tiistai 20. kesäkuuta 2023

Karkkila kesäkuu 2023

 



Olipa kiva käydä pitkästä aikaa Karkkilassa.
Viimeisestä vierailusta oli päässyt kulumaan jo kolme kuukautta ja sehän on aivan liian pitkä aika olla erossa Miasta :)
Sattui vielä niin hyvin, että Karkkilassa oli Rompetori tapahtuma ja siellä pääsimme ihailemaan näitä upeita autojakin.




Paikalle oltiin myös rakennettu aivan ihana terassialue.
Tykkäsin sen värikkyydestä ja aika suloisia myös nuo pienet kasvihuoneet.


Kino Laikan kanssa samoista tiloista löytyi Vintamo, jossa oli ihania vanhoja tavaroita ja oli siellä myös jotain uuttakin seassa.
Vintamossa on aina esillä myös taidetta, vaikka tuo putkiseinä on jo itsessään aikamoinen taideteos.
Karkkila kyltti olisi aika kiva oman kodin seinälle, onhan Karkkila minulle sen verran tärkeä paikka.


Rompetorilla ihasteltiin Mian kanssa näitä vanhoja valokylttejä ja -kirjaimia.
Piti bongata, että olisiko tuolta saanut koko perheen nimikirjaimet ja kyllä muuten olisi.
Kirjainten hinnat olivat suurimmaksi osaksi 30-40€/kpl.


Pakko oli myös napata ihana kuva koskesta.
Tuo miljöö on kyllä kuvauksellinen.
Harva elokuvateatteri sijaitsee tällaisissa maisemissa, vai mitä?



Rompetorilla kiertely sai hien virtaamaan ja siellä oli myös jotain öttösiä.
Minä sain piston käteen ja Mia kulmakarvaan.
Kävimme siis heittämässä talviturkit ja pesemässä hiet iholta.
Vesi oli yllättävän lämmintä, koska minähän en kylmään veteen mene :)

Karkkilassa tapahtui nyt sen verran paljon, että aion tehdä vielä toisen postauksen tästä reissusta, joten tämä olkoon siis osa 1.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3



9 kommenttia:

  1. Kiva että sinulla on tuommoinen paikka jonne on mukava piipahtaa käymään aina välillä. Odotan näkeväni vielä löysitkö jotain rompetorilta. Voin sitten kateellisena kuolata täällä.😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tarvitse kuolata ollenkaan, koska Rompetorilta lähdin ihan tyhjin käsin :)

      Poista
  2. Mekin oltiin tuolla, osaa 2 odotellessa! :-) Voisin taas piipahtaa Karkkilassa Porin reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkila on aivan ihana paikka, pidän sitä ihan toisena kotipaikkanani. Siellä kyllä kannattaa piipahtaa aina kun vaan pystyy.

      Poista
  3. Karkkilapostaukset best, jään odottamaan osaa 2. Ihanaa jussia Outi teidän perheelle!

    VastaaPoista
  4. Se on aina niin ihana lukea näitä sun postauksia Karkkilasta, kun samalla sitten jotenkin näkee kunna uusin silmin, vaikka oonkin syntyperänen Karkkilalainen kolmannessa polvessa. 🥰💖 Jatkoa odotellessa. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä olet ihan syntyperäinen karkkilalainen. Minähän olen täysin espoolainen ja voin sanoa, että täällä on paikkoja ja tapahtumia, joita en koskaan ole nähnyt tai kokenut, joten aina sitä oppii jotain uutta omasta synnyinkunnastaan. Kiva kun jaksat näitä juttujani lueskella!

      Poista
  5. Wow mitä happeninkiä ja noi autot on just mun makuun. <3

    VastaaPoista