maanantai 12. huhtikuuta 2021

Viikonlopun kuulumiset

 



Neljä päiväisiin työviikkoihin voisi vaikka tottua!
On ihanaa kun jaksaa työpäivien jälkeen vielä touhuta kotihommiakin.
Perjantaina päätettiin tehdä helppoa ruokaa ja käytettiin edelliseltä päivältä jääneet riisit uuteen ruokaan.
Tehtiin pitkästä aikaa "risottoa".
Vitsit että tämä oli hyvää ja tuli myös nopeasti valmiiksi.
Tästä voisi tulla uusi lisä arkiruokiin.
Perheen miehet eivät halunneet saunaan, mutta minä käväisin pesemässä kunnolla viikon pölyt pois kropasta.


Lauantaina pääsin äitin ja bonusisän kanssa kauppareissulle ja nyt ei tarvitsekaan käydä pariin päivään kaupassa, jes!
Kerran viikossa kun pääsee autokyydillä kauppaan, niin se riittää meille!
Kerralla kun ostaa useamman päivän ruoat, niin siinä myös säästää hyvin.
Tässä ruoat Lidl:stä neljäksi päiväksi ja päälle vielä leivontaan tarvittavat jutut, kaikki yhteensä alle 55€.


Lauantaina herkuteltiin Rachidin tekemillä broileri-juustopasteijoilla.
Pasteijoiden lisäksi tarjolla oli fetasalaattia.
Saimme myös tyttären kyläilemään.
Aika kuluu aina liian nopeasti, kun olemme koko porukka saman katon alla.


Tyttären vierailusta innostuneena tein meille leivoksia.
Lidl:ssä oli nämä valmiit pohjat tarjouksessa.
Yhdessä paketissa oli kuusi pohjaa, hintaa alle 2€.
Ostin pari pakettia.
Kotona oli jo valmiiksi vaniljakreemiä.
Päälle vielä tuoreita pensasmustikoita ja mansikoita ja vähän tomusokeria.
Näistä tuli niin hyviä!
Sopivat kivasti päiväkahvin kaveriksi.

Tällainen rento viikonloppu täällä!
Mitä sinä touhusit viikonloppuna?

Kaunista uutta viikkoa teille kaikille <3




22 kommenttia:

  1. Mä otin viikonloppuna rennosti. Mulla on harvoin koko vkl vapaata, joten oli harvinaista herkkua ja nautiskelin siitä täysin siemauksin.

    Ihanaa viikkoa sinnekin Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaalla pitääkin rentoilla. Minäkin yritän, että ainakin toinen viikonlopun päivistä olisi sellainen, että olen vain kotosalla ja löhöän :)
      Kivaa loppuviikkoa Jonna <3

      Poista
  2. Rakastan risottoa ja oisin syödä sitä monta kertaa viikossa. Nuo jälkkärileivokset saavat veden kielelle.
    Mukavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan viime aikoina tehty paljon riisiruokia ja nyt pitää varmaan jo pitää vähän taukoa, että ei käy kyllästyttämään :) Tuo risotto oli kyllä herkkua kuitenkin!
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Sunnuntaina oltiin saarimökillä. Vähän siivottiin, mutta enimmäkseen nautittiin kauniista päivästä, kun vihdoin pääsimme saareen. Nuo leivonnaiset näyttävät herkullisilta ja kauniilta. Kiitos vinkistä.
    Mukavaa viikkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän mökki on kyllä niin kauniilla paikalla, ihanaa kun pääsitte sinne jo!
      Leivonnaiset oli todella hyviä, teen toistekin! Ihanaa loppuviikkoa sinulle Tuula <3

      Poista
  4. Käymme pari kertaa kuussa ruokakaupassa ja se on aika kaaottinen juttu. Kun yrittää muistaa kaiken, juu ostoslista on, ja selviytyä mahdollisimman nopeasti ulos. Joka ateria syödään kotona ja voit arvata monta kassia on. Viimeksi joku luuli, että ostan palvelukotiin ruokia. Kun kerroin, että kotiin menee, ilme oli näkemisen arvoinen. Juu mie syön paljon, mutta monipuolinen ruoka miehellekin vaatii aika paljon kaikkea.
    Hyvää kevään jatkoa ja terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on täällä jo kaksi rahvasta miestä syömässä ja en minäkään pieniruokainen ole, joten ruokaa kyllä menee. Mekin tehdään yleensä kaikki ruoka itse, harvoin tulee edes hampurilaisella käytyä.
      Terveyttä sinnekin ja kivaa viikon jatkoa <3

