maanantai 21. maaliskuuta 2022

Pitkä viikonloppu

 



Olipas tehokas ja mukava kolmen päivän viikonloppu.
Torstaina tein hitsin hyvää spagettia jauhelihakastikkeella.
Kastikkeen maustoin tex mex mausteilla ja siitä tuli niin hyvää, että seuraavalle päivälle jäi pojalle vain pieni annos aamupäiväksi.
Perjantaina pääsin viettämään aikaa omien lasteni kanssa.
Tytär muutti takaisin Espooseen ja olimme häntä pojan kanssa auttamassa.
Rankkaa hommaa tuo muuttaminen, mutta ei siitä kyllä nauruakaan puuttunut.
Ihanaa saada oma esikoinen takaisin lähemmäs kotia.
Eihän hän nyt ollut Helsinkiä pidemmällä, mutta kyllä Espoo on aina Espoo.
Mekin olimme välissä 12 vuotta helsinkiläisiä, kummatkin lapsetkin syntyneet siellä, mutta sydän halusi koko ajan takaisin kotikulmille.
Varmasti moni tuntee samoin omaa kotikuntaansa kohtaan!
Tuo meidän perheen marokkolainenkin on ihan espoolaistunut :)


Tapiolan metroasemalla on tällainen tyttöpatsas.
Sen jälkeen kun katsoin Squid gamen, on tästä patsaasta tullut vähän sen yhden pelin hahmo mieleen.
Peli taisi olla peili!
Tämä on kyllä huomattavasti mukavampi patsas, kuin se patsas sarjassa.
Toista tuotantokautta odotellessa.

Tapiolan valkoisuutta hohtavan metroaseman laituritasolla kohoaa suuri, ponnaripäinen patsas – kyseessä on Emma jättää jäljen, taiteilija Kim Simonssonin tilausteos asemalle.
Lopullinen idea ilkurisesta Emmasta, joka maalaa seiniin kädenjälkiään, syntyi Simonssonin ollessa kävelyllä Fiskarsissa puolisonsa kanssa.
”Halusin, että teos olisi jollakin tapaa anarkistinen, mutta ei liikaa. 
Sillä kävelyretkellä mieleeni tuli lapsi maalaamassa seinää – seinään maalaaminenhan on hirveän vapauttava tunne”, Simonsson kertoo.
Lopputuloksena on mm. Pikku Myystä ja taiteilija Frida Kahlosta vaikutteita saanut Emma, jonka muotokieli sekoittaa realistisuutta ja animaatiohahmojen pehmeyttä. 
Patsaan hiusten piti alkuperin olla nutturalla Pikku Myyn malliin, mutta toisin kävi.
”Näillä malleilla, vahvoilla naisilla, on usein ollut nuttura, mutta patsaalla se näytti liian staattiselta. Ponnarissa on ilmavuutta”, Simonsson sanoo.

(Teksti lainattu länsimetro.fi)


Lauantaina kävimme pikaisesti kauppareissulla.
City marketista lähti mukaan kukkia puoleen hintaan.
Eukalyptuksen oksat olivat alle 2€ ja tulppaanit alle 4€.
Kukat yhdistämällä niistä sai näin upean kimpun, joka ilahduttaa meitä taas viikon verran ainakin.

Sunnuntaina sai vihdoinkin nukkua pitkään, naapurit olivat poissa kotoa :D
Minulla olikin selvästi univelkaa, koska heräsin vasta reippaasti kymmenen jälkeen.
Rachid laittoi ruoaksi täytettyjä patonkeja ja niitä mussuteltiin leffaa katsellessa.
Tämän viikon leffasuosituksena Netflixin Windfall.
" Mies murtautuu teknologiamiljardöörin tyhjään loma-asuntoon, mutta matkaan tulee mutkia, kun pöyhkeä porho vaimoineen saapuukin yllättäen paikalle."
Pääosissa:Jason Segel, Lily Collins ja Jesse Plemons

Mitä kaupunkia pidät parhaana paikkana sinulle?
Onko se nykyinen asuinkuntasi?
Mitä sinä teit viikonloppuna?
Leppoisaa viikkoa kaikille <3



21 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut oikein rentouttava ja mukava viikonloppu!

    En ole nähnyt livenä tuota Kim Simonssonin Emma patsasta mutta kyllä se on juuri Frida Kahlon ja Pikku Myyn "ilkikurinen yhteenliittymä" sekä ihan mielettömän upea. Pakko tunnustaa etten ole koskaan edes ajanut Länsimetrolla vaikka espoolainen olenkin. Pitäisikö tehdä sellainen metroretki ensi kesänä ja käydä kaikki Espoon asemat läpi.

    Minä ostin myös tulppaaneita viikonlopuksi. Eukalyptuksen oksat sopivat muuten hyvin niiden seuraa. Kaunis kimppu sinulla!

    Itse otin hyvin leppoisasti viikonlopun eli ulkoilua Mimmin kanssa, kahvit Kahvila Kampelassa muurinpohjalettujen kera ja vähän kotihommia.

