maanantai 26. huhtikuuta 2021

Materiaunelmasta totta ja viikonlopun kuulumisia

 



Viikonloppu alkoi saunomalla ja elokuvalla.
Viime viikko oli raskas ja tämäkin viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.
Lauantaina lähdimme aamusta äitini ja bonusisäni kanssa kaupoille.
Kävin nappaamassa Rachidille synttärilahjan jo nyt, vaikka hänellä on synttärit vasta ensi kuun viimeinen päivä.
Ajattelin kerrankin olla ajoissa lahjan kanssa, koska sankarilla oli toiveissa kesäinen lahja, joka saatetaan myydä hyvinkin äkkiä loppuun.
Rachidhan täyttää 50 vuotta!
Lidl:stä nappasin kotia kaunistamaan myös ruusukimpun.
Ihanaa kun ruokakaupoissakin on kukkia myynnissä.


Lauantaina meillä oli ruokana lehtipihvejä maustevoilla ja itsetehtyjä lohkoperunoita.
Päätin tehdä meille myös jälkiruoaksi Lumo lifestyle blogin ohjeella sitruunaposset.
Päälle laitoin pensasmustikoita.
Ihanan raikas jälkkäri, nam!



Materiaunelma kävi toteen, kun vihdoinkin päätin sen toteuttaa.
Olen vuosia halunnut rakennekynnet takaisin itselleni.
Ajattelin, että hitsit, nyt hemmottelen itseäni ja varasin ajan kynsien laittoon.
Tällä kertaa halusin akryylikynnet, koska uskon niiden kestävän paremmin minun töissäni.
Miestä hymyilytti kun tulin takaisin kotiin kynsien laittoreissulta, olin kuulemma niin tyytyväisen näköinen.
Niin kuin moni äiti- ja vaimoihminen, minäkin asetan kaikkien muiden tarpeet aina omieni edelle ja sehän ei ole hyvä juttu pidemmän päälle.
Kynnet olkoon siis nyt se minun oma juttuni tästä lähtien.
Pikkumaista ehkä, mutta mielestäni ansaittua hemmottelua vain minulle.

Mistä sinä haaveilet?
Mikä on viimeisin unelmasi jonka olet toteuttanut?
Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3



27 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet. Itselläni ei voisi tuollaisia olla. Enää en viitsi edes lakata kynsiä ja kotoillessa kaikki meikkikin on jäänyt. Minulla ei taida olla mitään erityisiä materiahaaveita.. Ihme kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla nyt vain isompia unelmia mielessä. Ehkä saan sysäyksen myös niiden toteuttamiseen näiden kynsien myötä.
      Kivaa loppuviikkoa sinulle Satu ❤️

      Poista
  2. Wau mitkä kynnet. Naisilla pitää olla jotain pieniä höpsötyksiä. Minun unelmani on aivan erilainen. Haluaisin päästä johonkin hyvään ravintolaan syömään hienosti. Jospa se kohta olisi mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän tuo hallitus päätti, että poikkeusoloista luivutaan, joten ehkäpä myös sinunkin haaveesi pian toteutuu ❤️

      Poista
  3. IHANAT kynnet, ja ihanaa, että hemmottelit itseäsi. Olen aika varma, että hemmottelu tekee meille kaikille hyvää, kysymys kuuluu - MIKSI sitä tekee niin harvoin? Valoisaa uutta viikkoa Outi <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kuule puhut niin asiaa. Aivan liian vähän tulee itseään hemmoteltua.
      Kaunista viikkoa sinulle Taru ❤️

      Poista
  4. Tosi upeat kynnet! Ja ihanaa että unelmasi kynsistä toteutui:)Mulla ovat kynneet halkeilleet viime aikoina, ja tuollaiset tekisivät hyvää. No mulla oli aikoinaan unelma että pääsen matkustamaan Etelä-Amerikkaan, ja sitten päädyin asumaan sinne.
    Oikein ihanaa viikkoa sinulle Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, että omat unelmat toteutuvat, oli ne sitten pieniä tai suuria unelmia.
      Kivaa viikkoa sinulle Jael ❤️

      Poista
  5. Oi miten kauniit kynnet <3 Eipä tässä oikein materiahaaveita ihmeemmin ole, tai sitten ne on niin suuria, liittyen ehkä saaren lisämukavuuksiin. Lähinnä toivon, että päästäisiin pian takaisin normaaliin elämään ja mitään takapakkeja ei enää tulisi. päästäisiin nauttimaan kaikki kesästä, ystävistä, juhlista... ravintoloista.... olihan noita tossa. ihanaa viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin sellainen koko kansan yhteinen haave, jonka toteutumista kyllä minäkin odotan kuin kuuta nousevaa.
      Kivaa viikkoa sinulle Tinsku ❤️

      Poista
  6. Kauniit kynnet!
    Kun olin vielä työelämässä, hiukset ja kynnet oli hoidettu samoin meikki joka päivä. Nyt vaan kaikki on jäänyt. Jos kampaajalle pääsisi vielä joskus, kun nyt on ihan peikko olo. En ole vaan uskaltanut mennä, kun tilanne täällä on pahana ja miehen sairaus myös estää. Kynnet osaisin laittaa itse, mutta vuosi vaan kotona ei siihenkään innosta.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se jatkuva kotona olo varmasti saa mielenkin vähän maahan. Toivottavasti pian pääset kampaajalle ja muutenkin tämä tilanne jo alkaisi rauhoittumaan.
      Leppoisaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  7. Ihanaa, että sait haaveesi toteutumaan ja varmaan nyt tulee usein ihasteltua ja katseltua kynsiä tuon tuosta ja ne tuo iloa.

