maanantai 15. lokakuuta 2018

Rottinkitarjotin




Mielestäni tein aika hyvät kaupat, kun Kontti kirpparilta sain tämän tarjottimen kotiutettua 2,50€ hintaan.
Tokihan tämänkin ostin sitä varten, että sen tuunailen ja ehkäpä annan lahjaksi eräälle tärkeälle ihmiselle.
Saas nähdä arvaako hän itse, että tämä on hänelle tulossa :D


Vajaan tarra-arkin kirjaimia olen ostanut Kierrätyskeskuksen Näprä osastolta ja olen osan kirjaimista jo käyttänyt siskontytön synttärilahjaksi saaman laatikon tuunaukseen.
Leikkasin kirjaimet ääriviivoja pitkin irti.
Piti myös olla hieman luova, koska kaikkia kirjaimia ei ollut valmiina enää tarra-arkissa.


H-kirjain löytyi, O on leikattu d-kirjaimesta, M on w-kirjain käännettynä väärinpäin ja E on c-kirjain, johon leikkasin lisäosan tarroista.
Hieman Disneymäinen lopputulos :)


Takapihalla oli ihana sää ruiskutella kilikalimaalilla uutta väriä tarjottimen pintaan.
Valitsin harmaan sävyisen maalin.
Yksi kerros riitti tähän hommaan, eikä haittaa, vaikka alkuperäinen väri jostain kohdista vähän paistaisikin läpi.


Maalin kuivuttua irroitin tarrat.
En kuitenkaan tykännyt tästä tällaisena.
Rottinki näytti jotenkin taittavan kupariin tuota harmaata vasten.


Akryylimaalilla maalailin varovasti kirjainten päälle.
En halunnut, että teksti paistaa vahvasti taustastaan.
Kaksi kerrosta valkoista maalia ja tykkään lopputuloksesta.
Kuvassa teksti näkyy huonommin kuin livenä.

Tällainen halpistuunaus tällä kertaa.
Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille ja kivaa syyslomaa sitä viettäville <3


21 kommenttia:

  1. Sinä se oot kyllä sellainen tuunailija. Ihanaia kaikki sun tekemät ja mitä oivalluksia ! Kaikki tuunaukset myös suht helppoja toteuttaa. siitä lisä boonus :)Mielettömän upeeta alkanutta lämmintä viikkoa sulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä ollaan naama punaisena jo kotosalla. Tuli tuossa vietettyä kolme tuntia työpäivästä ulkona, aivan ihana ilma. Kiitos kehuista <3
      Ihanaa ja kaunista viikkoa sinullekin Maarit <3

      Poista
  2. Hitsi miten kiva, siis ihan megakiva. Tykkäisinkin vaikka vaaleansinisestä tai punaisesta korista, mutta meillä on tosiaan vain ruskeita.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule ostat spraymaalia ja ruiskit vaan niihin uudet pinnat. Käy kuule käden käänteessä.
      Ihanaa uutta viikkoa sinullekin Tiia <3

      Poista
  3. Kiva DIY-projekti! Itsellekin nyt tuntuvat korit ja koritarjottimet ajankohtaisilta... ehkä joku syksyn merkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi muuten olla, että korit kuuluu syksyyn. Minulla on kyllä muutenkin koreja pitkin kotia, niihin saa pikana piilotettua tavaroita, jos vaikka joku tulee yllätysvierailulle :)

      Poista
  4. Voi Outi, sulla on kyllä niin kekseliäitä ja kivoja ideoita! <3 Tää sai mut miettimään niitä aikoja, kun itsekin askartelin ja tuunailin tosi paljon kaikkia juttuja ja annoin niitä lahjaksi. Jotenkin nykyelämän jatkuva kiire on saanut mut unohtamaan täysin sen askartelupuolen mussa, joka joskus oli vahvasti läsnä... Pitäisköhän yrittää kaivaa se esiin ja taiteilla vaikka joulukortteja jouluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kuule testaat uudestaan askartelua, taidot ei katoa minnekään, vaikka taukoa olisikin. Tuunailu ja askartelu on tosi rentouttavaa puuhaa, tai ainakin mulla toimii sellaisena pään tyhjentäjänä.
      Ihanaa viikkoa sinulle Mia <3

      Poista
    2. <3

      Joo, sitähän se askartelu nimenomaan onkin! Mä tykkään paljon myös maalailla, aikoinaan olin kuvataidekoulussakin. Sekin on ihanan rentouttavaa.

      Poista
  5. Ihana lahja! Tykkään itsekin tuunata kiertätystavaroita lahjoiksi ja myös saada niitä. Ne on usein niin ajatuksella lahjan saajalle mietittyjä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tärkeää, että lahja on ajatelluksella tehty, ostettu ja annettu. Tuunattuja lahjoja on meidän suvussa nyt annettu entistä enemmän ja aina on saaja ollut tyytyväinen. Ihanaa iltaa sinulle <3

      Poista
  6. Sulla on aina niin kivoja askarteluideoita. Tosi hieno tuli tuostakin tarjottimesta:) Oikein hyvää viikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jael. Kivahan näitä tuunauksia on tehdä.
      Mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  7. Hyvältä näyttää ja kyllä tuosta tuli vielä pienellä hienosäädöllä parempi. Uskon, että livenä näyttää upealta. Varmasti on mieluisa yllätys saajalleen :) Ihanaa syysviikkoa Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskoni tykkäsi tarjottimesta tosi paljon. Onnessaan hieroi siihen naamaansa :D, tiedän, ollaan sekoja :D
      Ihanaa syysviikkoa myös sinulle Jani <3

      Poista
  8. Sulla on aina niin kivoja ideoita. Korin saaja on varmasti iloinen lahjastaan. Kaunista ja lämmintä syksyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiina <3 katos toi mun edellinen vastaus niin näet kuinka kävi kun annoin tarjottimen siskolleni :D
      Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  9. Toi on kyllä ihana! Kelpaisi mulle ihan viivana :) Olet kyllä oikeassa, että kirjaimet kaipasi vielä tuon valkoisin maalin peitokseen. Rottinki näyttää yllättävän tummalta harmaan parina tuossa kuvassasi. Lopputulos on kyllä kerrassaan huippu <3 Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna <3 Olen huomannut, että useat tuunaukseni näyttävät ihan siskoni kotiin sopivilta ja sinne ne usein päätyvätkin :D
      Ihanaa iltaa sinullekin!

      Poista