sunnuntai 27. elokuuta 2017

Espoo



Minä olen espoolainen henkeen ja vereen.
Kovasti yritin asua toisaalla, mutta Espoo on aina ollut paikka, jossa tunnen eniten olevani kotona.
Jokaisella on varmasti paikka, jossa tuntee olonsa kotoisimmaksi.
Minulle se on Latokaski.
Asun nyt kodissa, joka on sanan varsinaisessa merkityksessä, kivenheiton päässä rakkaimmasta lapsuudenkodistani.
Kodista, josta muutin Rachidin kanssa omaan kotiin.
Kun asetuimme tähän kotiin, sanoinkin Rachidille, että en halua enää muuttaa tältä alueelta pois.
Minä olen nyt kotona!


Perjantaina alkoi Espoo-päivän juhlinnat, jotka jatkuvat vielä koko tämän sunnuntainkin.
Kesä huipentuu yhteiseen kaupunkijuhlaan elokuun viimeisenä viikonloppuna. 
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kaupunkitapahtumat levittäytyvät eri puolille Espoota kolmen päivän ajan perjantaista sunnuntaihin 25.-27. elokuuta. 
Tule mukaan toteuttamaan suurta ja ikimuistoista kaupunkijuhlaa joko tapahtumatuottajana tai osallistumalla monipuoliseen ohjelmaan. 
Mukana on jo ennätyksellisesti yli 200 tapahtumaa ja kaikkiin on vapaa pääsy. 
Vietetään yhdessä kesän ihanin viikonloppu!

Lisää Espoo-päivän tapahtumista voit lukea  TÄÄLTÄ!


Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!


39 kommenttia:

  1. Espoo on mukava paikka. Hieman ollaan katseltu uutta ja isompaa kotia meille ja voipi olla, että Espoo yksi vaihtoehto 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin kivoja ehdotuksia, jos päätätte miettiä Espoota uudeksi kotikaupungiksi.

      Poista
  2. Minä sanoin aikoinani kun tällä nykyisellä asuinpaikkakunnallani kävin talouskoulua, että koskaan en enää tänne muuta...no niin, 22vuotta olen nyt samaisella paikkakunnalla asunut. Ollaan kyllä joskus mietitty muuttoa muuallekin. Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti on siellä, missä tuntuu hyvältä olla!
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Marita <3

      Poista
  3. Minä olen aina ihan pihalla Espoossa :) Aivan ihanaa asua paikassa, jossa oikeasti viihtyy ja voi kutsua omaksi paikakseen. Tärkeitä asioita elämässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoo on vähän sellainen, seuraavasta oikeelle, sitten vasemmalle ja taas oikeelle :) Todella tärkeitä asioita, se on totta.

      Poista
  4. Kivaa että olet löytänyt kotisi. Espoo on kaunis kaupunki. Mukavaa juhlintaa ja sunnuntai päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa on paljon tosi kauniita paikkoja.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Marja <3

      Poista
  5. Myös nykyisenä latokaskelaisena on sanottava, että tämä on ihanan rauhallinen asuinalue <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen ja kaikki tarpeellinen on lähellä. Latokaski <3

      Poista
  6. Espoosta on kotoisin meidän kissavauva Jesse, joten tärkeä paikka 😉

    VastaaPoista
  7. Espoosta löytyvät Suomen parhaimmat kauppakeskukset mm. iso Omena : )Espoo-päivien tunnelmaa kävimme aistimassa Tapiolan Street food karnevaalissa. Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso Omena on kyllä mahtis paikka, nyt varsinkin kun laajennus saatiin valmiiksi.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Heli <3

      Poista
  8. Latokaski on aivan ihana paikka ja Espoo muutenkin pullollaan toinen toistaan ihanampi paikkoja. Olen itse Helsinkiläinen ja vallan kuudennen polven töölöläinen ja nyt olen syrjähyppäillyt aika moneen paikkaan ja myös katkaissut tuon töölö-ketjun omien lasten asuessa toisaalla. Porvoo on minulle minikaupunki ja olenkin huomannut, että sydän haikailee moneenkin paikkaan, eli vaikka vannon Helsingin nimeen, myös sydän sykkii Porvoolle, Riialle ja Jurmalalle. On tämä haastavaa, kun ei voi olla kotia joka paikassa.

