lauantai 5. elokuuta 2017

Solmiot solmussa



Olen vihdoinkin oppinut, miten solmio solmitaan.
Opin tämän taidon Youtubesta, kun näin videon, jossa teinipoika opettelee tätä taitoa tanssiaisia varten.
Minun mieheni ei viihdy solmio kaulassa, se kun kuristaa häntä niin vietävästi.
Meidän koko perhe on tällaisia, että kaikki liian ylös kaulalle nousevat vaatteet kuristaa, ahistaa ja paniikki iskee.

Menin pitkästä aikaa käymään Espoon Kontissa.
Siellä oltiinkin tehty kivoja muutoksia sisustuksessa, suurin muutos näkyi vaatepuolella.
Muutaman jutun nappasin taas mukaan askartelupuolelta ja tulipa tuota ostettua myös kolme solmiota.
Solmioista tein jotain ihan muuta kuin mihin ne on tarkoitettu.


Kivoja solmioita löysinkin, eikä hintakaan päätä pakottanut.
Kolme solmiota eurolla.


Joko tästä arvaatte mitä aion solmioista tehdä?


Solmiot ovat valmiiksi auki kummastakin päästä kangasta.
Ompelin saumurilla umpeen solmion kapeamman pään.
Pujotin kaksinkertaisen  (valmiiksi mitatun) rautalangan solmion sisään.
Leikkasin ylimääräisen osan solmiota pois ja taas suraus saumurilla.


Kyllä vain, tein itselleni lisää pantoja.
Innostuin niin tekemästäni raitapannasta, että tällä mallilla piti tehdä uusia pantoja lisää.


Tästä mustasta pannasta tuli aika juhlava.


Tämän pannan kuvio on ehdoton suosikkini.


Tähän vaaleimpaan pantaan tein isoimman rusetin.
Edullista, hauskaa ja nopeaa puuhaa, taas kerran!

Mitä mieltä tällaisista pannoista?
Mikä näistä kolmesta on sinun suosikkisi?
Oletko sinä käyttänyt solmioita muuhunkin kun niiden oikeaan tarkoitukseen?

Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3



32 kommenttia:

  1. Olipa hauska idea taas kerran! Mukavaa viikonloppua💚

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska idea ja noitahan saa sitten vaihdettua mieltymysten mukaan vaikka vkon jokaiselle päivälle omansa, kun tekee tarpeeksi valmiiksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vielä lisää ja on pantoja viinon tarpeiksi.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jonna ❤️

      Poista
  3. Eikä, noihan on aivan upeita! Pistät bisneksen pystyyn ja alat myymään noita! 👍👍👍

    VastaaPoista
  4. Kivat pannat. Eipä uskoisi solmioksi alkujaan. Mä en ole oppinut solmion tekoa, ja aina pitää tehdä ohjevideon perusteella. Onneksi Aleksi osaa sen homman :) Meikäläinen on ihan rättipoikki, kun siskon tyttö menee naimisiin tänään ja viimeiset päivät menneet häähulinassa. On taiteltu servettejä ja täytetty pikkuleipiä jne. Hommaa piisaa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sulla on Aleksi ❤️
      Ihanaa hääjuhlaa väsyneelle enolle!

      Poista
  5. No voi juku mikä idea, ihan loistava. :) Tosi hauskan näköisiä. Solmion solmiminen sujuu jotenkin... Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  6. Ennen aina minun isä solmi kaikkien solmiot. Pitääkin nyt pyytää isäpuolelta apua juhlatilanteessa, tai käyttää sitten valmiiksi käänneltyä rusettia.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu ❤️

    VastaaPoista
  7. Todella hienoja kaikki, iso peukku! Saman kuosin olisin minäkin valinnut suosikiksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️
      Mähän voisin alkaa tehtailemaan näitä enemmänkin.

      Poista
  8. Hauksoja ja hyviä kierrätyksiä! Sä se keksit!:) Mä täällä vaan ompelen miehen paitoja uusiksi meille naisille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet niin taitava ompelija, mä osaan vaan surrutella suoria saumoja :)

      Poista
  9. Tulipa noista kivan näköisiä. En olis arvannut alkukuvista mitä oikein teet.
    Joskus aikoinaan ostin ton tyyppisen jutskan, siitä tehtiin nutturalle pidike. Mulla oli silloin pitkät hiukset. Siellä näytettiin monenmoista mitä olis voinut väsätä hiuksille.
    Mutta mulla tais jäädä käyttämäti toi juttu.
    Se ei ulettunut pannaksi, lähinnä oli nutturapidike, vai miksi vois sanoa ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli myös sellainen nutturajuttu, mutta siinä taisi olla reikä, josta ponnarin pää laitettiin läpi ja sitten rullattiin nutturaksi.

      Poista
  10. Kivoja pantoja ja ihanan värisiä solmioita varsinkin tuo oikein kirjailtu isokuvioinen oli suosikkini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpaa huvia näiden pantojen tehtailu.
      Tuo kirjailtu on kyllä kiva.

      Poista
  11. Hauskaa kierrätyskäyttöä. Pesitkö solmioita ennen vai olivatko jääneet vähälle käytölle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesin käsin varmuuden vuoksi. Olivat kyllä todella siistissä kunnossa muutenkin.

      Poista
  12. Ihania solmioita, jotka vain odottivat uusiokäyttöä. Ihanaa, että annoit näille kivan uuden tarkoituksen kun olet näppärä tekijä. Itse olen myös kirppareilla katsellut värikkäitä solmioita ja miettinyt miten kauniita ovat. Oma suosikkini näistä tuo tumma, jossa hyöhenkuvioita.

    Hyvä sinä ja mukavaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se musta olikin joku design solmio, piti ihan miettiä, että raaskinko sitä leikata. Ajattelin kyllä käyttää vielä nuo solmioista jääneet loppuosatkin johonkin :)
      Ihanaa sunnuntaita ihana Marjo <3

      Poista
  13. Noista tuli ihan megatyylikkäistä. Huomaisikohan mies, jos alkaisin tuunaamaan sen solmioista itsellenikin vastaavia <3 Muiskis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan et J:n lempparisolmiosta aloita tuunausta, niin ei varmasti heti huomaa :)
      Muiskuja ❤️

      Poista
  14. Onpa tosi kiva idea, ei hyvää kannata heittää pois, jos voi käyttää uudelleen.
    Kivaa tiistai päivää Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja kiva kun voi hyödyntää käyttämättömäksi jääneitä juttuja tekemällä uutta!
      Kivaa tiistaita myös sinulle Pia!

      Poista
  15. Minulta on jäänyt tämä taituruutesi osoitus väliin. Hienoja solmioita. Ja niistä sinä taioit hienot pannat. Ihailen!

    VastaaPoista
  16. Tyylikäs idea! Voi kun olisikin pitkät hiukset, joihin panta sopisi.

    VastaaPoista