perjantai 2. kesäkuuta 2023

Keittiötikkaiden uudistus

 


Meidän keittiötikkaat tarvitsivat uudistusta.
Maalipinta oli kärsinyt kovassa käytössä ja nämä väritkin alkoivat jo kyllästyttää.
Tein viime vuoden marraskuussa yhteistyön Finnodekon kanssa ja sain tuolloin kalkkimaaleja, joitka ovat odottaneet käyttäjäänsä jo aika kauan.


Valitsin tikkaiden väriksi Vintage Paint:n  Antique Green sävyn.
Sävy on kauniin vihreä, ihan vähän oliivin vihreään taittava sävy.

Kalkkimaalilla voit maalata mitä tahansa kuivaa ja puhdasta pintaa, eikä esikäsittely ole välttämätöntä. Maali sopii turvallisuutensa ansiosta myös lasten tuotteiden maalaukseen. 
Maalit ovat peittäviä ja kuivuvat nopeasti. 
Pinta jää kalkkimaisen himmeäksi.


Maalasin päällimäisen tason kerran ja muut askelmat kahdella maalikerroksella.
Päällystin vielä ylimmän tason decopage tekniikalla.
Suurena Muumi fanina, käytin Muumi servettiä tähän hommaan.
Koko hommaan meni noin tunti, mutta tuon päällimmäisen tason pitää kuivua kunnolla ja sitten vielä laitan siihen lakan päälle, että pysyy pidempään hyvänä.
Aika iso muutos tuli näillä konsteilla, vai mitä?

Tykkäätkö sinä askarrella tai tehdä tuunailuja?
Oletko testannut kalkkimaaleja?
Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille <3







9 kommenttia:

  1. Tulipa hienot tikkaista! Tuo muumitaso on piste i:n päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina <3 Itsekin tykkään tosi paljon lopputuloksesta.
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Oot kyllä niin taitava ja luova!! Ihalut ja ihanaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Taru! Oli kyllä aika kiva tuunailla pitkästä aikaa jotain.
      Ihanaa iltaa ja alkavaa viikkoa sulle ja tsemppiä niihin muutto- ja remppapuuhiin.

      Poista
  3. Nyt on niin hienot tikkaat että kehtaa pitää ihan kunniapaikalla . Kalkkimaalia olis kiva kokeilla, mutta kun ei oikein ole mitä maalais.Se sijaan olen korjaillut nyt vanhoissa omissa tauluissani huomaamiani virheitä. Aina niissä jotain vikaa huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen onneton maalari, joten tuolla kalkkimaalilla pääsin varsin helpolla tämän tuunauksen kanssa :)
      Itse olen välillä maalaillut vanhojen "taulujeni" päälle jopa. Sinä olet hurjan taitava taiteilija <3

      Poista
  4. Voi miten kaunis keittiötikkaista on tullut!

    Itsellä on kyllä peukalo ihan keskellä kämmentä. Tuskin tulisi mitään varteenotettavaa jälkeä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nadine <3 Ihan varmasti osaisit tällaisen muutoksen tehdä :)

      Poista
  5. Ihan mieletön uudistus. Mullahan on se Robin Hood jakkara, niin kyllä jakkarat vaan saa uuden ilmeen päällystämällä.

    VastaaPoista