    Kivaa tiistaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on iloa jo nyt ollut näistä kynsistä. Pieni juttu jollekin, mutta yllättävän iso ilon aihe minulle.
      Kivaa tiistai-iltaa Tiia ❤️

      Poista
  8. Ihanat kynnet! 🌟 Tuo on kiva materiahaave. Sen pystyy toteuttamaan.
    Hyvää huhtikuun viimeistä viikkoa, Outi 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vaan, että miten tämän haaveen toteuttamiseen menikin näin vietävän paljon aikaa 😀
      Ihanaa vappuviikkoa sinulle Tuula ❤️

      Poista
  9. Pikku hemmottelu tekee hyvää. Haaveet ovat aika pieniä nykyään. Matkoista jonnekin kauas haaveilen aina, mutta tässä tilanteessa ne ovat vain epämääräistä kaipausta kun mitään tarkempaa ei pysty vielä suunnittelemaan. Nyt haaveilenkin herkullisista tapaksista, joita aion käydä hakemassa vappuaatoksi työpaikan viereen juuri auenneesta tapasbaarista/ espanjalaisten herkkujen kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Espanjan reissuilta nuo ihanat tapaslautaset, tilattiin aina ennen pääruokaa sellaiset.
      Herkullinen haave sinulla ❤️

      Poista
  10. Mun materiaali haave oli laadukas villakangastakki. Semmonen klassinen ja tyylikäs vuosia kestävä. Balmuirilla semmonen oli - 50 %. Hinta kirpaisi silti. Mutta olin säästänyt rahaa ja ostaa päräytin sitten unelmatakkini. Lohduttaapa sitten syksyllä, kun yl lannistaa kun kesä loppuu😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ollut oikein kunnon homma tuon haaveen toteuttamisessa. Takit on oikeasti isoja hankintoja nykyään.
      Leppoisaa loppuviikkoa sulle!

      Poista
    2. Samoin kiitos❤️ ja nauti ihanista kynsistä❣️😘

      Poista
  11. Todella kauniit kynnet - ihan mahtavaa, että toteutit unelmasi : )
    Minulla oli myös vuosia rakennekynnet ja ehkä jäi jonnekin haave palata vielä kynsirutiineihin, katsotaan! Pihaunelmia tosin pieniä (kuten uudet baden badenit) on toteutettu tänä keväänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ihana piha jossa kelpaa köllötellä uusissa aurinkotuoleissa. Nut vaan sitten haaveillaan niistä aurinkoisista päivistä.
      Kivaa viikkoa sinulle Heli ❤️

      Poista
  12. Kauniit kynnet Outi <3.
    Mulla oli muutama vuosi sitten vähän samanlaiset suht neutraalit, mutta ihanat geelilakkaukset omissa kynsissä, mutta lopulta oli pakko luopua, kun mun vahvat kynnet (ihan päivnvastaiset kuin mun hiukset) kasvoi niin nopeasti, että niitä olisi joutunut huollattamaan niin usein, että olisi tullut maksamaan jo niin suuren summan, että se alkoi tuntua vähän liialta parin vuoden jälkeen. Mutta ihanan naiselliset ne oli ja aina tuli hyvä mieli, kun niitä katsoi, joten ymmärrän sun iloa erittäin hyvin.

    Mun isoin unelma liittyy tällä hetkellä siihen, että mies saisi itselleen tuuraajan ja päästäisiin loppukesästä viettämään meidän perinteinen parin viikon kesäloma Vuokattiin. Tällä hetkellä näyttää huonolta, mutta toivon todellakin, että asia järjestyy parhain päin.

    Ihanaa Vappuviikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, toivon todellakin että pääsisitte reissuun. Niistä teidän Vuokatin reissuista on ollut kiva myös lueskella sun blogista. Saa nähdä miten mun käy näiden kynsien kanssa. Kohta viikko mennyt ja nyt huomaan, että ensi kerralla haluan kynsistä vähän lyhyemmät, koska koneella kirjoittaminen tuntuu nyt vähän haastavalta :)
      Ihanaa vappuviikkoa sullekin Annukka <3

      Poista
  13. Niin ihanat kynnet sulla, lakan värikin on ihan täydellinen! Oma haaveeni kävi toteen eilen, kun kävin jalkahoidossa. Mukavaa vappuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkahoito kuulostaa nyt just niin ihanalta. Pitäisikin pyytää ystävää taas hiomaan ja raaputtelemaan nuo mun jalkapohjat kuntoon. Kovilla on jalat tässä minun työssäni :)
      Kivaa vappuviikkoa sullekin Teija <3

      Poista