perjantai 6. tammikuuta 2023

Alkuvuoden kuulumisia

 



Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä kotosalla.
Noomi oli ensimmäistä kertaa yökylässä ja kaikki meni paremmin kuin hyvin.
Sisällä ei ollut hätää, vaikka ulkona paukkuikin raketit, kuten kuvasta voitte huomata.
Noomi myös ulkoilutti meitä ja metsässä meinasin pariin otteeseen juuttua oksistoihin kiinni ja upota hankeen, mutta näistäkin kommelluksista selvittiin ehjinä :)
Seuraavana iltana Noomi oli kuulemma ollut aika väsynyt, niin kuin myös me "isovanhemmatkin".


Tiistaina iski leipomisinto päälle ja Rachid sai toivomaansa sitruunakakkua.

200g sulaa voita tai leivontamargariinia
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
3 kananmunaa
2½ vehnäjauhoja
½ perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
3 rkl sitruunamehua
(lisäsin 2rkl appelsiinimarmeladia taikinaan, niin sain marmeladipurkin roskiin)

Itselläni oli käytössä silikonivuoka, mutta jos käytät toisenlaista vuokaa, voitele ja korppujauhota vuoka.
Kakkua paistetaan 175 asteisessa uunissa noin 45 minuutin ajan.
Jäähtynyt kakku koristellaan tomusokerilla.


Eilen kävin silmänpohjakuvauksissa.
Sairastan 2. tyypin diabetesta ja se voi vaikuttaa myös silmiin.
Olen kyllä todella tyytyväinen, että kaikki tällaiset asiat hoidetaan mallikkaasti täällä Suomessa.
Silmiin laitettiin laajentavia tippoja 10 minuuttia ennen kuvausta ja silmät kuvattiin kahdella erilaisella laitteella.
Tässä silmä melkein pari tuntia tippojen laiton jälkeen, vieläkin pupilli aikamoisen isona.
Oli ihanaa, kun siskoni pystyi toimimaan kuskinani, koska aikamoisessa sumussa olin päälle tunnin noiden tippojen jälkeen.
Oli meillä hauskaakin, kun sumussa kadotin siskoni kaupassa.
Hän sattui vain seisomaan osittain yhden hintamerkinnän takana, mutta minä en pystynyt hahmottamaan häntä sieltä :)
Nyt sitten odotellaan pari viikkoa tuloksia, jos ei tule soittoa, niin kaikki on toistaiseksi kunnossa.
Peukut pystyyn, että kaikki olisi ok!

Tällaisissa tunnelmissa tämä vuosi on alkanut!
Miten sinun vuotesi on lähtenyt käyntiin?
Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille <3




18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kakusta riitti lopulta iloa neljäksi päiväksi :)
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Marketta <3

      Poista
  2. Voi tuota suloista Noomia ♥ Hyvä ettei hän pelännyt raketteja ja toivotaan ettei myöskään ala myöhemmin säikkymään niitä kun ikää tulee lisää. Minnie aikoinaan pentuna oli aina ulkosalla ihan innoissaan puolenyön aikaan katsomassa ilotulitteita mutta kun ikää alkoi tulla alkoi pelottamaan.

    Minä leivoin jouluksi taatelikakun joulutorttujen lisäksi ja hyvää oli. Sitruunakakku oli varmasti hyvää!

    Hyvä, että siskosi löytyi "sumusta huolimatta". Kivaa lauantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan niin, että Noomi olisi rauhassa tulevinakin uusina vuosina.
      Taatelikakku on niin hyvää, se on meidän perheen toinen suosikkikakku.
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Marjo <3

