perjantai 11. elokuuta 2017

Tissikukka



Pahoittelen ronskia otsikkoa, mutta jotenkin se kuvaa hyvin tätä ei niin perinteistä rintakorua.
Innostuin vetoketjukukkasista kesäloman aikana.
Kelit oli niin ankeat, että teki mieli tehdä kukkasia ihan mistä vaan.
Jutun voi käydä kurkkimassa TÄÄLTÄ.


Niinpä päätin tehdä vetoketjusta myös rintakorun.
Tämä vetoketju oli todella pitkä, mutta siitä oli jäljellä vain toinen puoli.
Onneksi pituudesta sai tehtyä sekä terälehdet, että keskustan.


Terälehdet saa pysymään asennossa, ompelemalla tuosta keskeltä ristiin rastiin.
Arvatkaa monta kertaa pistin itseäni sormeen?
Kaksi kertaa...vaan!


Keskustaa kannattaa ommella sitä mukaan kun sitä kierittää.
Näin rulla pysyy kasassa.
Lopuksi nämä kaksi osaa kiinnitetään toisiinsa ompelemalla tai liimalla.
Tällä kertaa ompelin.


Tältä näyttää tämän kertainen kukka.
Halusin jättää tuon loppu vetoketjun tuohon näkyville, ikään kuin kukan varreksi.


Lukossa on kierrettävä varmistin.
Tämänkin voi ommella tai liimata paikoilleen.
Minä päätin liimata.


Pattex 100% liimalla hoitui tämäkin liimaus.


Kivasti sopii tämänkin jakun koristeeksi vetoketjukukkanen.
Huomatkaa, että bloggaajan ikänäkö vaivaa, ei näe enää iltapäivästä lukea ilman laseja :)

Aurinkoista perjantaita ihanuudet <3


30 kommenttia:

  1. Todella kaunis ja persoonallinen tissikukka (kiva sana minusta). Olet sinä vaan taitava käsistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tissikukka sopii oikein hyvin kuvaamaan tätä kukkaa :) Kiitos Marja ihanasta kommentistasi, otan kehut nöyränä vastaan <3

      Poista
  2. Tää on kyllä hauska idis! Jee, se on perjantai!!! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se perjantai tulee kyllä tarpeeseen :)
      Ihanaa viikonloppua Minna <3

      Poista
  3. Upean tyylikäs tissikukka! :) Iloista perjantaita ja tulevaa viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen Piiuli! Olisi muuten kiva nähdä sinut joskus livenä. Pitäisikö järjestää joku mussesiskojen tapaaminen vaikka Entresseen?

      Poista
  4. Olet sinä kyllä taitava. Tosi hieno! Minusta on myös ihanaa, miten kierrätät kauniiksi uusiksi asioiksi jo pois heitettyjä ja monelle jätettä merkitseviä tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna aivan ihanasta kommentistasi, arvostan suunnattomasti sanomaasi! Niin paljon heitetään pois hyvää tavaraa, pienen osan kun siitä saa kierrätettyä uudestaan, niin on se jo vähemmän jätettä maailmassa.
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  5. Vau, noi lasit pukee sinua, en meinannut tuntea ensin! Ja otsikon lukiessa arvasin, että olet taas näperrellyt jotain koruja....vitsi miten kiva!

    Mukavaa viikonloppua sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä alat jo tuntemaan mun metkut :)
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle Satu <3

      Poista
  6. Niin kaunis ja tuo vetoketju kauempa katsottuna näyttää ihan timantin kiviltä. Upea tekele jälleen kerran sinulta. Aurinkoista viikonloppua <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan vähän kiiltelee tietyssä valossa. Hauskaa, koska tuo on muovivetskari.
      Aurinkoista viikonloppua Sari <3

      Poista
  7. Upea kukkanen ja wau mitkä lasit tämän tuunailijan nenällä ovat! Sopivat sulle todella hyvin. Luin nopeasti Hissikukkanen kännykän näytöltä ja mietin, että mitähän se Outi on taas keksinyt.
    Ihana sinä ♥ aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissikukkanen, pue päälle kun menet hissiin :) Apua mua, heti aloin miettimään millainen olisi hissikukka :D
      Ihanaa viikonloppua Marjoseni <3

      Poista
  8. Minäkin olen joskus tehnyt vetoketju-kukkasen :) Tosi hyvin sopii sulle nuo lasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku noissa vetoketjukukissa vetää puoleensa.
      Kiitos lasi kehuista, näin sitä joutuu myöntämään, että vanhuus ei tule yksin :D

      Poista
  9. Tuosta tuli hieno koru. Loppuvetskari sopii hyvin varreksi.
    Ikänäkö on mulla ollut jo yli 20 v. Silmälaseja olen pitänyt melkein koko ikäni. Lääkäri meinas että ikänäkö tulee aikaisin, kun lapsesta asti on ollut lasit.
    Hyvän näköiset sinun päässäsi nuo lasit, sopii !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pienempänä lasit, mutta sitten silmäni leikattiin, karsastuksen takia. Kun näkö tasoittui, pääsin laseista kokonaan. Nyt sitten palataan juurille, eli kakkulat pitää olla nenällä kun kirjoittelen tätäkin kommenttia.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija <3

      Poista
  10. Glasit sopii sulle kuule erinomaisesti ja niin sopii upea kukkanenkin. :) Ihanaa viikkistä Outi <3

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva kuva ja koru niin kauniisti esillä. Ikänäkö vaivaa täälläkin, vanhempieni luona oli megahyvä suurennuslasi, sellainen kai pitää hommata, ettei tarvitse tihrustella! Aurinkoa viikonloppuusi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurennuslasi olisi kyllä välillä tarpeen, niin pienellä on printattu jotkin tuoteselosteet :D
      Aurinkoista viikonloppua Heli ❤️

      Poista
  12. Hih,hauska otsikko;D Ja kiva idea taas, sinä niin osaat .Kaunista viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsikko sopii myös hulvattomaan perjantai fiilikseenkin.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Jael ❤️

      Poista
  13. Kiva tissikukka :). Hyvistä ohjeistasi huolimatta enpä saisi tuollaista aikaiseksi. Olet kyllä taitava. Aurinkoista viikonlaoppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sinä osaat tehdä ihan oikeita koruja, se jos mikä on taitoa <3

      Poista
  14. Älä suotta pahoittele otsikkoa, se on ihan loistava ja sai hymyn huulille. taas sinä olet luonut niin kaunista <3
    Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta otsikko oli vaan niin kuvaava :)
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle ihanuus <3

      Poista