maanantai 21. elokuuta 2017

Taulusta laukku



Sain työkaveriltani Tiinalta kivan värikkään öljymaalauksen.
Maalauksella ei ollut rahallista arvoa ja sen sai kuulemma surutta pistää pilkkeeksi.
Enhän minä sitä rikkomaan käynyt, tai oikeastaan kävin.
Kuorin taulupohjasta irti vain päällimmäisen kerroksen.

  
Rapsuttelin toiselta puolelta irti paperia niin paljon kun pystyin.


Teippasin koko sisäpuolen leveällä teipillä.


Ompelin taulun reunat saumurilla.
Ihan kun ompelisi paksua kangasta, tai sitähän tämä taitaa ollakin.
Saumurilla ompelu sai myös teipatun sisäosan asettumaan paikoilleen.


Vetoketjun ompelu oli vähän haastavaa tuon materiaalin vuoksi, mutta siinäkin onnistuin menettämättä hermojani.

  
Voi miten kiva tästä tuli, vaikka itse sanonkin.
Tämä taulu sopii täydellisesti tablettilaukuksi.


Laukusta tuli sen verran suuri, että tabletin lisäksi laukkuun mahtuu hyvin myös laturi ja vaikka kuulokkeet.
Kiitos Tiina taulusta :)

Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!



47 kommenttia:

  1. Upea idea! Tällaista toteutusta en ole koskaan aiemmin nähnyt.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nähnyt yhdessä Tanskalaisessa ohjelmassa, miten maalauksista tehtiin kauppakasseja, mutta siinä ei tarvinnut irroittaa kun pingotettu kangas puureunoista. Tämä oli vähän haastavampaa ja lisäksi taistelin vielä tuon vetoketjunkin tähän.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Piiuli!

      Poista
  2. Siitä tuli ihana! 💚
    Ootpa sä kekseliäs!
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Vau, hieno laukku tuli. Ei tule samanlaista vastaan. Kivaa viikkoa, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan tule samanlaista vastaan, se on varmaa.
      Kivaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  4. Vau!! Hitokseen hieno idea, menee muistiin ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä, että idea lähtee kiertoon.
      Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  5. Siis mikä idea VAU!Tarjoa ihmeessä jonnekin lehteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, mikä lehti nyt tällaisen huolisi. Ihana sinä <3

      Poista
  6. Siitä tuli tosi hieno. Kukatkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin taulussa.
    Minäkin löysin roskiksesta ristipistotaulun ja meinaan tehdä siitä laukun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou wau, ehdottamasti sitten laitat kuvia blogiin, että pääsen näkemään sinun uuden laukkusi.
      Ihanaa maanantai-iltaa Sude <3

      Poista
  7. No oho, kyllä sulla taas välähti! Hieno idea :)

    VastaaPoista
  8. Musta tosta tuli megaihana ja ihailin kuvaa jo aamulla instassa. :) Mieletön tuunaus. Ihquisaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosta kyllä tuli tosi ihqu <3
      Ihanaa maanantai-iltaa Tiia <3

      Poista
  9. No nyt tuli uniikki ja makea meikkipussi tai iltalaukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos nyt vaan tabletin kuljetuksessa käytän :)
      Ihanaa alkuviikkoa Jonna <3

      Poista
  10. Jopas jotakin. Ei olisi pieneen mieleenikään tullut, että tauluista voi saada aikaiseksi jotain näin hienoa. Olet sä vaan aika ideapankki Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin en voi ideaa omakseni sanoa. Näin siis yhden Tanskalaisen ohjelman, jossa ommeltiin maalauksista kauppakasseja. Muistin sen kun sain tämän taulun. Minä vain vein sitä ideaa vähän pidemmälle :)
      Ihanaa viikkoa sulle Jani <3

      Poista
  11. Ihan uskomaton keksintö Outi!! Ei olis kuuna päivänä tullut mulle mieleen, mutta oikeastaan en yhtään ihmettele, että just sulle tuli. Ei mahda sun idealaarissa olla pohjaa ollenkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä pari kertaa tullut pohja vastaan :)
      Kiitos ihanista kehuista Annukka!

      Poista
  12. Sä olet kyllä ihan ÄSSÄ luovuudessa!!! Olen sanaton ja ihailen täällä kotona sängyssä (kun flunssakuumeessa) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pois tollaiset flunssat kuumeineen hus heti!
      Parane pian Taru <3

      Poista
  13. Mieletön idea, yks sun parhaistaaa, mitä mä tiiän.
    Ja voi ottaa heti käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä tosiaan tuli heti käyttöön. Kiitos Pia ihanasta kommentistasi.

      Poista
  14. Tämä ei olisi kyllä ihan ensimmäisenä tullut mieleen, uskomaton !

    VastaaPoista
  15. Mahtava idea, hieno laukku ja hyvä kun mahtuu laturikin mukaan.
    Mä otan aina laturin mukaan, varmuuden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laturi pitää aina ottaa ja kuulokkeet mulla myös mukana, en sitten häiritse ohjelmien katselullani muita.
      Mukavaa alkuviikkoa Tuija <3

      Poista
  16. Onpa kekseliäs ja uniikki tablettilaukku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämä todella on ja ihanaa kun sain sen heti käyttöön.

      Poista
  17. Kiitos tuhannesti Satu. Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  18. Wau mikä idea! Kaunis lopputulos ja varmasti ihan uniikki. Ei tule toista samanlaista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan uniikkikappale tämä on. Minusta oli kiva tehdä vähän jotain erikoista, joka kuitenkin tulee heti käyttöön.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Johanna!

      Poista
  19. Todella upea! Voisiko pinnan vielä suojata jollain? Vai pysyykö öljyväri hyvin pinnassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on toistaiseksi pysynyt pinnassa. Tokihan päällisen voi vaikka vahata tai päällystää läpinäkyvällä muovilla ennen ompelua.

      Poista