      Poista
  3. Vai tällainen hoidokki teillä . Meillä oli sellaista ampumista uutena vuotena että ihmettelen miten ihmisillä kuitenkin on tällaiseen varaa . Mies ei tykkää ollenkaan raketeista ja ei suostunut edes niitä katsomaan . Flunssan kourissa vuosi vaihtui . Leipominen on nyt vähemmällä kun vieläkin yskittää . Ihanan kakun väsäsit . Ollaan ostettu leipä nyt kaupasta ja kyllä tympii . Alankin varmaan taas ensi viikolla tekemään leipomista ja muuta . Joulun koristeet piti heti poistaa kun nekin tympi mutta sekin venyi tämän flunssan takia . No nyt ne on raivattu ja viety osa mökille säilöön . Toivottavasti et saa mitään ilmoitusta niin kaikki on hyvin . Meidän pitää myös mennä silmälääkärille tässä jossain vaiheessa . Nyt laiskottaa pelkkä ajatuskin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas teillä ollut inhottava flunssa siellä riesana. Minä olen taas yskinyt pari viikkoa, mutta lääkäriin ei pääse kun sieltä sanottiin, että yskät voi kestää useita viikkoja, huoh!
      Itsetehty leipä on niin hyvää, vielä kun sen saisi pysymään pidempään hyvänä kuin sen pari päivää.
      Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Nila <3

      Poista
  4. Sitruuna on aina ihanaa missä vaan, voisin napata tuon ohjeen talteen. :)
    Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ohje on kyllä takuuvarma, yhtään huonoa kakkua en ole sillä saanut aikaiseksi.
      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  5. Miehelläsi on hyvä maku, mäkin olisin voinut haluta sitruunakakkua, se on niin kivan raikasta. Innostun tekeen sitä aina keväällä. 😍

    Toivotaan, et tulokset on ok.

    Ihanaa vuoden alkua Outi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tässä viime vuosina ihastunut kuivakakkuihin ja siihen, että niistä riittää herkuteltavaa useammaksi päiväksi.
      Sitruunakakku oli kyllä taas kerran niin hyvää.
      Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin Jonna <3

      Poista
  6. Ihana rentoilija Noomi siellä, hyvä että otti uudenvuoden rauhallisesti ❤️ Toivotaan että tulokset on hyvät, se on aina jännittävää kun niitä odottelee. Mukavaa viikonloppua❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina saa jotain olla jännittämässä. Tässä on nyt tauteja jo ihan tarpeeksi, että toivottavasti nuo silmät nyt olisi kuitenkin kunnossa.
      Noomi on ihana, tänäänkin kävi täällä mummilassa kylässä :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Maikku <3

      Poista
  7. Tutkimusten tuloksia on niin hurjaa ja kurjaa odottaa. Tsemppiä ja luottavaisin mielin <3 Minulla on tässä kuussa vuosikontrolli ja sen tiimoilta tutkimusralli - magneetti- ja keuhkokuvaukset, verikokeet ja lääkärin tapaaminen loppu kuusta. No huomenna on paluu joululoman jälkeiseen arkeen, niin ei ehdi etukäteen jännitämääm ja murehtimaan tutkimuksia. Upeaa alkavaa viikkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minun tulosten kanssa kävi vähän huonosti, mutta ei siitä sen enempää. Toivottavasti sinun tutkimukset onnistuvat paremmin.
      Ihanaa viikkoa sinulle Tarja ❤️

      Poista
  8. Ihana söppänä Noomi. <3 Nam mikä kakku. Mulla on ongelma, jos teen tällaisia kuivakakkuja, hotkin ne yksin. :D

    Samaa mieltä, saa kiittää Suomen terveydenhuoltoa ja nyt kun itselle tuli kutsu mammografiaan, niin mielessä taas kiittelin. Hyvä, että silmät myös hoidetaan.

    Sydämellistä uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ❤️ Noomi on kyllä niin ihana, oli taas yhden yön kylässä meillä. Tsemppiä mammografiaan!

      Poista
  9. Hienoa, että käyt tarkistuttamassa silmiä perusteellisesti. Saa sitten olla niiltä osin rauhassa, eikä tarvi yksin mietiskellä ja jännittää, onko kaikki kunnossa. Uskon, että huomaisit kyllä, jos jotain olisi vialla. (Perustuu omaan kokemukseeni).

    Sitruunakakku on myös mun ukkelin lemppari. Hällä vaan ei ole noin kätevää leipuria vaimona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tarkistukset kuuluvat diabetekaen hoitoon ja eihän sieltä puhtain paperein selvitty. Sitruunakakku katoaa kokonaan ukkelin suihin viidessä päivässä 😁
      Mukavaa viikkoa sinulle Annukka ❤️

      Poista