    Muiskuja päivään Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ystäväni on aivan helsinkiläinen, Töölö on hänellekin se ykköspaikka.
      Ollappa rahaa niin paljon, että saisi muutaman asunnon sinne ja tänne. Minulla olisi silloin asunto sekä Espoossa, että Karkkilassa :)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa ja haleja Tiia <3

      Poista
  9. Espoo on ❤️
    Ei ole oma kotikaupunki, mutta käydään siellä usein, kun miehen pojan perhe asuu siellä.
    Ihanaa sunnuntaita, Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoo on kyllä ihan <3
      Asuuko punahiuksinen prinsessa Espoossa?

      Poista
  10. Minä olen syntynyt Latokaskessa, mutta 3 kk ikäisenä muuttanut sitten Tampereelle. Koen kyllä olevani vahvasti Pirkkalalainen, Espoo on jäänyt minulle vieraaksi vaikka syntymäpaikka onkin.
    Mutta minustakin on tärkeää, että jokaisella on paikka jossa kokee olevansa kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olit niin pieni kun muutitte, joten olet varmasti Pirkkalainen. Meidän molemmat lapset ovat syntyneet Helsingissä, mutta kokevat silti olevansa espoolaisia. Muutimme Espooseen kun poika oli 2 ja tytär 7.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Taina <3

      Poista
  11. Minä olen muualta muuttanut mutta suurimman osan elämästä Espoossa asunut ja tämä on vaan ihan paras <3

    Ihanaa iltaa Outi <3

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, että asuu paikassa minkä tuntee oikeasti kodiksi. <3 Kivaa uutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä oikeasti mukava tunne.
      Ihana viikkoa sinulle Outi ❤️

      Poista
  13. Olen asunus Espoossa lähes koko ikäni. Kun Espooseen muutettiin olin 6v ja parikymppisenä asuin muutamia vuosia Etelä-Haagassa ja sitten taas palasin Espooseen. Meillä on täällä kaikki! Meri, metsä, luonto ja kivoja asuinpaikkoja. I love my Espoo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asuttiin melkein 4 vuotta Pohjois-Haagassa ja 7 vuotta Konalassa, oli kyllä ihanaa näiden vuosien jälkeen päästä takaisin kotiin, Espooseen!
      I ❤️ Espoo!

      Poista
  14. Espoossa on kaikki mitä tarvitseekin olla. Tervetuloa vaan tänne!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että saat asua mieluisassa paikassa. Myös meille on löytynyt sopiva koti mieluisalta alueelta. Ihanaa yhteisöllisyyttä ja hyvä sijainti.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän koti onkin ihana. Meidän poika haluaisi sellaiset pelitilat myös omalle pihalle.
      Mukavaa viikkoa Minna <3

      Poista
  16. Kyllä vain! Punahiuksinen prinsessa asuu Espoossa. Ja viihtyy hyvin niinkuin koko perhekin.
    Sinulla on Outi hyvä muisti ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsessan nimenkin satun muistamaan, mutta en ollut varma, että saako sitä mainita. Hän on niin ihana, että hyvin on jäänyt mieleen <3

      Poista
  17. Koti on siellä missä <3 ja sielu voivat hyvin. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Sielunkin pitää voida hyvin. Ihanaa viikkoa myös sinulle Marina ja toivottavasti ei se tauti iske kovasti päälle sinulla.

      Poista
  18. Espoo on minulle melko vieras paikka. Mutta kiva kun sinä olet löytänyt sieltä oman kodin sekä myös teidän koko perhe.
    Kiva kun noita Suomi 100 tapahtumia pidetään siellä sun täällä.
    Minäkin olen osallistunut jo muutamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juhlavuosi rakkaalla kotimaalla. Kyllä sitä vähän pitääkin juhlistaa.
      Mukavaa viikkoa Tuija <3

      Poista