tiistai 30. toukokuuta 2017

Koristellut laatat



Villa Valko blogin Kati oli tehnyt ihania laattalöytöjä.
Marokkolaatat ovat niin kauniita, enkä yhtään ihmettele, että Katikin niihin ihastui.

Innostuin niin noista laatoista, että päätinpä koristella itsellenikin muutaman laatan keittiötä koristamaan.
Minulla on ollut vuosia näitä pieniä laattoja keittiössä.
Aikoinaan kun asuimme Konalassa, kuuluin asukastoimikuntaan ja pääsimme vaikuttamaan yleisten saunatilojen suunnitteluun.
Näistä näytelaatoista sain itselleni sitten osan.
Mukana ovat siis kulkeneet jo vuodesta 2000, joten olikin jo aika vähän tuunata näitä.



Puhdistin laatat ensin astianpesuaineella ja vedellä, jonka jälkeen annoin pinnan kuivua hetken.
Käytin kuvioiden tekemiseen keramiikkamaalia.
Keramiikkamaalin olen ostanut oman alueen kirpparilta.


Tällaisia niistä nyt tuli.
Kuvista oikeanpuoleisessa on koristelut vielä vähän kesken.


Uuni lämmitetään 160 asteeseen jonka jälkeen laatat laitetaan uuniin.
40 minuuttia uunissa ja sitten lämmöt pois.
Laatat jätetään uuniin ja siellä ne saavatkin viilentyä rauhassa.


Tämmöinen tuunaus tällä kertaa!

Ihanaa tiistaita kaikille!




45 kommenttia:

  1. Kiva tuunaus! Sulla riittää ideoita. Mukavaa tiistaita, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin niin ihanaa saada ideoita toisten blogeja lukemalla.
      Mukavaa tiistaita Satu!

      Poista
  2. Oi just ihania. Turkissakin ihailin joidenkin vessojen laattoja, ollapa sellaiset itselläkin. Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Turkissa jo vuonna nakki ja muusi, ihailin hotellin laattoja keittiössä ja wc-tiloissa. Upeita. Muistan, että oli vielä niin sinivalkoista :)
      Ihanaa tiistaita Tiia!

      Poista
  3. Kiva idea. Marokkokuviot ovat mun mieleen. Nämä tosiaan menevät hyvin lasinalusinakin :) Kivaa tiistaita 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeat marokkolaatat on ihan hurjan kauniita. Jos itse saisin sisustaa alusta loppuun esim. keittiön, siellä varmasti olisi juurikin näitä marokkolaattoja, siis ihan niitä aitoja.
      Kivaa tiistaita Jani!

      Poista
  4. Noi on muuten hauskat just lasinalusina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toimivat hyvin lasinalusina ja sitten kun laittaa riviin, niin päälle voi isommankin vuoan laskea.

      Poista
  5. Kauniita ❤ itsekin olen yeittäbyt etsiä yksittäisiä laattoja askarteluun, mutta ei ole vielä käsiin osunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä ihan rautakaupoista kysymään! Joskus sitä yllättyy, mitä niistäkin voi saada.

      Poista
  6. Hyvä tuunaus :) Itselläni varmaan käsi vapisis niin paljon, että tulisi pelkkää sotkua. Mä olen ostanut Bauhausista näytelaattoja 2 eur/kpl. Tuon rahan saisi takaisin, jos laatat palauttaisi, mutta mullapa ne on pannunalusina, kukkapurkin ja kynttilän alusina tai minä tahansa alustana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sattui silloin aikoinaan tuuri kun näitä laattoja sain. Tuolla taitaa olla vielä toinen kolmikko odottamassa :)

      Poista
  7. Olen tän varmaan aiemminkin sanonut, mutta sanonpa uudelleen, että "mitä Outi ei osaa tuunata, sitä ei tarvita" :):

    VastaaPoista
  8. Hienoja. Sopii teille todellakin. Mukavaa iltaa.

    VastaaPoista
  9. Kivoja tuli laatoistasi ja hei tyynyt vielä alle niin noistahan saisi aivan hurmaavat lasin alustat. Mukavaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, voisin vielä lisätä pienet silikonityynyt tuonne nurkkiin.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Välillä sitä itsekin yllättyy, mitä ideoita voi toteuttaa. Kiitos tästä ideasta kuuluu kyllä Katille :)

      Poista
  11. Oleppa hyvä vaan! Kiva kun blogeista saa inspiraatiota itsekin!
    Mukavaa tiistaita sinullekin Satu!

    VastaaPoista
  12. Hienot laatat,sulla riittää ideoita Outi:) Mukavaa tiistai-iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jael ❤️Mukavaa tiistai-iltaa myös sinulle!

      Poista
  13. Upea idea, noita kauniita laatoja voi hyödyntää vaikka kuinka monessa paikassa. Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä monikäyttöisiä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle ❤️

      Poista
  14. Ihanat! Mä olen koristellut valkoiset keittiön laatat sinisillä 1800-luvun tyylisillä sabloonakuvioilla. Sabloonat vaativat hieman harjoittelua, mutta lopputulos on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kaapissa sellainen kukkasabluuna, mutta kun se ei ollut yhtään Marokkotyylinen, niin jätin sinne kaappiin odottamaan parempia päiviä.
      Varmasti näyttää ihanilta sinunkin laatat <3

      Poista
  15. Näihin voisi käsistään näppärä nakutella puusta kehykset =pannunalunen olisi valmis. Itse ostin kehyksen askarteluliikkeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sellaisia valmiita kehyksiäkin on? Kuulostaa muuten ihan kivalta lahjaidealta. Lisäksi voisi vaikka ommella tai ostaa patakintaat!

      Poista
  16. Kivan näköisiä niistä tuli. Oli siinä mielessä helpoo tehdä, kun ei tarvinnut varsinaista posliiniuunia.
    Mullakin on kolme laattaa, kuvioituna, niissä on kehykset.
    tein ne aikoinani posliinikurssilla. Laitan jossakin vaiheessa blogiini kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laita kuvia blogiin, niin päästään niitä ihastelemaan.

      Poista
  17. Todella kiva idea ja kauniita laattoja <3

    VastaaPoista
  18. Kiva idea ja noista voisi tehdä vaikka persoonallisia lasinalusia. Tosin pitäisi varmaan olla aika pieniä laattoja. Itse haaveilen markkolaisesta lattiasta kodinhoitohuoneeseen, mutta ei ihan taida vaan meille sellaista tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo aidot laatat ovat liian kallita omalle lompakolle, pitäisi itse käydä ostamassa laatat Marokosta. Marokkolattia ois ihana ❤️

      Poista
  19. Itsekin pidän kovasti noista marokkolaatoista! Muutenkin olisi kiva saada vähän uutta ilmettä kotiin ja keittiöön täällä Hesingissä. Hieman olen miettinyt pitäisikö tehdä vaikkapa tumma uusintasaumaus, mutta myös laattojen maalaus voisi olla vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa saada itse suunnittella keittiö ja sinne tulisi ehdottomasti marokosta hankitut laatat.

      Poista