sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sitruunamuffinsit



Onpa ollut ihanaa viettää pitkää viikonloppua.
Sain helatorstain jälkeisen perjantain ylityövapaaksi ja otinkin päivästä kaiken irti.

Leivoin päiväkahville muffinseja ja vaikka olen erilaisia muffinsireseptejä täällä ennenkin jakanut, niin ajattelin jakaa myös tämän teidän kanssa.



2 kananmunaa
100g sulatettua leivontamargariinia
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeri
1 tl vaniljasokeria
3 rkl perunajauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sitruunamehua
oman maun mukaan raastettua sitruunan kuorta.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. 
Pese sitruuna ja raasta sen kuori.
 Lisää lopuksi taikinaan sitruunamehu, sitruunan raastettu kuori ja sulatettu margariini. 
Jaottele taikina muffinsivuokiin.
Tästä taikinasta saa 12 isoa muffinsia.
Paista 200 asteisessa uunissa n.20 minuuttia
Koristele tomusokerilla.


Kylläpä maistuikin hyvältä kahvin kanssa.
Luulenpa, että ensi viikonloppuna pitää taas leipoa näitä ja juhlistaa koulujen loppumista samalla.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!



33 kommenttia:

  1. Näitä täytyy kokeilla! :) Hyvää Ramadania teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Sitruunaiset muffinit on juuri parhaita. <3 Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku tuossa sitruunassa on, että se sopii niin moneen leivonnaisiin.
      Ihanaa sunnuntaita Tiiuli <3

      Poista
  3. Ihan mun lemppareita, samoin kuin sitruunakakki, tykkään kaikesta raikkaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunainen juustokakku on oma ikisuosikkini. Nämä oli kyllä ihan huippuhyviä myös.

      Poista
  4. Näyttää ja varmasti maistuu herkulta. Laitetaan ohje korvan taakse. Nyt sun inspiroimana kohti kierätyskeskusta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teette hyviä löytöjä. Itselläni muutama juttu vielä odottaa tekijäänsä!

      Poista
  5. Näyttääpä herkullisilta! Pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  6. Nami! Taatusti herkkua! Aurinkoista sunnuntaita, Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan raikkaan makuisia nämä oli!
      Aurinkoista sunnuntaita Satu ❤️

      Poista
  7. Nyt en ymmärrä...luulin jo kommentoivani tähän, mutta se ei ilmeisesti tullutkaan perille. Noh, uusiksi. :) Ihanan muhkeita nämä sun muffinit. Mulla on yksi öljy mitä pitäisi testailla sitruunamuffineihin, en kyllä usko saavani niistä yhtä komeita kuin nämä. Iloa sunnuntaihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen öljyllä testannut myös, mutta ei tullut ihan näin hyviä kuin leivontamargariinin kanssa. Pinnasta tuli myös öljyn kanssa kovempi. Ehkä se on vaan ollut tässä tekijässä vika :)
      Herkullista sunnuntaita kaima!

      Poista
  8. Onpa hyvin kohonneet muhkumuffinsit! Sitruunaa käytän joka päivä ja ihan varmasti näihin sopii vaikka extrasatsi sitruunankuorta. Herkullista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunan kuorta kannattaa tosiaan laittaa oman maun mukaan. Mä olen huomannut, että perunajauho leivonnassa saa ihmeitä aikaan :)
      Aurinkoista sunnuntaita Heli ❤️

      Poista
  9. Täytyy myöntää, että nämä eivät kyllä säästyneet enää seuraavaksi päiväksi :)
    Aurinkoista sunnuntaita Satu ❤️

    VastaaPoista
  10. näyttääpä hyvältä. nam. ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa

    VastaaPoista
  11. Näyttävät täydellisiltä. Olen aina tykännyt sitruunanmakuisista muffinsseista.
    Kiitos ohjeesta <3

    VastaaPoista
  12. Mä rakastan sitruunaa, eilen leivon tätä päivää silmällä pitäen gluteenittoman sitruunatortun ja ai et, kuin hyvää siitä tulikaan :) Voisinpa kokeilla muffinsejakin! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa testata. Sitruuna on niin ykkönen minunkin lempileivonnaisissa.

      Poista
  13. Hyvän näköiset muffinssit. Oma ylityövapaani meni puoliksi työntekoon, mutta huomenna otan vähän takaisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kaikki vaan takaisin. Tällä lomalla en sortunut yhtään tekemään töitä ja se yksistään on jo pieni ihme :)

      Poista
  14. Sitruunamuffinssit ovat toooosi hyviä! <3

    VastaaPoista
  15. Näyttääpä kuohkeilta. Varmasti toimisi myös gluteenittomana. Pitää joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulemma ainakin Lidl gluteiinittomilla jauhoilla tuli hyviä.

      Poista