    Hyvää uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Emman livenä, aina ajellut vain aseman ohi :)
      Muurinpohjaletut on niin hyviä...nyt alkoi letuttaa :)
      Aurinkoista viikkoa sinulle Marjo <3

      Poista
  2. Minä tykkään kotikaupungistani Kajaanista <3 Täällä on hyvät joulut, paljon harrastuksia ja luonto lähellä. Ihana on käydä reissussa isommissa kaupungissa ja mukava palata kotiin. Viikonloppu meni nepsy valmentaja -koulutuksessa. Taas oli paljon uutta ja mielenkiintoista asiaa. Mukavaa viikon jatkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään vierailla muissa kaupungeissa, mutta on ihanaa aina palata Espooseen. Viikonloppusi kuulostaa mielenkiintoiselta.
      Mukavaa viikkoa sinulle Tarja <3

      Poista
  3. Sulla on ollut tapahtumarikas vkl! Kyllä mun kaupunki on Helsinki ja nimenomaan tämä asuinalue missä asun.
    Aurinkoista viikkoa☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kavereina monta Helsinki fania :)
      Ihanaa viikkistä Kristiina <3

      Poista
  4. Sinulla on ollut kiva viikonloppu :)

    Minun mielestäni paras kaupunki on Turku. Vähän on sivussa, mutta kaunista siellä on. Tampere tulee toisena, siellä sijaitsee sitten taas työpaikkani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on kyllä kaunis kaupunki, nautin siitä erityisesti kesäisin.
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Kiva viikonloppu sinulla takana. Enpä oikein osaa sanoa mikä kaupunki olisi paras minulle. Ehkä en ole sellaisessa vielä edes käynyt. Turussa syntyneenä ja puolet elämästäni siellä asuneena olen aina pitänyt sitä sinä kaupunkina joka on "minun", mutta mitä kauemmin olen asunut poissa sieltä, huomaan että tämä nykyinen kotipaikkani (ei tosin mikään kaupunki) on kanssa hyvä. Ja viihdyin kyllä seitsemän vuotta Maarianhaminassakin!
    Ihanaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonta että koti on siellä missä sydän on ja se kyllä taitaa pitää paikkansa.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  6. En ole kotiutunut Espooseen. Tämä ei tunnu minulle kotoisalta.Haluan takaisin Helsinkiin,ratikkareitin varrelle 😓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli sama tunne Helsingissä, en koskaan oikein sinne kotiutunut. Toivottavasti pääset vielä Helsinkiin ratikkareitin varrelle takaisin!
      Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  7. Olipa antoisa viikonloppu sinulla!

    Minulla ei olisi yhtä ainoaa vastausta kysymykseesi, mitä kaupinkia pidän parhaaksi itselleni ja perheelleni. En edes tiedä, mikä on paras maa :) Suomessa paras on ehdottomasti Turku :D Ulkomailla olen tykännyt Gozon Qalasta, ukrainalaisesta Sevastopolista, Maltan Zurrieqista, Kiinan Shenzhenista ja Puolan Gdanskista. Rakastan Tallinnaa ja sen ympäristökuntia. Eritynen paikka sydämessäni on Barbadoksen St.Michaelilla. Tietää sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Espoo on ensimmäinen, Porvoossa uskoisin myös viihtyväni. Ulkomailta valitsen Casablancan Marokossa, koska siellä anoppila ja ihmiset mukavia ja lämmintä riittää.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Nadine <3

      Poista
  8. Mulle Helsinki on se koti, vaikka näin keski-ikäisenä teinien äitinä haaveilen ajoittain esim Sipoosta ja Vantaasta. Espoossa olen ollut töissä, mutta muuten se on jäänyt vieraaksi. Katsotaan mihin elämä vie.
    Valoa viikkoon Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveita pitää olla, eihän sitä tiedä mistä itsensä milloinkin löytää.
      Valoa viikonloppuusi myös sinulle Taru <3

      Poista
  9. Ihana viikonloppu teillä <3 Minäkin tein tänään jauhelihakastiketta, se on aina hyvää mutta voisikin joskus tuota texmex-maustetta kokeilla siihen. Mulle Vantaa on ollut aina koti ja tulee varmaan olemaan mutta tänne Tuusulaan olen kotiutunut todella hyvin :)
    Ihanaa viikon jatkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet kotiutunut uuteen paikkaan hyvin. Kai meillä kaikilla on joku paikka vähän ylitse muiden, vaikka valinta välillä olisikin vaikeaa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Maikku <3

      Poista
  10. Kivaa keskiviikkoa! Tyttöpatsasta on Amoksen kanssa ihmetelty, kun surrattiin ajaa metrolla useammin kuin nyt : ) Hyvä, että saitte muutot hoidettua - rankkaa touhua se on! Itselle paras paikka juuri nyt on oma asuinkunta, mutta ei tule olemaan loppuelämän "sijoituspaikka", hehe, mieli halajaa jonnekin muualle. Suomesta Hanko tai Turku olisivat mieluisimpia paikkoja asua! Katsotaan minne elämä vie...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme jotenkin niin kotiutuneita tänne Latokaski-Nöykkiö alueelle, että saa nähdä, että pysytäänkö täällä aina :)
      Hanko on niin ihana kaupunki, sellaista pienen kaupungin tunnelmaa siellä.
      Kivaa viikonloppua sinulle Heli <3

      Poista
  11. Aurinkoisia päiviä sinulle Suvi ja nauti viikonlopusta <3

    VastaaPoista