kyltti! Kaunis :)

    VastaaPoista
  5. Ihana! Mahtavaa ja aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos jälleen inspiraatiosta - olet kyllä supertaitava! Sain taas idistä vastaavaan merihenkiseen toteutukseen : )

    VastaaPoista
  7. Hei tuostahan tuli tosi kiva! Tästä muistinkin, että minun piti tehdä omalle laatikkokasvatuksille kyltit! Kiitos muistutuksesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tästä postauksesta paljon apua useammalle. Kannatti selkeästi tehdä tämä kyltti :)

      Poista
  8. No tykkään, oikein kovasti :) Ja komennan sua nostamaan nenän ylpeästi pystyyn ja sanomaan "Ihan itse tein!"

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, että käsityötä arvostetaan, toisaalta noin kaunis kyltti sopii vaikka paraatipaikalle :)

    VastaaPoista