lauantai 6. toukokuuta 2017

Äitienpäivälahjat



Ensi viikonloppuna sitä taas vietetään, äitienpäivää.

Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1918, 7.heinäkuuta, kylläkin vain Alavieskassa. Äitienpäivän toi Suomeen aikoinaan kansakoulunopettajana ja kansanedustajana toiminut Vilho Reima. 
Seuraavana vuonna päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina jo useammalla paikkakunnalla, mutta 1927 äitienpäiväksi vakiintui nykyinen ajankohta. 
Äitienpäivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi 1947.

Me olemme lasten kanssa töissä tehneet kortit äideille ja tällä viikolla valmisteltiin lahjoja.
Teimme lelutilausta ryhmikseen ja selailin Tevellan kuvastoa, siitä se ajatus sitten lähti.
Yksilölliset ja tosi hienot lahjat rakkaille äideille!
(näytän nyt oman tekeleeni teille)


Lahjaksi lautanen.
Lapsi taiteilee itse lautaseen mitä haluaa.
Kaikki omien taitojensa mukaan.


Tällaiset posliinitussit ovat todella hyvät, kun annetaan pienenkin lapsen taiteilla itse.
Maalilla koristelu olisi ollut varsin sottaista hommaa, mutta näillä tusseilla taiteilu oli siistiä touhua.
Koristeltu lautanen saa ensin kuivua huoneilmassa n.4 tuntia.
Sen jälkeen uuni lämmitetään 160 asteeseen, laitetaan lautaset uuniin 30 minuutiksi, jonka jälkeen suljetaan uuni, mutta annetaan lautasten jäähtyä uunissa.
Ei mitään pikaista puuhaa, mutta lopputulos on kaiken tämän väärti.


Tällainen tuli minun lautasestani.
Lasten lautasista tuli paljon hienompia.
Niissä oli paljon värejä, äideistä kuvia ja kukkasia.
Varmasti äidit tulevat olemaan yllättyneitä ja onnellisia näistä upeista lahjoista.

Ihanaa viikonloppua <3


24 kommenttia:

  1. Kiva idea ja tulipa hieno! 😊 Voin kuvitella, että lapset tekivät aivan upeita koristeluja.

    VastaaPoista
  2. Kaunis lautanen. Pitkään ollut jo mielessä, että pitäisi koristella posliinitussilla muutama lautanen ja muki, mutta toistaiseksi se vielä jäänyt. Tällainen lahja on varmasti mieluisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti on ja näistähän tulee hyvin persoonallisia lahjoja myös <3
      Ihanaa viikonloppua Jani <3

      Poista
  3. Voi vau kuinka kaunis lauutanen! Olet kyllä aikamoinen käsityöihme 😊❤

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Minä tykkäsin ja lapset tykkäsivät...varmasti siis äiditkin tykkää!

      Poista
  5. Mulla on vieläkin käytössä lasten äitienpäivälahjaksi tekemät mukit, koristeltu posliinitusseilla. Kauniita, arvokkaita lahjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tyttären koristelema muki käytössä edelleen. Näillä on suuri tunnearvo!

      Poista
  6. Hieno lautanen ,ja kiva lahjaidea.Täällähän peruttiin äitienpäivä kauan sitten,samoin isienpäivä,ja sen sijaan tuli perhepäivä joka on muistaakseni helmikuussa (se on niin epäkaupallinen että jää melkein huomaamatta...) Kivaa viikonloppua sinulle Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jättänyt sen kaupallisuuden tuosta äitienpäivästä pois. Lähimetsästä poimin valkovuokkoja äidilleni ja askartelen kortin, siinä se. Tärkeintä on saada viettää aikaa itselleen tärkeän ihmisen kanssa! Perhepäivää tuleekin vietettyä joka päivä ❤️❤️❤️

      Poista
  7. Ihan mahtava lahjaidea kelle vaan! Saa varmasti persoonallisen ja henkilökohtaisen lahjan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lahjassa onkin tärkeää, siinä näkyy myös tekijän jälki.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa ❤️

      Poista
  8. Käsin minäkin olen näitä peseskellyt, mutta kuulemma kestää myös koneessa pesemisen.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Satu ❤️

    VastaaPoista
  9. Onnekkaita äidit, jotka saa noin kivan lahjan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun monessa yksikössä on lopetettu juhlakahvittelut kokonaan, on kiva panostaa lahjoihin.
      Ihanaa viikkoa Tiia ❤️

      Poista
  10. Kiva idea! Varmasti niistä lasten lautasista tuli aivan huippuja. 👍

    VastaaPoista
  11. Hauska ja persoonallinen lahjaidea. Meillä on miehen yksissä projektin päättäjäisissä omalla nimellään koristelema muki😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tosiaan on siitä kivoja, että tulee juuri tekijänsä näköisiä ❤️

      Poista
  12. Kiva idea! Voi, täällä on ollut suuria vaikeuksia pitää salaisuuksia, jotain on askarreltu siis...! <3

    VastaaPoista