tiistai 30. toukokuuta 2023

Mausteiset lyttyperunat




Päätin testata lyttyperunoiden tekoa lauantaina.
Tässä trendissä olen eittämättä todella myöhässä, mutta eikös se sanonta kuulu jotenkin näin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tässä tapauksessa ainakin testailun tulos oli niin herkullista, että vaikka myöhässä trendeilenkin, niin nämä eivät jää viimeisiksi lyttyperunoiksi tässä huushollissa.

Pesin ensin perunat ja keitin ne suolatussa vedessä.
Käytin näihin yleisperunaa.


Perunoiden kiehuessa tein niitä varten mausteisin öljyn.
Käytin rypsiöljyä tähän, mutta oliiviöljy olisi varmasti myös hyvää näiden perunoiden kanssa.

4 rkl öljyä
2 tl sriracha-kastiketta
1 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta
1 tl paprikajauhetta
1 valkosipulinkynsi raastettuna

Olisin halunnut valmiiden perunoiden päälle vielä persiljaa, mutta kun näin extempore käy kokkailemaan, ei sitä ollut meillä, enkä kauppaan jaksanut lähteä :)


Asettelin keitetyt perunat pelillä ja painoin ne lyttyyn juomalasin pohjaa apuna käyttäen.


Voitelin perunut mausteöljyllä ja ripottelin päälle vielä juustoraastetta.
Paistoin perunoita 250 asteisessa uunissa 15 minuuttia.


Perunoista tuli ihan hurjan hyviä ja pinnalta ihanan rapsakoita.
Me käytimme dippailuun paprikamajoneesia.
Näitä kuulemma voisi tehdä joku kerta crispy chicken palojen kaveriksi.
Nämä perunat ja jokin raikas salaatti olisivat myös hyvä yhdistelmä.

Herkullista ja toivottavasti aurinkoista viikkoa teille kaikille <3




12 kommenttia:

  1. Jamie Oliver jo aikanaan teki tälläisiä. Tik Tok on tuonut nämä taas esille.
    Hyvältä näyttää perunat! Kuule, vuohenputkella voi hyvin korvata persiljan. Sitä löytyy lähes kaikkialta. Pitää vain olla varma tunnistamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin onneton kasvien kanssa, että en uskaltaisi edes yrittää etsiä vuohenputkia, vaikka luulen kyllä nähneeni niitä tuossa meidän lähipuiston laidoilla.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Marketta <3

      Poista
  2. Mä olen myös kerran kokeillut ja veivät kielen mennessään :) Ihanaa iltaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla testaan kyllä airfryerilla näiden tekemistä. Luulen, että tulisi vielä rapsakampia.
      Ihanaa viikkistä Maikku <3

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Näitä täytyy meilläkin kokeilla. Kohta saadaan uusia perunoita ja sitten täytyy tehdä myös hyrskyperunoita. Hauskoja nimiä näillä uusilla perunaversioilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa, että jopas on nimiä näillä perunaisilla herkuilla. Uusista perunoista pitää tehdä aina myös perunasalaattia :)
      Herkkuisaa viikonloppua Sude <3

      Poista
  4. Nam nam,lyttyperunat ovat herkkua 🥔🥔🥔Oikein hyvää alkavaa kesäkuuta sinulle🩷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hyviä, että pakkohan näitä on toistekin tehdä. Kivaa kesäkuun alkua ja viikonloppua sinulle Jael <3

      Poista
  5. Hei ihan mielettömän herkullisilta vaikuttaa ja näitä teen juhannuksena ystäville! Kiitos reseptistä Outi ja kivaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosiaan hyviä ihan tuollaiseen, mutta esimerkiksi tsatsikin kanssa ihan täydellisiä juhannuksena.
      Herkullista viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Minäkin olen tehnyt viimeksi kun veimme niitä tuliaiseksi itsetehtyjen kepakkojen kera . Paistoin ne silloin pannulla lopuksi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva löytää tällaisia helppoja reseptejä, joiden kanssa ei oikeastaan voi mennä mönkään :)
      Kivaa viikonloppua sinulle Nila <3

      Poista