      Poista
  5. Sulla on ollut ihanan rento ja kerrassaan herkullinen viikonloppu. Käyn harvakseltaan Lidlissä, mutta aina kun käyn hämmästelen kaupan edullisia hintoja. Tuntuu, että samalla rahalla Lidlissä saa kassillisen enemmän ruokaa kuin muista ruokakaupoista.
    Minun viikonloppuni kului muuttopuuhissa.
    Aurinkoa uuteen viikkoon☀️!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa tuon Lidl:n hintatason kanssa. Kun tietää mitä sieltä ostaa niin saa kyllä halvalla jääkaapin täyteen ruokaa.
      Minä kävinkin jo blogissasi kurkkimassa teidän muuttopuuhia.
      Aurinkoista viikkoa sinullekin Teija <3

      Poista
  6. Risotto ja leivokset näyttävät herkulliselta <3 Lyhyt työviikko tuntui niin mukavalta. Viikonloppuna kotihommia ja sohvaperunointia :) Aurinkoisia päiviä tähän viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvaperunointi kunniaan!!!
      Enemmän näitä lyhyitä viikkoja, aina tulevat kyllä tarpeeseen :)
      Aurinkoista loppuviikkoa sinulle Tarja <3

      Poista
  7. Me tehtiin lauantaina syntiä ja käytiin Ikeassa matto-ostoksilla :). Ja ihan varmasti oltaisiin käyty myös perinteisillä lihapullilla, mutta ei ollut nyt sitä mahdollisuutta.

    Sunnuntaina tarvottiin Liesjärven kansallispuistossa ja illemmalla kävin vielä tekemässä pitkän pyörälenkin, kun oli niin kaunis päivä.

    Ja niin allekirjoitan tuon, että aika kuluu aina liian nopeasti, kun on koko perhe koolla. Ihan parasta <3. Ja nelipäiväinen työviikko on kyllä niin ihana myös. Mullakin on aina toisinaan, kun käytän pitämättä jääneitä lomapäiviä perjantaisin. Silloin siivouskin tuntuu ihan juhlalta, kun saa yksin touhuta omaa tahtiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin pikana hakemassa muuten Ikeasta myös meille uuden paistinpannun. Kokkimies hyväksyi ostoksen :)
      Oman perheen kanssa on aina niin kivaa ja ne inside vitsit on ihan parhaita myös!
      Kaunista loppuviikkoa sulle Annukka <3

      Poista
  8. Bitsit mitä herkkuja, pitääkin tehdä risottoa pitkästä aikaa!
    Lidlistä kyllä saa edullisesti ruuat, meillä on s market vieressä, joten siellä tulee käytyä suurimman osan ajasta. No toki tulee bonusta.
    Ihanaa viikkoa Outiliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn kerran viikossa Lidl:ssä ja Rachid hoitaa loput kaupassa käynnit. Hän tykkää käydä S-marketissa myös.
      Herkut oli kyllä kohdillaan taas kerran :)
      Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa sulle Taru <3

      Poista
  9. Ihania herkkuja, ja etenkin nuo tarteletit näyttävät ihanilta:) Oikein hyvää viikkoa ja Ramadan Mubarak teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä huushollissa ei kyllä laihtumaan pääse (oikeasti pääsis, jos lopettaisi herkuttelun) :D
      Kiitos ihana Jael, Ramadan meneekin taas töiden merkeissä. Kaunista iltaa sinulle <3

      Poista
  10. Omg mitkä herkut, nuo jälkkärit ja Rachidin piiraat, kyllä maistui. Mekin käymme kerran viikossa isosti Lidlissä ja sitten maitoa ja leipää ja sen sellaista haetaan lähikaupasta.

    Ihana bonusisä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kauppasysteemitkin meidän perheissä :)
      Olen keksinyt bonusisälle kaikkia ihme velvoitteita, kuten minun vieminen kauppaan autolla kerran viikossa, grillaaminen kesällä niin että pääsen valmiiseen pöytään yms :) Nätisti hän toteuttaa näitä mun toiveita!
      Kivaa iltaa ihana Tiia <3

      Poista
  11. Nuo leivokset oli kyllä hyviä ja kiva kun päälle sai vielä tuoreita marjoja!
    Kivaa loppuviikkoa sinulle Suvi <3

    VastaaPoista
  12. On muuten tullut käytyä reilun vuoden kaupassa varsin harkitusti. Enää ei vietä siellä yhtään ylimääräistä. Lidlistäkin saa jo niin paljon. Tänään muuten hain sieltä kärsimyskukan ja kärhöjä. Pihastelu iskee innolla 😁

    VastaaPoista