Eilen olikin jännitystä ilmassa heti aamusta.
Meidän tarkoitus oli töissä pitää kesäpicnic lapsille ja vanhemmille.
Koko viikon puunasimme työpaikan aitoja, leikattiin nurmikkoa, haravoitiin kiviä oikeisiin paikkoihin yms.
Suunnitelmissa oli levittää vilttejä pihalle, kantaa tarjottavat ulos ja nauttia ihanasta kesäilmasta.
Mitäs sitten tapahtuu?
No tietenkin sataa kaatamalla.
Suunnitelma B käyttöön ja picnic siirtyi sisätiloihin.
Lapset olivat koristelleet kukkia, jotka on tehty kertakäyttölautasista ja värittäneet perhosia.
Nämä piti laittaa ulos aitaa koristamaan, mutta nyt ne päätyivät seinille ja ikkunoihin.
Osa tarjottavista oli jo katettu valmiiksi, pakko oli napsia kuvia, ennen kuin unohdan kuvaamisen juhlinnan alkaessa :D
Sekamehu maljassa on jotenkin niin paljon hienompi juttu kuin kannusta tarjottuna.
Koristeena vesimelonin palaset.
Tropical mehuun leikkasin appelsiinin palasia ja lisäsimme vielä jäitä kumpaankin mehumaljaan.
Mehumaljat olivat työkaverin loistava idea.
Hunaja- ja vesimeloneita, omenalohkoja, mehuja, keksejä, kahvia tai teetä.
Pakastimesta löytyi vielä kaikille lapsille yllätysjätskit.
Työkaverin pihalta löytyi pöytää koristamaan muutama syreenin oksa.
Niin kauniita ja huumaava tuoksukin.
Yhden hoitolapsen isä viihdytti meitä soittamalla kitaraa ja yhdessä laulettiin lastenlauluja.
Aivan mahtava tunnelma ja kaikilla näytti olevan todella kivaa.
Rakastan rentoja juhlia ja nämä olivat juuri sellaiset.
Millainen päivä sitten oli?
Kortti kertokoon vastauksen:
IHANA <3
Oikein leppoisaa perjantaita ja viikonloppua teille ihanuuksille <3
Teillä oli siellä kunnon pippalot =) Lapset varmaan nauttivat suunnattomasti tämmöisistä ♥
VastaaPoistaKyllä nauttivat, kivointa oli kuulemma se kun äidit ja isit tuli ja sai syödä keksiä :D
PoistaKivat tarjottavat teillä ollut. Hauska keksintö tuo mehu boolimaljat ja nan mun herkkukeksejä Vadelmaruusuja ollut tarjolla.
VastaaPoistaNoi keksit oli niin hyviä, nam!
PoistaTeillä on selvästi loistava työporukka kun jaksatte ja viitsitte järjestää tuollaiset juhlat! Ihana muisto kaikille ❤
VastaaPoistaMeillä on ihan huipputiimi<3 En voisi parempia työkavereita saada.
PoistaTeillä oli ihanat ja kauniit juhlat. harmi vain kun sade sekoitti ne. Onneksi oli myös sisätilat.
VastaaPoistaNuo mehukulhot olivat kauniita ja tosi hieno idea.
Kyllä vähän ensin harmitti, kun oli niin kovasti nähty vaivaa pihankin kanssa, mutta kun juhlat onnistuivat täydellisesti sisälläkin, harmitus katosi.
PoistaKivat kesäjuhlat teillä on ollut! Rentouttavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOli kyllä niin mukavat juhlat. Sain vielä muutaman keksin tänään mussutella kaffen kanssa :) Ihanaa viikonloppua Lumo <3
PoistaTeillä on ollut kivat juhlat. :) Lapset rakastavat juuri näitä yhteisiä juttuja. Mukavaa viikonloppua Outi. <3
VastaaPoistaTänään kyselin lapsilta, mikä juhlissa oli parasta. Keksit, musiikki, äiti ja isi ja se, että oli paljon miehiä :D
PoistaHarmillista, että vesisade ajoi teidät sisälle. Ihanat eväät teillä kuitenkin oli ja lapset varmasti tykkäsivät ♥ Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaEväät oli kohdillaan ja iloista porukkaa lähti juhlista kotiin. Onnistuttiin siis tänäkin vuonna :D
PoistaTeillä on ollut ihanat juhlat! Lapset ovat varmasti tykänneet!
VastaaPoistaKyllä tykkäsivät ja tyytyväisiltä näyttivät myös vanhemmat <3
PoistaSuomessa ollaan niin sään armoilla. Onneksi pääsitte sisälle.
VastaaPoistaOnneksi päätettiin tosiaan pysyä vain omalla ryhmiksellä.
PoistaKivat bileet oli kuitenkin.
Ihanat juhlat! Ihan mahtavaa, että järjestätte lapsille ja vanhemmille tälläisiä yhteisiä hetkiä. <3
VastaaPoistaJoulu- ja kevät/kesäjuhlat järkätään aina. Yritetään joka vuosi keksiä jotain uutta.
PoistaOot kyllä ihan paras täti ja lapsilla on varmasti ihanaa seurassasi, koska mullakin aina on. <3 Muiskuja <3
VastaaPoistaTiia, mulla on sua niin ikävä. Pakko nähdä nyt kesällä <3
Poista